Teksti:
Seuran toimitus

SARJAT ALKAVAT Jimin ruokaohjelmaputkessa kevytkäsitellään polttavia aiheita: suomalaisuutta, puhdasta ruokaa ja perinnetietoisuutta.

Helsinkiläiskokit lähtevät Yhdysvaltoihin kisaamaan paikallisten ruuanlaittajien kanssa sarjassa Henkka & Niki vs. Amerikka. Päätähdet Henri ”Sokkokokki” Alén ja Nicolas ”Niki viinitilojen keittiöissä” Thieulon ovat nousseet kokkieliittiin muun muassa omistamallaan Muru-ravintolalla.

Ensimmäisessä osassa kokit käyvät kalastamassa kilpikonnaa rämeellä. Päähenkilöiden kemia toimii, kun he tutkivat keskenään uusia raaka-aineita. Amerikkalaisisäntiensä kanssa heiltä loppuu sanavarasto kesken. Sympaattiset miehet hokevat ”great” puolihermostunut hymy kasvoillaan. Ruokakisoissakaan ei synny draamaa.

Vielä vähemmän jännitteitä kehittyy, kun tv-kokki Jyrki Sukula kiertää suomalaisia maatiloja sarjassaan Jyrki Sukulan makujen maa. Sukulan valmistamat annokset ovat ainakin ensimmäisessä osassa niin mielikuvituksettomia, että kokkaus tuntuu olevan vain sivuseikka. HK:lla vuosia työskennellyt Sukula ylistää lihantuotantoa sarjassa, joka on HK:n tukema.

”Kyllä suomalainen liha maultaan sopii meille parhaiten”, hän hehkuttaa irrallisessa palopuheessaan.

Vieressä ujo maitofarmari mutustaa pippuripihviä.

Sarjan tuotantoyhtiön Intervisionin tunnetuin ohjelma on Keskon sponsoroima kokkaussarja Mitä tänään syötäisiin. Tekijöiltä sujuu siis luonnostaan sisällön tuottaminen maksajien ehdoilla.

Lähiruuan ja maatalouden tukeminen on tärkeä asia, mutta ei pihviä kannata tunkea kurkkuun väkisin.

Tero Kartastenpää

Henkka & Niki vs. Amerikka su 10.3. klo 19.00 Jim

Jyrki Sukulan makujen maa su 10.3. klo 19.30 Jim

X