Taiteilijajuhlaansa viettävä Angelika Klas-Fagerlund muistelee isäpuoltaan Eri Klasia: ”Tunnen vieläkin hänen läsnäolonsa”
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta sopraano Angelika Klasin uran käynnistymisestä oopperalavoilla. Läheinen ja rakas Eri antoi Angelikalle arvokkaat neuvot elämään ja ammattiin.
"Kutsuin Eriä isäksi, ja Eri käytti minusta aina lempinimeä Anni", Angelika Klas muistelee isäpuoltaan Eri Klasia.
Harmaaseen säähän Helsingin Töölöntorilla sekoittuu ripaus auringonhehkua, kun töölöläiskahvilan pöytään on istahtanut kukallisessa leningissään oopperalaulaja Angelika Klas. Kuluva vuosi on sopraanolle ja tangojen tulkitsijalle todellinen juhlavuosi.
Maaliskuu käynnistyy 50-vuotissyntymäpäivillä ja jatkuu taiteilijajuhlavuoden avauskonsertilla Savoy-teatterissa. Samalla julkaistaan Angelikan juhlalevy Laulun juhlaa.
Angelika joutui hetken pohtimaan, mihin vuosilukuun päätyisi juhlakonsertteja suunnitellessaan. Keikat alkoivat jo varhain teini-iässä, kun lahjakasta laulajaa pyydettiin tanssiorkesterin solistiksi.
Oma sydän paloi kuitenkin klassiseen musiikkiin ja lopulta uravalinta oli selvä.
”Katson virallisen taiteilijaurani kestäneen 25 vuotta, koska sain ensimmäisen solistipalkkioni oopperalavalta vuonna 1999. Tuolloin esiinnyin Turun oopperayhdistyksen valmistamassa Ovela kettu -oopperassa Musti-koiran roolissa”, Angelika kertoo. Siitä eteenpäin ura on vienyt moniin mielenkiintoisiin solistitehtäviin ja suurempiinkin rooleihin teatteri- ja oopperalavoilla.
Musiikin ympäröimänä
Musiikki on kuulunut vahvasti Angelikan elämään lapsuudesta saakka. Teatterin, oopperan ja baletin maailma tuli tutuksi jo varhain, kun Ariel-äiti toimi pianistina ensin Virossa ja myöhemmin Suomessa Turun Kaupunginteatterissa. Kun Angelika oli vasta ehtinyt kahden vuoden ikään, he muuttivat äidin kanssa Suomeen.
”Ensimmäisestä joulustani Turussa on tallella C-kasetti, jolla laulan Joulupuu on rakennettu-kappaletta. Äidin toivomuksesta esiinnyin usein, mitä rakastinkin tehdä. Kipusin tuolin päälle seisomaan ja laulamaan, ja äiti antoi aina esiintymispalkaksi suklaata. ”Nüüd ma laulsin, kiltti tyttö”, nyt lauloin, olen kiltti tyttö, kuuluu kasetilta viron ja suomen kielellä.”
Suuri vaikutus omaan uraan on ollut niin ikään isäpuolella, Viron arvostetuimpiin ja rakastetuimpiin kulttuuripersooniin kuuluneella kapellimestari Eri Klasilla. Tänä vuonna Erin kuolemasta on tullut kuluneeksi kahdeksan vuotta.
”Meillä oli läheiset ja lämpimät välit. Minä kutsuin Eriä isäksi, ja Eri käytti minusta aina lempinimeä Anni.”
Angelika konsertoi juhlavuotenaan pitkästä aikaa myös Virossa, kun tulevana kesänä Viljandi Suveooper -festivaalilla juhlistetaan Eri Klasin syntymän 85-vuotispäivää.
”Eri olisi iloinnut juhlakonserteistani”
Eri Klas menehtyi 76-vuotiaana, vuoden 2016 helmikuussa. Se oli suuri suru Angelikalle ja koko perheelle – elinaikanaan unohtumatonta karismaa ja lämpöä huokunut persoona oli poissa.
”Ikävöin Eriä varmasti koko loppuelämäni. Tunnen vieläkin hänen läsnäolonsa ja mietin häntä usein – mitä Eri ajattelisi asioista. Nykyään näissä ajatuksissa on paljon valoa ja iloa. Olen varma, että Eri olisi iloinnut juhlakonserteistani sekä esiintymisestäni Viljandissa ja muuallakin Virossa.”
