Teksti:
Seuran toimitus

TOSI-TV-SARJA Anniinalla on tiukka paikka. Syksyllä opintonsa aloittaneella 16-vuotialla on tänään ensimmäinen iso koe, oman nimikkohevosen tarkastus, jossa arvioidaan miten Anniina – lempinimeltään Ninni – on hevostaan hoitanut. Mutta nyt Jaani on sairastunut ja liikutuskiellossa, ja testissä Ninnillä onkin toinen, oudompi hevonen. 

Kuvaaja Meira Valtonen ja äänimies Janne Wahlman tallentavat tilanteen, vaikka Ninni oli toivonut, etteivät he tulisi paikalle.

”Ensin tytöt ovat kuvausryhmästä innoissaan”, Ypäjä-tv-sarjan toimittaja Mira Muikku kertoo komean Opeliksin tökkiessä häntä aidan takaa turvallaan. ”Sitten he tajuavat, että kuvausryhmä seuraa heitä kaikkialle, ja ärsyyntyvät. Sitten me jutellaan, että tästä me ollaan sovittu. Ihmeen vähän on ollut mitään ongelmia.”

Ninnikin mukautuu jo kohtaloonsa mukisematta.

”Kuvaukset ovat olleet mukavia. Olen ehkä tullut vähän avoimemmaksi, en ole niin ujo enää”, nelivuotiaana ratsastuksen aloittanut ja yhdeksänvuotiaana oman ponin saanut teini kertoo myöhemmin.

Ninni on nuorin Ypäjä-sarjan päähenkilöistä, joiden elämää, kasvua ja opintoja sarja seuraa kevään pääsykokeista joulukuuhun asti. Puitteet sarjalle ovat ainutlaatuiset: hevosopisto on oma yhteisönsä, jonka 320 hehtaarille mahtuu muun muassa neljä ratsastushallia, ravi- ja derbyradat, useita ulkokenttiä ja maastoratoja sekä tallit 300 hevoselle. Opiskelijoita on yhteensä 360, joista parisataa asuu opiston asuntoloissa.

Sarjaa on kuvattu myös Ruotsissa ja Saksassa, jonne ravipuolella opiskeleva Niina K. ja yo-kaksoistutkintoa tekevä Krista matkustivat työssäoppimisjaksoille. Muita päähenkilöitä ovat räväkkä Niina M., kengityssepäksi opiskeleva Sini, kaksoistutkintoa opiskeleva abiturientti Krista ja ravipuolelle suuntautunut Vilppu, joka on poikana poikkeus tyttövaltaisessa koulussa. 

Sarjan aloitusjaksossa seurataan 16-vuotiasta Pinjaa, joka jännittää pääseekö hän ”remppalinjalle” vai ei. Se on suuri päätös ja vaikuttaa tytön koko uraan. Ratsuhevosen peruskoulutuslinjalle pääsevät helpoimmin ne, joilla on eniten kokemusta eli käytännössä oma hevonen pienestä saakka. Lahjakkaankin ratsastajan on vaikea kehittyä ja oppia tarpeeksi, jos hänellä on ollut varaa vain yhteen tuntiin viikossa.

”Ypäjällä tytöt ovat kuninkaita, mutta maailma on myös kova ja hierarkkinen. Draamaa syntyy, koska mukana on monta pientä prinsessaa”, tuottaja Sari Isotalo kertoo.

”Arvostelu kuuluu alaan ja kovaa kritiikkiä kuulee muun muassa toisten ratsastustaidoista. Mutta näistä tytöistä kasvaa keskimäärin vahvempia naisia.”

Vaikka koulussa syntyy tiiviitä ystävyyssuhteita, kilpailu on kovaa etenkin siksi, että toiset opintolinjat ovat suositumpia kuin toiset. 

Ypäjän ensimmäisessä jaksossa suorasanainen ratsastuksenopettaja Susanna Frey ihmettelee, mitä vanhemmat ajattelevat lähettäessään 15-16-vuotiaan Ypäjälle kouluun. Rivien välistä voi lukea, että kaikki eivät hänen mielestään ole siihen tarpeeksi kypsiä. 

Vaikka opisto tarjoaakin arkisin kolme ruokaa päivässä ja selkeän opinto-ohjelman, oppilailta vaaditaan myös itsenäisyyttä ja vastuunkantoa. Sitä, että herää aamulla kuuden tallivuoroon  ja on tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. 

”Ei ole olemassa sellaista kuin keskimääräinen 16-vuotias. Jollakin murrosikä on ohi, toisella auktoriteettikapina pahimmillaan”, sanoo myös opiston tiedottaja Kirsti Piminäinen. 

Hän muistuttaa, ettei sarja ei ole yksi yhteen -kuvaus hevosopistosta.

”Tietyntyyppiset persoonallisuudet nousevat esiin – eivät ne kaikkein kilteimmät tai hiljaisimmat.”

Iina Alanko

Ypäjä ma 7.1. klo 19.30 TV2

X