Teksti:
Seuran toimitus

Mäkihyppääjä, iskelmätähti ja levoton sielu Matti Nykänen on maistanut kaikkea julkisuutta, mitä Suomessa voi saada. Lehtijutut, lööpit, Matti-elokuva ja elämäkertakirjat muodostavat kasvavan mediavuoren. Sen huipulle astuu nyt Nykäsen Matti, ensimmäinen tv-sarja Nykäsen elämästä.

Aluevaltaus herättää muutamia kysymyksiä. Miksi koko kansaa kiinnostavaa huippu-urheilijaa ei ole koskaan aikaisemmin käsitelty televisiossa näin laajasti?

Toisaalta voi kysyä, voiko JIM-kanavan sarja löytää mitään uutta miehestä, joka ainakin pintapuolisesti on kaikille tuttu.
Nykäsen vuosien 2011–2012 vaiheita ja valittuja historian havinoita sisältävää sarjaa ei olisi ehkä koskaan tehty, jos hänen elämässään ei olisi sattunut positiivista käännettä.

Matin ja Mervi Tapolan tiet erosivat ilmeisen lopullisesti vuonna 2010. Matti kihlautui Diilin myyntitykkinä kilpailleen Susanna Ruotsalaisen kanssa.

Uuden puolison kannustama raikkaampi ja raittiimpi linja näkyy myös Nykäsen muuttuneissa suhteissa tiedotusvälineisiin, uskoo Century Films -yhtiön tuottaja Riina Kullas.

”Ei ole salaisuus, että Matin elämään liittyi aikaisemmin aika voimakkaasti alkoholi ja epävarmuustilat keitä tahansa median edustajia kohtaan”, Kullas sanoo.

Ohjelmaa voi pitää osoituksena kasvaneesta luottamuksesta ja itseluottamuksesta.

”Matti on sanonut meille, että aiemmin tämä ei olisi ollut mahdollista. Nyt se on hyvinkin mahdollista.”

Tuottaja Riina Kullas tapasi Nykäsen ensimmäisen kerran, kun tv-sarjaa alettiin suunnitella ja tutustui tähän ohjelman tekemisen myötä.
”Jos olisin perustanut tietoni Matista vain otsikoihin, niin olisin lähtökohtaisesti pitänyt häntä melko ryyppäävänä, rellestävänä ja pahansisuisena kaverina”, Kullas arvioi.

Otsikoiden takaa löytyi ”mukava ja hyväsydäminen mies”.

”Värikäs menneisyys ja monia vaikeuksia, mutta varmasti hän on tyyppi, joka ei kenellekään pahaa halua.”

Paljonko Nykästä tarvitsi suostutella tv-kameroiden eteen?

”Ei se sinänsä ollut vaikeaa, kun löydettiin luottamus siihen, että nyt tehdään sellaista juttua, jonka takana hänkin voi seistä. Jo ensimmäisellä tapaamisella luotiin raamit: sarja on Matin puheenvuoro.”

Tuottajan mukaan lehdistö on voinut kirjoittaa Matista mitä sattuu, koska hän ei ole jaksanut oikaista väitteitä ”oman elämäntilanteen tai eksyksissä olemisensa vuoksi”.

”Nyt hän haluaa vihdoin kertoa itse, miten jotkin asiat on menneet. Mediasta on voinut saada väärän tai yksipuolisen käsityksen. Usein on ollut niin, että Mattia yksin syytetään jostain. Kuten kaikki tiedämme, riidoissa on yleensä kaksi osapuolta.”

Nykäsen Matti ei etene aikajärjestyksessä. Jokainen jakso keskittyy yhteen teemaan. Niihin kuuluvat urheilu, musiikki, media, oikeudenkäynnit ja Nykäsen ikoninen asema kaikille suomalaisille tuttuna kasvona, jolla on ”enemmän armeijakavereita kuin kenelläkään muulla”.

Gran Canarialla ja Jyväskylässä liikkuva avausjakso on nimeltään Muuttunut mies. Ohjelma alkaa eräällä Nykäsen omintakeisella elämänviisaudella: Kivitettiinhän Jeesustakin aikoinaan, mutta nykyisin mies on maailmankuulu.

”Mattia on kivitetty, mutta aina hän kuitenkin sieltä nousee ja pärjää tänä päivänä aika hienostikin”, Kullas vertaa.

Pärjäämistä rajoittavat erinäiset vanhat virheet ja velat. Nykänen istuu Mervin pahoinpitelystä saamaansa tuomiota Laukaan vankilassa. Sarjan myöhemmissä jaksoissa käydään kalterien takana.

Elämänmuutoksen epäilijä voisi väittää, että ehdoton linnatuomio on tavallaan ohjelman etu. Kiven sisällä Nykäsellä on pienempi riski joutua rettelöihin, jotka voisivat saattaa sarjan seesteiset mielikuvat kiusalliseen valoon.

”Olisin toivonut, että hän ei olisi sinne joutunut, olin ohjelmantekijä tai en”, Riina Kullas sanoo.

”Haluan uskoa, että Matin elämäntilanne on sellainen, että paluuta vanhaan ei ole. Mutta me tehdään dokumenttia siitä hetkestä, jota me taltioidaan. Tapahtui mitä tapahtui, mielestäni se ei vie miltään pohjaa.”

Matti Nykäsen kuulumiset ovat pysyneet suuren yleisön herkkuna vuosikymmenestä toiseen. Riina Kullas ei ennusta ohjelmansa katsojalukuja, mutta odotukset ovat varmasti korkealla.

”Toivomme, että kun Matti itse tekee mittavan projektin, niin sitä myös katsottaisiin.”

Lauri Lehtinen

Nykäsen Matti alk. ti 13.3. klo 20.00 JIM

X