Teksti:
Seuran toimitus

MÖKKISARJA Lapsuutensa mökkimaisemiin muuttanut entinen huippumalli Saimi Hoyer nauttii elämästään luonnon keskellä.

Puruveden rannalla sijaitsevan talon verannan edessä istuu pikkuinen pupu ja pupeltaa ruohotupsua. Herttainen eläinhavainto ei ole suinkaan ensimmäinen, jonka Punkaharjulle muuttanut ex-huippumalli Saimi Hoyer, 40, on saanut tehdä viimeisen neljän vuoden aikana. Alueella liikkuu niin karhuja, ilveksiä kuin villisikojakin. Metsää Saimi ei ole koskaan pelännyt.

”Kun olin lapsi, isäni sanoi minulle, että Saimi, metsä on kaikkein turvallisin paikka. Pimeälläkin. Tottahan se on. Metsässä ei ole mitään pelättävää.”

Saimin perheen kesäasunnoksi tarkoitettu talo valmistui jouluksi 2010, mutta pari vuotta sitten perhe päätti muuttaa ympärivuotiseksi rakennettuun taloon kokonaan. Mistään hämärästä pirtistä ei todellakaan ole kyse, vaan Saimin talo maalla on varsin moderni huvila. Perimmäinen syy siihen, miksi Saimi halusi karistaa pääkaupungin hektiset ympyrät jaloistaan löytyi lapsuudesta.

”Maaseudulla asuminen on ollut haaveenani pikkutytöstä lähtien. Olen aina kaivannut rauhaa. Mallikeikoiltakin tulin usein suoraan lentokentältä tänne vanhempieni mökille rauhoittumaan. On myös upeaa nähdä kaikki vuodenajat. Huomata, miten luonto muuttuu”, Saimi huokaisee.

Saimin vanhempien vanha kesämökki sijaitsee naapurissa, vain muutaman sadan metrin päästä Saimin omasta talosta.

”Vanhaan mökkiin liittyvät kaikkein rakkaimmat lapsuusmuistot. Perinteistä mökkeilyä halutessamme siirrymmekin Oravalaan ja nautimme olostamme askeettisemmassa mökissä”, Saimi nauraa.

Maalla asumisessa on toki haasteensa. Saimin esikoisen Kasparin koulumatka kestää taksilla 45 minuuttia, eikä kauppaankaan tuosta noin vain kipaista. Luonnonrauha, hiljaisuus ja oma vapaus maksavat kuitenkin kaiken takaisin.

”Täällä saamme ruuan suoraan luonnosta. Sienet, marjat ja kalat. Maitotuotteet ovat oikeastaan ainoa asia, jota varten täytyy lähteä kauppaan”, kertoo Saimi, jonka suurinta herkkua on savustettu lahna. Kuuluisia Puruveden muikkuja Saimi ostaa kyläläisiltä. Puruveden vesi on niin kirkasta, että sitä voi juoda.

”Eihän tällainen elämä ole mitenkään itsestään selvää, mutta tämän eteen on tehty paljon töitä. Olen todella kiitollinen, että saan asua täällä.”

Kirjoittaminen koukutti

Maaseudulle muuttoon vaikutti ratkaisevasti myös Saimin sairastuminen perinnölliseen vasta-ainepuutostautiin. Elämän rytmin hidastaminen ja asioiden harkitseminen on tullut tärkeäksi. Kasparin lisäksi Saimilla on miehensä Thomas Hoyerin kanssa pari vuotta nuorempi poika Hektor. Rauhoittuminen ja omaan kompassiin katselu on tehnyt hyvää vauhdikkaiden ja rankkojen vuosien jälkeen.

”En säntäile enää suuna päänä joka paikkaan, vaan harkitsen mitä teen. Täällä metsän keskellä se on pakkokin. Jos haluan lähteä käymään Helsingissä, minun täytyy suunnitella reissua ajoissa etukäteen. Se on vain hyvä.”

Nuorempana huippumallina maailmalla loistanut Saimi ei aio jättää muotimaailmaa kokonaan. Ideoita ja suunnitelmia on jo ilmassa, mutta mitään varmaa tv-kasvonakin tutuksi tullut Saimi ei vielä ole päättänyt. Oman

Sieniä & ihmisiä -kirjan tekeminen sai aikaan sen, että kirjoittaminen kiinnostaa yhä.

”Olen kirjoittanut ennenkin jonkin verran lehtiin. Omaa sienikirjaa tehdessäni ymmärsin, että kirjoittaminen on minulle rakkain ja tärkein ilmaisumuoto. Kirjan teko oli mieletön tutkimusmatka suomalaiseen sienikulttuuriin yhdessä ystäväni

Petri Salmelan kanssa. Saa nähdä, mitä seuraavaksi teen. Sairastumiseni ja pienet lapset ovat kyllä opettaneet minua harkitsemaan – ja nauttimaan siitä, mitä on ympärillä.”

Otsalampun loisteessa

Vettä sataa kaatamalla ja lämpöasteita on ulkona vain hieman yli kymmenen. Saimilla riittää silti puuhaa, vaikkei ulkohommia nyt juuri viitsikään tehdä. Keittiössä odottaa kaappien siivousurakka. Poikien kanssa käytiin juuri sirkuksessa.

”Kävin itsekin lapsena katsomassa Sirkus Finlandiaa Parikkalassa isäni kanssa.”

Punkaharjun maisemat hätkähdyttävät Saimia päivästä toiseen. Huikeaa Harjutietä kelpaa ajaa päästä päähän, ja lapsilla riittää ihmeteltävää Luston metsämuseossa.

”Siellä on vaikka mitä nähtävää, ainakin pikkupojille. Vaihtuvista näyttelyistä muun muassa karhunäyttely oli upea.”

Suomalaisten mökkihöperyys on Saimin mukaan verenperinnössä. Suomalainen kaipaa luonnon keskelle. Sen terveysvaikutuksista on viime aikoina puhuttu paljon. Saimikin on vakuuttunut, että metsäretki laskee verenpainetta.

”Stressi poistuu metsässä, niin se vain on. Heti kun menen moikkaamaan työkavereita Helsinkiin, olen aivan hukassa. Rytmi siellä on niin kova, että se ihan huimaa päätä.”

Lähisuunnitelmissa Saimilla on sienimetsään meno. Sienet Saimi aikoo ryöpätä vanhempiensa mökissä oman talon sijaan.

”Onhan siinä oma fiiliksensä. Sen sijaan, että kaataisin sienet lavuaariin ja valuttaisin hanasta vettä päälle, saan mökillä huljutella sieniä järvivedessä otsalampun valossa.”

Saimi esittelee kotinsa Suomen kaunein mökki -ohjelmassa 24.7. Nelosella.

Teksti Linda Martikainen Kuva Pekka Holmström

Suomen kaunein mökki TO 17.7. klo 20.00 Nelonen
X