Teksti:
Seuran toimitus

REPORTAASIOHJELMA Jos yhteiskunnallinen ongelma on havaittavissa vain paperilla, siitä ei voi tehdä ohjelmaa. Ei ainakaan Silminnäkijän ohjelmapaikalle.

TV2:ssa tammikuusta 1998 pyörineen reportaasiohjelman omaleimaisuutta vaalitaan tiukalla vaatimuksella: Ei riitä että esitetään yhteiskunnallinen havainto. Kameran eteen pitää myös saada aiheen koskettamia ihmisiä.

Tämä on selkein ero Silminnäkijän, MOT:n ja Spotlightin, välillä.

”Me häivytämme toimittajan ja asiantuntijat taka-alalle ja annamme näyttämön kokijalle”,  Silminnäkijää vuodesta 2007 tuottanut Hannele Valkeeniemi sanoo.

Silminnäkijä on esitellyt kotiinsa eristäytyneitä nuoria, Suomessa ilman henkilöllisyyspapereita eläviä siirtolaisia ja monia muita ihmistä, joiden elämä on todiste herkästi piiloon jäävästä ilmiöstä. Ulkomaanreportaaseissa on käsitelty kosketusetäisyydeltä muun muassa Italian mafiaa ja Vietnamin sodassa kylvettyjen kasvimyrkkyjen uhreja. 

Kohutuin aihe löytyi kuitenkin eräästä säätiöstä, jota suuri yleisö ei käsittelyaikaan tuntenut. Ari Korvolan toimittama ja syyskuussa 2009 esitetty Matin talot -raportti kertoi Nuorisosäätiön jakaneen vaalitukea keskustan ehdokkaille. 

Käräjäoikeus antoi viime kuussa tuomioita vaalirahan jakamisesta. Vaalitukia suuremman kohun aiheutti aikanaan väite, jonka mukaan Nuorisosäätiölle asuntoja rakentanut yritys toimitti ex-pääministeri Matti Vanhaselle rakennustarvikkeita helpottaakseen tulevien urakoiden saamista.

Väitteen takana oli nimetön lähde.

”Nyt voi sanoa, että teimme virheen, kun emme lähteen suojelemisen takia kertoneet ohjelmassa tarkemmin, miten hänen antamiaan tietoja oli varmennettu. Siksi hävisimme julkisuuspelin, joka ohitti pian Nuorisäätiön toimintaa koskevat paljastukset ja muuttui keskusteluksi Ylen asemasta ja rahoituksesta”, Valkeeniemi sanoo.

Silminnäkijä avasi lähdekritiikkiään vasta Julkisen sanan neuvostolle, joka antoi ohjelmaa koskevasta kantelusta vapauttavan päätöksen.

Matti Rämö

Silminnäkijä to 21.2. klo 20.00 TV2

X