Angelika kertoo pitäneensä Eristä siitä hetkestä saakka, kun äiti esitteli hänet tyttärelleen Tallinnan satamassa 1980-luvun lopulla.
Uusperheen koti sijaitsi ensin Turussa, kunnes yhtenä päivänä kaikki muuttui.
”Muistan, kuinka Erillä oli minulle ja äidilleni ilmoitusasiaa: ”Anni, sinä menet Sibelius-Akatemiaan. Tytöt, etsikää meille asunto Helsingistä!” Eri kutsui meitä kaikkia tytöiksi – äitini mukaan lukien.”
Pian uusi asunto oli katsottuna Aurorankadulta Töölöstä.
Kuria ja huolenpitoa
Eri Klasin elämä ja työ olivat suurimmaksi osaksi Virossa, mutta hän vieraili usein Suomessa muun muassa Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion Sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Hän oli myös usein vierailevana kapellimestarina Suomen kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Lisäksi Eri Klas toimi useita vuosia Tampere filharmonian ylikapellimestarina.
Angelikalle Eri oli tärkeä neuvonantaja kaikessa, myös ammattiin liittyvissä asioissa.
”Hän panosti paljon minuun ja siskooni Marioniin, joka myös valmistui oopperalaulajan ammattiin. Virolais-venäläisen musiikkikoulukunnan kasvattina Eri ei pelännyt vaatia meiltä paljon. Usein palatessaan kotiin reissusta hän laittoi ensimmäiseksi laukkunsa nurkkaan ja komensi meitä tyttöjä harjoittelemaan: ”Missä ovat aariavihot?” Äiti säesti meitä pianolla.
Monet kerrat Angelika hioi Erin johdolla yhtä ainoaa aarian kohtaa kymmeniä kertoja. Kova työ palkittiin, sillä ovet avautuivat Sibelius-Akatemiaan.
Eri Klas kulkee perheen mukana
Tänä päivänä Eri kulkee paitsi Angelikan mukana, myös puolison, säveltäjä Sebastian Fagerlundin sekä pariskunnan Maximilian-pojan elämässä.
”Iloitsen siitä, että meillä oli Erin viimeisinä vuosina aikaa olla yhdessä. Hän ehti ystävystyä mieheni kanssa ja oli ihana isoisä Maximilianille. Eri ehti jopa johtaa Sebastianin musiikkia kuuluisassa Concertgebouw-konserttisalissa Hollannissa.”
Kun Erin omat työkiireet iän myötä vähenivät, hän kävi usein myös Angelikan konserteissa ja esityksissä.
”Olemme läpikotaisin musiikin hapattama perhe. Myös Maximilianista tulee meidän laillamme musiikin ammattilainen ja äitini tavoin pianisti. Tällä hetkellä hän on parhaillaan kiinnostunut myös toimimaan kapellimestarina.”
Lue myös: Angelika Klas kieltäytyi iskemätähteydestä: ”Koin, että olisin ollut setelinippu” – Näin sopraano valitsi oman tähtipolkunsa
”Koen ylpeyttä omasta itsestäni ja työstäni”
Paljon enemmän kuin omia syntymäpäiviään Angelika on suunnitellut juhlavuoden konsertteja. Yleisön eteen hän astuu iloisena ja kiitollisena siitä, että vuosikymmenien työnteon jälkeen laulaminen tuntuu edelleen innostavalta ja tärkeältä.
Itsestäänselvyys ei ole sekään, että Angelika on voinut elättää itsensä yrittäjänä kaikki vuosikymmenet. Laulajan ammatti vaatii kurinalaista otetta, resilienssiä ja psyykkisiä voimavaroja.
”Tässä kohtaa elämääni koen ylpeyttä omasta itsestäni ja työstäni. Ikä on tuonut ääneeni ja tulkintaani uudenlaista kypsyyttä ja syvyyttä, kuin jotkin palaset olisivat ensimmäistä kertaa loksahdelleet paikoilleen. Tämän tunteen haluan jakaa yleisöni kanssa.”
