Elias Salonen on saanut kaksi Venla-ehdokkuutta, vaikka uran alku hapuili – ”Kun Kotikatu loppui, menin ärrälle duuniin”
Näyttelijä Elias Salonen on nähty monissa suosikkisarjoissa. Hän kertoo pelänneensä uran loppumista ennen kuin se ehti alkaakaan.
Elias Salonen on ehtinyt saada jo kaksi kertaa Kultainen Venla -ehdokkuuden.
Yhä useampi tunnistaa Elias Salosen, 29, kasvot. Aikuiset-sarjan Arttu sai kansan nauramaan, mutta Ilpo Larhan rooli Piiritys-sarjassa näytti näyttelijästä hyvin erilaisen puolen. Molemmat roolit toivat hänelle Kultainen Venla –ehdokkuuden.
Elias Salosen ensimmäiseksi rooliksi on listattu arvanmyyjälapsi Käenpesä-sarjassa, mutta Kotikatu oli ensimmäinen suurempi rooli, joka teki näyttelijän tunnetuksi. Hän ei ole varma, oliko sarja uralla kuitenkaan varsinainen käänne.
”En tiedä, poikiko Kotikatu varsinaisesti lisää töitä. Kun sarja loppui, menin ärrälle duuniin. Pääsin onneksi koekuvausten kautta tekemään Sorjosta ja Toiset tytöt -leffaa. Kameranäyttelemiseen sarja toi kuitenkin tuntumaa, kun kuvasimme viikoittain nopeassa tahdissa.”
Elias Salonen näytteli Kotikadussa sarjan kaksi viimeistä vuotta 2011-2012. Hän uskoo, että ei ehtinyt leimautua sarjaan osittain siksi, että katsojaluvut olivat jo pudonneet huippuvuosista reilusti.
”Lukion jälkeen ihmettelin, kun koekuvauspyyntöjä ei enää tullut. En päässyt kouluunkaan. Mietin, että tässäkö tää nyt oli? Olin helvetin nuori. Ehkä se oli vaikeaa aikaa, kun jäin silloin tyhjän päälle”, Salonen kertoo.
”Kun pääsin Ylioppilasteatteriin ja sain näyttelemisen takaisin arkirytmiin, tajusin, miten iso juttu se minulle on. Ei ole sinänsä väliä, näytteleekö televisiossa tai missä, kunhan pääsi tekemään jossain.”
”Ajattelin, ettei kukaan katso Aikuiset-sarjaa”
Elias Salonen uskoo, että läpimurtoja voi olla monenlaisia. Aikuiset on varmasti ollut yksi sellainen, koska se sai puolelleen niin kriitikot kuin yleisön. Ensimmäinen kausi parsittiin kasaan nopeasti.
”Rahoituspäätös, käsikirjoitus ja roolitus tehtiin parissa kuukaudessa. Kaikille oli varmasti valtava yllätys, kun sen suosio lähti. Muistan, että käsikirjoitus oli helvetin hauska, mutta ajattelin, ettei kukaan sitä katso. Se vaikutti niin sisäpiirivitsiltä.”
Elias Salonen kehuu Anna Brotkinin käsikirjoitusta – näyttelijä opetteli jokaiset niinkut ja mutkut, koska ne toivat repliikkeihin oikeat rytmit. Se oli haastavaa, mutta näyttelijän työn kannalta antoisaa.
Töitä tehdessä hän on kuitenkin oppinut, ettei tule koskaan valmiiksi.
”Se on yllättänyt, miten keskeneräinen olo koko ajan on. Ymmärrän, ettei näyttelijä ole valmis, eikä tulekaan valmiiksi.”
Aina ei voi onnistua.
Elias Salonen on oppinut käsittelemään myös epäonnistumisiaan, koska eihän kukaan sellaisilta urallaan välty.
”Jos puhutaan ammatillisista pettymyksistä, kyllähän se vituttaa, jos ei vaikka saa roolia, jonka on tosi paljon halunnut. Nykyään se ei kuitenkaan ole niin musertavaa kuin ennen. On luotto, että sitten tulee jotain muuta. Näistä on hyvä puhua myös ääneen, koska kaikki ovat samassa veneessä.”
Televisiota tehdään nopeasti, liian pienillä budjeteilla
Kotimainen elokuva- ja tv-ala on parhaillaan jonkinlaisessa murroksessa. Toisaalta elokuvat ja jotkut sarjatkin tuntuvat menestyvän maailmalla, mutta rahaa tuotannot saavat edelleen muihin pohjoismaihin nähden vähän.
”Televisiota tehdään valtavan nopeasti, valtavan pienillä budjeteilla. Jos on vähän rahaa, on vähän aikaa ja laatu on huonompaa. Nyt tv-ala voi todella huonosti. Täällä on niin hyviä tekijöitä, että toivoisin heille enemmän resursseja. En kyllä ole henkilö, joka osaa neuvoa raha-asioissa!”
