Aivoinfarktista toipunut Piia Koriseva on nyt personal trainer: ”Päätin, että en luovuta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Piia on innokas koiraharrastaja. Bordercolliet Riffi, 11, ja Misty, 5, ovat äiti ja tytär, jotka pitävät emäntänsä liikkeessä. © Pekka Nieminen/Otavamedia
Piia Koriseva sai kuulla lääkäriltä heti aivoinfarktin jälkeen, ettei hän todennäköisesti kävelisi enää koskaan. Nyt Piia toimii personal trainerina.

Paimiolaisen rivitaloasunnon keittiön pöytä pullistelee herkkuja.

Talon emäntä, juontaja Piia Koriseva, 43, on juuri leiponut mustikkakukon. Hän nostelee tarjottavia esille sellaisella vauhdilla, että bordercolliet Riffi ja Misty sujahtavat pöydän alle piiloon.

Yhtä lennokkaasti Piia kertoo uudesta ammatistaan personal trainerina. Illalla edessä on vielä juoksulenkki asiakkaan kanssa, ja seuraavana aamuna Piia on menossa ohjaamaan kuntosaliryhmää.

Se on aika hyvin naiselta, jonka ei pitänyt enää koskaan kävellä.

Sorkkarautaa seinään

Eletään syksyä 2008 ja Piia on raivoissaan. Uuden kodin seinän alla on kosteusvaurio.

Mutta Piiaa ei itketä pilalle mennyt seinä, vaan se, ettei hänen kehonsa oikea puoli toimi lainkaan. Se on halvaantunut.

Piia istuu kukkajalustalla, jonka alla on pyörät. Hän vetää sen varassa itseään paikasta toiseen ja repii seinää alas.

”Minulla oli pieni sorkkarauta, jonka kanssa hakkasin kuin hullu sitä seinää. Revin listoja ja pinkopahveja. Purin pahaa oloani ja turhautumistani siihen: itkin ja huusin. Se oli oma terapiahuoneeni.”

Vain paria kuukautta aikaisemmin Piia vietti hektistä kesää. Hän työskenteli ohjelmapäällikkönä salolaisella radiokanavalla ja esiintyi kesäteatterissa.

Piian ja hänen silloisen puolisonsa kolme lasta olivat vielä pieniä: Kristian, 2, Benjamin, 4, ja Joonatan 6 vuotta.

Pariskunta asui kartanossa, jota remontoitiin.

Stressitila laukesi

Heinäkuisena viikonloppuna Piialle puhkesi voimakas migreeni. Kesä-teatterin lavalla Piia huomasi, ettei hänen oikea kätensä noussut kunnolla ilmaan. Oikea puoli kasvoista roikkui.

Piia lähti sairaalaan, kun migreeniä oli kestänyt kolme päivää.

Aivoinfarkti iski seuraavana yönä sairaalassa. Tunto ja liikuntakyky katosivat kokonaan Piian oikealta puolelta. Puhe muuttui mongerrukseksi, ja näkökyky heikkeni. Piia erotti vain epämääräisiä hahmoja.

”Se oli sokki. Ajattelin, että nyt elämä päättyy. Kuuntelin sydänseurantalaitetta ja mietin, mitä teen sitten, kun sieltä rupeaa kuulumaan vain tasainen piippaus.”

Piia oivalsi, ettei tarvitsisi tehdä mitään. Hän oli saanut elää hyvän elämän, johon kuului kolme tervettä lasta.

”Minulle tuli rauhallinen olo ja samalla arvoni rojahtivat kuntoon. Kohtaus oli mennyt ohi, ja oma stressitilani laukesi.”

Ärräpäät paukkuivat

Piia oli sairaalassa vajaat neljä viikkoa. Tuona aikana puhekyky ja näkö palautuivat. Hänelle tarjottiin paikkaa kuntoutusyksiköstä, mutta hän halusi kotiin.

Lasten isä oli sattumalta jäänyt juuri vuorotteluvapaalle, ja hänestä tuli avovaimonsa hoitaja. Piialla oli tukenaan myös neurologisiin sairauksiin erikoistunut fysioterapeutti ja hermoratahieroja.

Piia treenasi oikean puolen lihaksiaan kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä, aina 15–20 minuuttia kerrallaan.

Välillä tahti lipsahti liian kovaksi, ja hänelle tuli hermosärkyjä. Myös mieli väsyi.

”Se oli aikamoinen kamppailujen taisto. En yleensä kiroile, mutta ärräpäät paukkuivat, kun olin epätoivoinen.”

Itkua aamusta iltaan

Syvin aallonpohja ajoittui joulun alle vuonna 2008. Piiasta tuntui, ettei kehitystä tapahtunut. Joka paikkaan sattui.

”En muista siitä marraskuusta mitään muuta kuin sen, että minua itketti aamusta iltaan.”

Piia on aina ollut intohimoinen jouluhössöttäjä. Joulukuun 2. päivänä juuri seitsemän vuotta täyttänyt Joonatan esitti äidilleen kysymyksen, joka pysäytti. Sen muistelu nostattaa yhä vedet Piian silmiin.

”Joonatan kysyi minulta, että äiti, eikö meille tule tänä vuonna joulua ollenkaan? Silloin päätin, että hitto soikoon, en voi vain maata ja parkua, nyt ruvetaan hommiin.”

Myös Piian hermoratahieroja muistutti, ettei hänen selkärangassaan ollut mitään vikaa: käskytys aivoista raajoihin ei vain toiminut.

”Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä töitä. Silloin päätin, että en luovuta”

Mielen voima oli valtava. Kun Piian oikea käsi rupesi hiljalleen tottelemaan, hän ja ekaluokkalainen Joonatan opettelivat yhdessä kirjoittamaan.

Huono ennuste sisuunnutti

Piia liikkui pyörätuolin avulla kahdeksan kuukautta. Töihin radioon hän palasi jo kahden kuukauden sairausloman jälkeen. Piian toimisto oli rakennuksen toisessa kerroksessa. Hänen silloinen miehensä kantoi joka päivä avovaimonsa autosta työhuoneeseen ja haki sieltä pois.

”Minulle tuli pyörätuoliini viha-rakkaussuhde. Se oli ainoa keinoni liikkua, mutta tuntui niin epäreilulta, etten päässyt ilman sitä mihinkään.”

Pyörätuolin jälkeen Piia eli rollaattorin varassa muutaman kuukauden, minkä jälkeen apuvälineenä toimi hetken aikaa kävelykeppi.

Piia muistaa yhä sen huikean tunteen, kun hän pystyi ottamaan ensimmäiset itsenäiset askeleensa.

”Tuntui, kuin maailma olisi avautunut ja kahleet tippuneet, kun pystyin liikkumaan ilman toisen ihmisen apua. Se oli sanaton hetki.”

Piian lääkäri sanoi heti infarktin jälkeen, ettei hän todennäköisesti kävelisi enää koskaan. Siitä sisuuntuneena Piia jätti eräänä päivänä rollaattorinsa lääkärin huoneen oven taakse ja laahasi itsensä vastaanotolle.

Lääkäri pyysi Piialta anteeksi ja varoitteli, ettei hänestä ainakaan olisi juoksijaksi. Pari vuotta myöhemmin Piia vei lääkärille todistuksen juoksemastaan puolimaratonista.

”Silloin pyysin, että älä käske juoksemaan kokonaista maratonia, minä en enää jaksa!”

Avustajana ALS-potilaalle

Oman kamppailunsa aikana Piia kiinnostui siitä, mihin ihmiskeho pystyy. Hän ryhtyi opiskelemaan hyvinvointivalmentajaksi ja kuntosaliohjaajaksi ja valmistui vuonna 2014 lopulta personal traineriksi. Piialla on asiakkaana laihduttajia, kunnonkohottajia ja liikuntarajoitteisia.

”Tiedän, miltä tuntuu, kun keho ei tottele tai oma kroppa tuntuu vieraalta.”

Hän toimii myös henkilökohtaisena avustajana naiselle, joka sairastaa ALS-lihasrappeumatautia.

”Toimin hänen käsinään ja jalkoinaan. Syötän, kylvetän ja rapsutan sieltä mistä kutittaa.”

Avustajan työ on Piialle terapeuttista.

”Se saa minut muistamaan omat kokemukseni. Hänen ansiostaan osaan olla entistäkin kiitollisempi toipumisestani.”

Piia keskustelee avustettavan naisen kanssa myös kuolemasta.

”En pelkää kuolemaa. Sitten kun sen aika on, niin sille ei mahda mitään.”

Elämänjano muuttui

Neljä vuotta sitten Piian ja hänen lastensa isän 12 vuotta kestänyt avoliitto päättyi.

”Elämänjanoni muuttui infarktin jälkeen. Halusin oppia ja nähdä enemmän. Hän on maailman paras isä pojilleni, mutta välillämme ei ollut enää muuta.”

Lapset ja koirat asuvat vanhemmillaan vuoroviikoin.

Piia tunnustaa, ettei hän ole helppo kumppani itsenäisen luonteensa vuoksi. Hän on seurustellut uuden miesystävänsä kanssa vajaan vuoden verran. Heittäytyminen uuteen rakkauteen pelotti aluksi.

”Pitkän yksinolon jälkeen tuntui hassulta, että rinnalla oli taas toinen aikuinen jakamassa arkea.”

Piian miesystävällä on kaksi poikaa edellisestä liitostaan. Kaikki viisi poikaa viihtyvät keskenään.

Piia ei ole koskaan ollut naimissa eikä halua sitä jatkossakaan.

”En tarvitse parisuhdetta elääkseni, mutta on mukavaa, että vierellä on joku.”

Täyttä elämää

Piian aivoinfarktista tulee kesällä kuluneeksi kahdeksan vuotta. Enää tapahtunut ei pyöri hänen mielessään päivittäin. Joskus harvoin Piia huomaa urheillessaan, ettei hänen oikea puolensa aina tottele täysin.

”Nyt tuntuu, että infarkti on vain kaukainen muisto.”

Merkkeinä menneestä Piialla on oikeassa kädessään liuta arpia.

”Kerran laitoin ruokaa ja ihmettelin, että mikä täällä haisee. Se oli oikea käteni, joka oli unohtunut tulikuumalle levylle. En tuntenut mitään, vaikka oma nahkani paloi.”

Nyt Piialla on estolääkitys, joka pitää migreenikohtaukset poissa.

”Infarkti tuskin enää toistuu, mutta mikään ei ole ikinä täysin varmaa”, Piia miettii.

”En kuitenkaan elä elämääni ajatellen, että se tapahtuisi taas. Murehdin sitä sitten, jos niin käy. Nyt nautin elämästäni täysillä.”

Kaikkein tärkeimmät kannustajat Piialle ovat omat rakkaat miehenalut, jotka loikkivat usein saunasta pihamaalle ja tekevät lumihankeen enkeleitä.

”Ilman lapsia en olisi nyt tässä.”

 

X