Aira Samulin, 93, löysi koronasta ilonaiheen: ”Nyt olen antanut pitää itsestäni huolta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Aira Samulin, Erkki Meriluoto
Päätoimittaja Erkki Meriluoto ojensi Aira Samulinille Seuran Elävä legenda -palkinnon. Kuva: Tommi Tuomi/ Otavamedia
Aira Samulin haluaa nostaa vanhus-sanan kunniaan ja toivoo kaikkien kokevan ikävuosistaan samanlaista ihailua, kuin hän itse on saanut.

Aira Samulin, 93, löytää koronapandemiasta ilonaiheen.

”Olen elänyt huolehtien enemmän muista kuin itsestäni. Nyt olen antanut pitää itsestäni huolta ja käsittänyt, kuinka paljon minua rakastetaan. Sen huomaaminen tuntuu hyvältä.”

Paitsi läheiset, Airan vointia ovat varmistelleet ventovieraat. Heille tanssilegenda on myös viisas ja kannustava esimerkki.

Aira pysyi kotikaranteenissa kuu­liaisesti neljä ja puoli kuukautta.

”Turha uhkarohkeus niin sotien kuin koronan aikaan saattaa koitua kohtalokkaaksi”, hän kannusti muitakin riskiryhmäläisiä.

Mikä auttoi kestämään eristäytymistä? Aira puuskahtaa.

AIRA SAMULIN, 16.6.1987

Aira Samulin alkoi rakentaa Hyrsylän mutkaa Lohjan Nummelle 1980-luvun alussa. Kuva: Teppo Livasti/ OM-arkisto

”Ei ainakaan teennäinen positiivisuus, jota valitettavan moni näyttelee. Minun keinoni on sisu ja kuvaannollisesti nyrkin pöytään lyöminen.”

Sisua tarvitaan tulevaisuudessakin. Airan elämäntyö, rajakarjalaista perinnettä vaaliva matkailukohde Hyrsylän mutka menetti koronan vuoksi kaikki tulonsa. Erilaisia tukia haettiin, mutta mittavien paperitöiden jälkeen luvassa oli vain 500 euron summa.

”Ei kannata odottaa muiden auttavan tai pelastavan Hyrsylän mutkaa. Itse on pärjättävä.”

Siitä Airalla on kokemusta yli 90 vuoden ajalta.

Juuret säilyttänyt

”Synnyin ennen sotia Suomelle kuuluneessa Raja-Karjalassa, Suojärven kuntaan kuuluneessa Hyrsylän mutkassa, missä olivat säilyneet 200 vuotta vanhat tavat. Isäni oli siellä rajasotilaana.

Siellä ei ollut sairaalaa, lääkäriä, kätilöä tai hoitajia. Ihmiset köyhyydessään hoitivat kaiken keskenään. Sunnuntaina, 27.2.1927, isäni hiihti 10 kilometrin matkan hiihtokilpailuihin, hiihti ja voitti 10 kilometrin kilpamatkan ja palasi suksilla kotiin. Sillä aikaa äitini pyysi seinän takana asuneita sotilaita hakemaan kylältä synnytyksissä eniten auttaneen mummon meille. Muori teki ristinmerkkejä ja hoki ’hospoti, hospoti’. Siihen loilotukseen minä synnyin.

Hyrsylän mutkan ilma vaikuttaa minussa yhä. Ihminen omaksuu tiedostamattaankin lapsuutensa tapahtumat ja tavat. Ei ole ihme, että Seitsemän veljestä on yksi lempikirjoistani.

Aira Samulin

Tanssin opettamisen lisäksi Aira Samulin on toiminut mannekiinina, järjestänyt muotinäytöksiä ja johtanut helsinkiläistä Diorina-muotitaloa. ”Toin muotinäytöksiin aerobicin jo ennen kuin lanseerasin sen sanana 80-luvulla”, Samulin kertoo. Kuva: Tommi Tuomi/ OM-arkisto

Tulevaisuuteni piti olla muun suvun luona Viipurissa, joka oli Suomen kansainvälisin kaupunki. Isän kaaduttua sodassa muutimme kuitenkin Helsinkiin, jonne viipurilaiset sukulaisemmekin oli evakuoitu. Helsingin rautatieasema muistutti Viipurin asemaa. Ajattelin silloin, että tämä on Viipurini enkä koskaan lähde täältä. Kotikatuni Bulevardi tuo yhä mieleeni Monrepos’n puiston.

