Teksti:
Seuran toimitus

SARJA Riemukkaat kiljahdukset kajahtavat sitä mukaa kun The Voice Kids -ohjelman tähtivalmentaja Krista Siegfrids, 28, löytää uuden ja veikeän asennon kameran edessä.

”Jee! Tosi kivaa! Vielä on kesää jäljellä!”

Pienet äänitehosteet auttavat poseerauksessa ja fiiliksen löytämisessä.

”Olen muutenkin sataprosenttisesti tunneihminen. Se on joskus varmaan etenkin läheisistäni aika raskasta”, Krista tuumaa ja nauraa kuuluvasti.

 Viime vuonna ensimmäisen The Voice Kids -ohjelman voitti silloin 13-vuotias Molly Rosenström. Krista kertoo pitävänsä Mollyyn yhä yhteyttä.

”Soitan hänelle aina toisinaan. Tunnen jotenkin olevani edelleen hieman vastuussa hänen puuhistaan”, Krista toteaa ja kertoo keikkailleensakin Mollyn kanssa.

Jos jo viime vuonna lapset yllättivät katsojat kovalla tasolla, niin yllättymään päästään Kristan mukaan tänäkin vuonna. Krista paljastaa, että laulujen ohella kuullaan myös muun muassa sähkökitaran ja ukulelen soittoa.

”Ehkä se on jokin nouseva trendi. Itse en soita mitään aktiivisesti, vaikka toki sävellän omia kappaleitani pianolla ja kitaralla.”

Onnekkaat mokailut

Pieniltä tähdenaluilta ei puutu kunnianhimoa, mutta pettymyksiä tulee aina.

”Lapset ovat hyvin tosissaan, mutta he myös tietävät pelin hengen. Leikistä tippuminen tuntuu aina hetken aikaa tosi kurjalta. Tiedän kuitenkin, että lapsille ohjelma on jo itsessään niin valtaisa elämys, että jokainen on saanut taatusti kokemuksesta enemmän positiivisia juttuja mukaansa.”

Krista on myös itse todellinen esimerkki siitä, ettei laulukilpailuja kannata ottaa liian vakavasti. Kuusi vuotta sitten Krista kokeili onneaan Ruotsin Idolsissa ja kolme vuotta myöhemmin The Voice of Finlandissa. Taival katkesi kummallakin kerralla ennen aikojaan. Epäonnistumisista huolimatta Krista on saanut luotua päämäärätietoisen ja itsevarman uran – tai ehkäpä juuri niiden vuoksi.

”Pärjätä voi, vaikkei voittaisikaan. Lapset eivät ole hölmöjä. He ymmärtävät todella paljon eri juttuja. Heillä on valtava halu oppia ja he ottavat vinkit avosylin vastaan.”

Tunteita ja järkeä 

Kristan ohella tähtivalmentajina nähdään laulajat Diandra Flores ja Arttu Wiskari. Kristan ja Didin omat musiikkigenret ovat lähimpänä toisiaan, mutta silti Krista paljastaa taistelleensa eniten Artun kanssa.

”Arttu on hauska tyyppi. Hän teki kaikkensa nokittaakseen minut. Hän yritti saada lapsia vakuutettua muun muassa sillä, että hänellä on oma levy-yhtiö. Se oli tosi hauskaa.”

Krista on aina tykännyt paljon lapsista, mutta omien aika ei silti vielä ole. Krista myöntää olevansa itse kuin iso lapsi, joka innostuu asioista täysillä tai ei ollenkaan. Tasapainoa laulajan elämään on tuonut jo vuosien ajan poikaystävä, radiojuontaja Janne Grönroos.

”Hän on suurin tukeni ja elämässäni oikeastaan ainoa järkevä asia.”

Linda Martikainen

The Voice Kids, la klo 20.00 Nelonen

X