The Last Dance: Kerran vielä, Bulls -dokumenttisarja on sykähdyttävä mutta yksisilmäinen joutsenlaulu Michael Jordanin viimeisistä NBA-mestaruuksista

Michael Jordanin viimeisistä NBA-mestaruuksista kertova The Last Dance: Kerran vielä, Bulls oli kaksi vuotta sitten Netflixissä valtava hitti, joka yhdisti niin koripallohullut kuin uteliaat sunnuntaikatsojatkin. Nyt 10-osainen dokumenttisarja nähdään yhteen putkeen TV2:lla.

Eikä ihme, sillä esteettisestä näkökulmasta dokumenttisarja on mestariteos. Se limittää tehokkaasti mutta samalla ymmärrettävän juoheasti eri aikajanoja ja käyttää ilmaisullisia tehokeinoja, kuten leikkausta ja ääntä, todella suureleisesti mutta silti uskottavasti, sortumatta koskaan laimeisiin viulunvingutuksiin.

Rikastava arkistomateriaali

Aihetta tuntemattomalle Last Dance maalaa kirkkaan kuvan siitä, kuinka massiivisesta kulttuuri-ilmiöstä oikeasti oli kyse, mutta samalla lajiniilot voivat nauttia vaihtoehtoisesta kurkistuskulmasta kentälle ja pukuoppiin – hyvin kirjaimellisesti.

Sarjassa nimittäin käytetään valtavasti B-nauhoja ja muuta ennen näkemätöntä arkistomateriaalia, ja jo pelkästään pelitapahtumien katsominen perspektiiveistä, joita ei tavallisissa ottelulähetyksissä koskaan näytetä, tekee kokemuksesta rikkaan.

Michael Jordan valvoi sarjantekoa

Monipuolisen esteettisen näkökulman vastapainona sarjan ainoa ongelma on sen yksisilmäinen journalistinen näkökulma.

Sarja on Jordanin auktorisoimana ja valvomana sidottu ennen kaikkea glorifioimaan päähenkilönsä ja sivuuttamaan kaikki poikkipuolisuudet tyhjänä hapatuksena.

Esimerkiksi dokumentissa merkittävässä roolissa esiintyvä joukkuetoveri Scottie Pippen kritisoi jälkikäteen täysin julkisesti ahdasta Jordan-keskeistä kehystä, johon koko joukkueen tarina oli väkisin tungettu.

The Last Dance: Kerran vielä, Bulls, sunnuntai 1.5. klo 11.10, TV2