Aluksi en kertonut olevani sotaorpo tai evakko, koska kuvittelin pärjääväni paremmin helsinkiläisenä. Kun sattumalta löysin Hyrsylä-nimisen kylän Lohjalta, omatuntoni rupesi kolkuttamaan. Olin ollut kuin Jeesuksen kieltänyt opetuslapsi Pietari, olin kieltänyt karjalaisuuteni.

Ryhdyin hankkimaan synninpäästöä. Rakensin omille ja ikäisteni muistoille omistetun matkailukeskuksen, Hyrsylän mutkan. Siinä asiassa minulla on nyt hyvä olla.

Rytmissä elänyt

Steppasin sodan aikana, jolloin tanssiminen oli kielletty. Tienasin kiertämällä viihdytyskiertueilla sotatoimialueilla.

Minulla on rytmi veressä. En ole koskaan pystynyt kävelemäänkään kuin rytmissä. Tanssista tuli yksi ammattini, koska siinä olin parempi kuin muut.

Minut valittiin mannekiinikuningattareksi vuonna 1954, mutta tein muodin parissa paljon sitä monipuolisemman ja merkityksellisemmän uran.

Aloin järjestää isoja muotinäytöksiä, perustin mannekiiniryhmä Rytmikkäät ja keksin laittaa mannekiinit tanssimaan. Koreografiat tehtiin vaatteiden ehdoilla, mikä oli ennen kokematonta.

Päässäni soi aina jokin kappale. Kerran olin poikani Jarin kanssa ratikkapysäkillä, kun aloin liikkua The Hollies -yhtyeen hittikappale Bus Stopin mukaan. Jari sanoi: ’Älä tanssi siinä, kun kaiken lisäksi olet äitini.’

Toin ensimmäisenä Suomeen monet muotitanssit. Tanssikoulussa opettaessani huomasin mukanaolijoiden olevan aina innoissaan ja iloisia. Tyttäreni Pirjo sairastui skitsofreniaan teininä ja tanssi helpotti hänen oloaan. Rupesin miettimään, että tanssi on myös mielenterveyden hoitoa. Jos sen avulla olen voinut pelastaa yhdenkin nuoren sairastumasta Pirjon tavoin, en ole tehnyt työtäni turhaan.

Nykyään ajattelen, että tanssi on auttanut minuakin kokemuksissa, joista ei olisi pitänyt lainkaan selvitä.

Aira Samulin

Aira Samulin tanssii yhä joka päivä. Kuva: Tommi Tuomi/ OM-arkisto

Tanssin yhä. Lantion liikkeet pitävät alavatsan lihakset hyvässä kunnossa, mikä on entistä tärkeämpää vanhaksi tullessa. Olen 93-vuotias enkä tarvitse vaippoja tai edes pikkuhousunsuojia.

Yhä yrittäjä

Ryhdyin yrittäjäksi, koska muuten en olisi pystynyt hankkimaan riittäviä tuloja perheen elättämiseen. Olen toiminut yrittäjänä yhdeksällä vuosikymmenellä ja jatkan edelleen.

Mieltäni painaa se, etten voinut aikanaan olla tarpeeksi lasteni kanssa. Naisyrittäjänä ja yksinhuoltajana en ole voinut pitää lomia, jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta, pitää itse sairauslomaa tai jäädä kokonaan eläkkeelle.

Eläkkeeni on pieni. Sen lisäksi olen saanut puolikkaan taiteilijaeläkkeen. Kokonaista olen hakenut jo vuosia, mutta vastaus on aina ei.

