Teksti:
Seuran toimitus

VIIHDEOHJELMA MTV3 yrittää tehdä sen taas – naulata katsojat ruudun ääreen Aku Hirviniemen, Krista Kososen ja Riku Niemisen avulla. Vieläkö Putouksessa huippusuo­sioon nousseen koomikkokolmikon vetovoima kantaa ja karisma puree?

”Jos ei noitten, niin kenen sitten”, kysyy Totuuden torvet -uutuuden ohjaaja Tuomas Summanen, joka on käsikirjoittanut ohjelman yhdessä näyttelijöiden kanssa. 

”He ovat saavuttaneet sellaisen tähtistatuksen, että sanoo ne mitä vaan, jengi alkaa nauraa. Totta kai se helpottaa. Mutta karismaa riittää, sen tulette näkemään.”

Valehtelijoiden klubi -muunnelma yhdistää estradiviihdettä, kilpailua ja sketsejä. Näyttelijät kertovat  absurdeja tarinoita juontaja Aki Linnanahteen esittämistä kysymyksistä. Yhden tarinassa kerrotaan jossain välissä totuuskin, ja vierailijoiden – kaksi huumorintajuiseksi tiedettyä julkkista kerrallaan – sekä yleisön tehtävänä on päätellä, kuka ”puhuu totta” ja ketkä palturia.

Näyttelijät esiintyvät itsensä nimisinä, kuitenkin käsikirjoitettuina ja stailattuina tyyppeinä.

”Mistään sketsihahmoista ei kuitenkaan ole kysymys”, Summanen muistuttaa ja kertoo, että koomikoista nähdään ohjelmassa myös uusia puolia.

”He eivät voi nyt täysin verhoutua jonkun fiktiivisen hahmon taakse, vaan joutuvat antamaan jotain myös itsestään ja omasta elämästään. Sen ansiosta jutut kuulostavat yllättävän vakuuttavilta.”

Putouksen tapaan ohjelmassa etsitään komiikan eri tasoja ja nauretaan monille asioille.

”Tunnin viihdeohjelmassa pitää olla rytminvaihdoksia, käänteitä ja eri tyylilajeja. Samalla moodilla ei voi mennä koko aikaa.”

Ohjelma on käsikirjoitettu noin 80-prosenttisesti, joten improvisaatiollekin jää tilaa.

”Olen sanonut näyttelijöille, että muistakaa pitää hauskaa ja säilyttää anarkia mielessänne, muuten voitte tehdä mitä huvittaa. Kun ohjelmassa on vaaran tuntu, yleisökin pysyy hereillä.”

Totuuden torvissa opitaan myös uusia asioita – yhdessä tarinassa kun kuullaan oikeaa faktaakin.

”Mutta on todella vaikeaa tietää, kuka puhuu totta.  Tästä tulee koko perheen juttu ja lapset tykkää  varmasti – ne voi voittaa arvaus­kilpailussa helposti aikuiset.”

Iina Alanko

Totuuden torvet, pe 20.05 MTV3

X