Teksti:
Seuran toimitus

 

SARJA Oona Karen rooli Salatuissa elämissä on kasvanut. Maanantaina alkavissa uusissa jaksoissa kuvio muuttuu yhä hullummaksi – ja Mariannan käytökseen löytyy syy.

Kun Salatut elämät -sarjan kausia kelaa ajassa taaksepäin, matkan varrelle mahtuu useita sekopäitä. Eero, Katariinan ex-mies Miika ja lentokonekaappauksen junaillut Heiskanen olivat kidnappaajina omaa luokkaansa. Yksi sarjan niin kutsutuista kiintiöhulluista on Oona Karen roolihahmo Marianna Kurki, joka joulutauon alla otti Eliaksen ja Larin vangikseen.

”Sarjan pelottavimmat hahmot ovat yleensä olleet miehiä. Se tuo sisältöön kontrastia, että nyt pakkaa sekoittaakin nuori nainen”, Kare sanoo.

Katsojat huutelevat perään

Rooli ei ole 24-vuotiaalle naiselle kaikkein helpoin, mutta Oona Kare on hoitanut sen niin vakuuttavasti, että joskus kadulla kantautuu perään ”psykopaatti!”-huutoja.

Oona Kare nähtiin ruudussa ensimmäistä kertaa syksyllä 2013, kun Marianna Kurki törmäsi koulun käytävällä Heidiin (Venla Savikuja). Kaksikko ystävystyi vähitellen, ja Mariannan puolelta ystävyys muuttui no­peasti pakkomielteeksi.

Marianna on juoninut Heidin aiemman kämppiksen pois Pihlajakadulta ja järjestänyt lavastetun murron kautta itsensä Heidin uudeksi asuintoveriksi. Hän on häätänyt tempuillaan Pepin pois Sergein luota, huumannut jäljilleen päässeen Sergein lavastaakseen tämän hulluksi ja harrastanut Heidiksi tekeytyneenä seksiä.

Hahmo on kasvanut askel askeleelta, mutta rankimmat käänteet ovat vasta tulossa. Katsojat tietävät tähän mennessä, että Marianna on ollut mielisairaalassa ja saanut jo aiemmin yhden nuoren tytön sekoamaan pysyvästi. Syytä käytökselle ei tosin tiedetä – vielä.

Rooli haastaa mieltä

Menettämisen pelko tekee Mariannasta koko ajan hullumman ja hullumman. Hän haluaa olla Heidi, koska tämä on pidetty ja ihailtu.

”Oman määritykseni mukaan Marianna haluaa paeta todellisuutta, koska hän ei rakasta it­seään”, Oona Kare sanoo.

Vaikkei Kare pahoja tekoja hyväksykään, hän tuntee Mariannaa kohtaan myötätuntoa: roolin uskottavuuden säilyttämiseksi on pakko olla hahmonsa puolella. Eikö hullun näytteleminen ole missään vaiheessa koetellut omaa psyykettä?

”Toki roolin kautta haastaa myös omaa mieltä. Joskus olen lähtenyt kuvauksista kotiin ihmetellen, miksi vieläkin itken. Toisaalta roolin myötä oma psyyke tuntuu myös vahvistuvan.”

Näyttelijälle urheilu on parasta vastapainoa siihen, että roolihahmosta pääsee vapaa-ajalla irti. Iloa tuo myös se, että Mariannan koko tarina alkaa tulevissa jaksoissa avautua.

”Kun aloitin sarjassa, en tiennyt, mikä Mariannaa vaivaa. On lohdullista, että katsojat tulevat näkemään hänestä myös toisenlaisen puolen.”

Mariannasta saa kiksejä

Venla Savikujan rinnalla Karen merkittävin vastanäyttelijä on Sergeitä esittävä Tero Tiittanen, joka on erilaisten tempauksien uhrina muun muassa mukiloinut Mariannaa.

”Välillä olemme nauraneet Teron kanssa vedet silmissä”, Kare kertoo.

”Välillä taas on ollut olo, että ei hemmetti, eikö tämä hakkaaminen voisi jo loppua. Mutta jos näyttelisin normaalia ihmistä, saisin tuskin roolista samanlaisia kiksejä.”

Sergeitä näyttelevä Tiittanen myöntää, että rooli käy välillä raskaaksi, mutta iloitsee siitä, että hänen roolihahmolleen tapahtuu paljon.

”Jos jotain Sergeille toivoisin, niin sitä, että hän olisi taas onnellinen.” 

Salatut elämät mape  MTV3 19.30

Elina Järvi

X