Kaksi vuotta sitten sain aivoinfarktin. Hyrsylän mutkan matkailijavirta tyrehtyi, koska minua ei haluttu rasittaa. Se oli taloudellisesti huonoin vuosi ikinä. Annoin haastatteluja, joissa vakuutin olevani loistokunnossa, jotta vierailijat palaisivat.

Viikko sairaalaan joutumisen ja päivä sieltä pääsemisen jälkeen olin Maria Veitolan Yökylässä-ohjelman kuvauksissa. Ajattelin, että on minun pakko viestiä yleisölle olevani terve ja Hyrsylän mutkassa. Harmi vain, että ohjelma näytettiin televisiossa vasta seuraavana vuonna.

En ole elämässäni suunnitellut, saati unelmoinut, vaan mennyt ja tehnyt. Olen kohdannut paljon ka­teutta, koska olen menestynyt. Kai se on luonnon laki, että jos jollain pää nousee, se yritetään taputella alas.

Tietämättäni olen voinut tehdä pahaa, mutta sitä olen aina varonut. Lapsillenikaan en ole ääntäni korottanut. Minusta voittamista on se, jos pystyy olemaan tuntematta katkeruutta, kateellisuutta, vihamielisyyttä ja pahansuopuutta.

Etunojassa

Olen ollut kaikessa ajan hengessä ja sitä edellä. Minulle on sanottu, että kuljen etunojassa. Silloin ei tupsahda nenälleen eikä kaadu persuksilleen.

Olen 15–20 vuotta nuorempien kanssa enemmän samalla aaltopituudella kuin ikäisteni.

Koin ensimmäisessä avioliitossa väkivaltaa ja ajattelin, etten enää ikinä mene naimisiin. Sitten tutustuin työn parissa Ekku Peltomäkeen. Hän rakastui minuun, mutta minä en tuntenut samoin, vaikka olimmekin yhdessä. Aloin tuntea syyllisyyttä sekä vastuun- ja velvollisuudentunnetta.

Eräänä aamuna hän kertoi nähneensä unta, jossa tanssimme yhdessä ja minulla oli ylläni valkoinen morsiuspuku. Ajattelin, että voi kamala, onko hän ottanut suhteemme niin vakavasti.

Yhtenä sunnuntaina hän sitten tokaisi, että mennään edes kihloihin. Huomasin myöntyväni, vaikka tuumin, että sille tulevat nauramaan kuolleet koiratkin. Kultasepänliikkeessä jalkojani rupesi heikottamaan ja vähitellen ymmärsin, että tunnenkin rakkautta.

Menimme lopulta naimisiin vuonna 1973 ja olimme yhdessä 31 vuotta. Senkin jälkeen kesti 13 vuotta ennen kuin hän muutti luotani kokonaan pois.

Aira Samulin, Ekku Peltomäki

Aira Samulinin ja Ekku Peltomäen suhde alkoi työn kautta. Ensin rakastui Ekku, Airalta kesti paljon pidempään oivaltaa tunteidensa tila. Kuva: Sebastian Nurmi/ OM-arkisto

Hiottu timantti

Olen vanhusten kotona asumisen puolesta puhuja. Moni omainen haluaa vanhuksen laitokseen pelätessään tämän menehtyvän ja kenties joutuvan virumaan viikkoja kuolleensa kotonaan. Laitoksiinkin kuolee, ehkä vielä aiemmin kuin kotiin, ja siellä menettää muistinsa helposti.

Olen hankkinut kotiini turvateknologiaa. Laitteet seuraavat kaikenlaista liikkumistani ja varmistavat, etten esimerkiksi unohda ulko-ovea auki. Tällainen on paljon halvempi vaihtoehto kuin laitosasuminen.

Haluan myös nostaa vanhus-sanan kunniaan. Toivon kaikkien vanhusten kokevan iästään samanlaista ihailua kuin olen itse saanut. Me olemme hiottuja timantteja.”

Katso video: Aira Samulin opetti Seuran päätoimittaja Erkki Meriluodolle ”viruksentappotanssin”

 

X