Teksti:
Seuran toimitus

Vapise, True Blood. Zombeiksi kutsutut elävät kuolleet uhkaavat viedä vampyyrien paikan kauhuhahmoina, jotka puhuttelevat genren harrastajien lisäksi suurta yleisöä.

Robert Kirkmanin sarjakuvaan perustuvassa tv-sarjassa The Walking Dead tuhoisa epidemia on tuhonnut suuren osan ihmiskunnasta ja jättänyt jälkeensä petomaisia zombilaumoja. Muutamat selviytyjät yrittävät suojautua hyökkäyksiltä ja pysytellä ihmisinä kaoottisissa oloissa.

Kolme kautta jatkunut ohjelma nousi Yhdysvalloissa kaapelitelevision katsotuimmaksi sarjaksi, jättäen jälkeensä muun muassa ylistetyn Mad Menin. Suomessa se nähdään uudella FOX-kanavalla.

Zombit ovat rumempia ja älyttömämpiä olentoja kuin kylmää seksikkyyttä huokuvat vampyyrit. Mikä näissä pystyynkuolleissa tyypeissä vetoaa?

”Zombit edustavat jotakin, jota kaikki pelkäävät”, arvelee The Walking Deadin vakiokasvo, Los Angelesista puhelimitse tavoitettu näyttelijä Sarah Wayne Callies.

”Tällaiset tarinat koetaan hyvin henkilökohtaisesti, ja zombeille voi antaa monenlaisia tulkintoja: jotkut näkevät taloudellisia vertauskuvia, toiset uskonnollisia…”
The Walking Dead ei kerro vain elävistä kuolleista, vaan maailmanlopun luokkaa olevasta katastrofista.

”Nykyään uutislähetyksistä saa aina kuulla, että jokin on menossa kauhealla tavalla vikaan. Tällaiset tarinat antavat meille tilaisuuden pohtia, miten tekisimme hätätilassa ja miten selviytyisimme. Etäisyyttä tulee siitä, että kyse on kuitenkin tv-viihteestä. Näitä asioita on helpompi katsoa, kun ollaan kuvitteellisessa maailmassa ja kuvitteellisten ihmisten kanssa.”

Havajilla syntyneen Sarah Wayne Callies’n tunnetuin rooli on Pako-sarjan tohtori Sarah Tancredi. Kun näyttelijä tuli raskaaksi ja sopimuksen jatkosta ei päästy yksimielisyyteen, tuotantoporras päätti tappaa Tancredin. Fanit protestoivat ratkaisua niin voimakkaasti, että henkilö piti tuoda takaisin elävien kirjoihin.
Walking Deadissa Callies on perheenäiti Lori Grimes, jonka mies Rick Grimes (Andrew Lincoln) herää koomasta ja nousee selviytyjien joukon johtohahmoksi. Arvaamaton Lori ei ole perinteinen sankaritar.

”Loria on vaikea luonnehtia, koska hän on itselleenkin vieras”, Callies sanoo.

”Sarja kertoo siitä, kuinka ääritilanteissa kykenemme tekoihin, joita emme muuten osaisi kuvitellakaan. Lori on vahva nainen ja puolustaa perhettään intohimoisesti. Hän on myös hämmentynyt siitä, miten uudessa maailmassa kuuluisi toimia. Pitäisikö hänen peitellä kauhuja lapseltaan vai opettaa, miten niiden kanssa tulisi menetellä?”

”Tämä ei ole vain zombisarja, vaan tarina ihmisistä, jotka yrittävät olla muuttumatta hirviöiksi. Se on mutkikkaampaa kuin pureman välttäminen.”

Vaikka Callies osaa pohtia kauhun kiehtovuutta, hän ei ole lajin kuluttaja.

”En tykkää olla peloissani”, näyttelijä sanoo. ”Pidän sarjasta, koska näyttelijäkollegani ovat hyviä. Tuskin katsoisin ohjelmaa, jos en olisi itse siinä. Haluan sulkea silmäni, kun tiedän, että kohta tapahtuu jotain kamalaa.”

Entä miltä tuntuu kuvata kohtauksia, joissa on rujoja erikoistehosteita?

”Ne ovat onneksi niin suoraviivaisia, että minun ei tarvitse kummemmin näytellä. Esitän vain jonkin reaktion ja toivon, että sitä ei tarvitse ottaa uusiksi.”

Lauri Lehtinen

The Walking Dead alk. la 21.4. klo 22.00 Fox 

X