Salonen mainitsee pitäneensä vastikään valtavasti Tia Kouvon esikoiselokuvasta Mummola. Salonen kehuu, että erityisesti viime vuosina on tullut esiin paljon rohkeita ja omaperäisiä tekijöitä.
Ala on myös kansainvälistynyt nopeasti, josta osin kiitos kuuluu teknologisille mullistuksille. Self tapet eli koekuvausvideot, ovat mahdollistaneet töiden hakemisen ympäri maailmaa, ilman matkustamista.
”Enää ei ole utopistinen ajatus päästä tekemään kansainvälisiä juttuja. Totta kai olisi hienoa päästä tekemään kansainvälisiä produktioita. Luulen, että jos joku näyttelijä sanoisi ei, hän valehtelisi”, Elias Salonen toteaa.
”Minulla oli hyvä tuuri, kun pääsin tekemään pienen roolin siinä Tampereella kuvatussa Duel-elokuvassa. Teen sen minkä pystyn, mutta en varmasti koskaan tule muuttamaan esimerkiksi Los Angelesiin kuvauksissa ravaamaan.”
Elias Salonen huomauttaa, että parhaita juttuja ei välttämättä tehdä enää Yhdysvalloissa. Sen ovat osoittaneet viime vuosina esimerkiksi Tytöt, tytöt, tytöt, Cannesissa palkittu Hytti nro 6 ja Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet, joka niin ikään palkittiin Cannesissa ja ympäri maailmaa. Alma Pöysti sai roolistaan jopa Golden Globe -ehdokkuuden.
”Tämä on ihana aika olla alalla. Parhaat jutut voivat tapahtua täällä”, Salonen muistuttaa.
Elias Salonen elokuvat ja tv-ohjelmat – Tämän näyttelijä on töistään oppinut
Elias Salonen nähdään parhaillaan myös rikossarjassa Pasilan myrkky – Manni. Seura pyysi näyttelijää listaamaan itselleen tärkeitä töitä, ja kertomaan, mitä on kustakin oppinut.
Piiritys – Äärimmäisyyksien Ilpo Larha
”Pääsin tekemään ensimmäistä kertaa roolihahmon, joka on täysin erilainen kuin itse olen. Ilpo Larha oli paljon äärimmäisissä tunnetiloissa. Kuvauspäivät eivät ole sitä, että pesen hampaat ja lähden kuvauksiin, vaan useina päivinä kuvauspäivä alkoi, kun avasin silmät ja samalla mietin, mitä mentaalista valmistautumista joudun tekemään, jotta olisin kuvauksissa valmis.”
Aikuiset – Oman tyylin avaaja
”Siinä opin tietynlaisen rentouden ja löysin itselleni ominaisen tavan näytellä. Löysin elävän ja keveän tyylin, josta haluan pitää kiinni. Vaikka sen jälkeen olen tehnyt rankempiakin juttuja, olen halunnut pitää siitä huolimatta samanlaisen hengittävän ja kuplivan tunteen.”
Sorjonen – Käsikirjoitus yllätti
”Se oli lukion loppumisen jälkeistä ärrä-aikaa. Kuvasimme Liettuassa, joten oli aina paluu todellisuuteen palata ärrän kassalle. Kun aloimme kuvaamaan Sorjosen toista kautta, olin innoissani kouluun pääsystä ja tekemästämme näytelmästä, enkä ollut ehtinyt vilkaista käsikirjoituksia. Lavastaja soittaa ja sanoo, että tarvitsisi hautajaisiini jonkun kuvan. Menin ihan paskaksi. En tiennyt, että kuolen sarjassa.”
Toiset kengät – Teatterin maailma kävi tutuksi
”Vuosi 2013, olin lukion neljännellä. Näytelmän ohjaaja oli nähnyt lyhytelokuvan, jossa näyttelin. Hän soitti ja kertoi, että olisin sopiva rooliin Oulun Kaupunginteatterin näytelmään. Muutin pariksi kuukaudeksi Ouluun ja tein kursseja etänä. Olin vielä silloin 19-vuotias. Silloin ymmärsin ensimmäisen kerran, mitä teatteri on, mutta opin myös paineensietokykyä.”
Apinoiden planeetta – Vahvat tunteet esiin
”Abivuonna 2012 pääsin Kellariteatteriin. Silloin rupesin ajattelemaan näyttelijäntyötä analyyttisemmin. Tein paljon muistiinpanoja ja sellaista. Sitä ennen olin tehnyt Kotikatua, joka oli enemmän tai vähemmän kahvipöydän äärellä juttelemista, mutta Apinoiden planeetassa näyttelin ekaa kertaa raivon tunteita ja tuntui, että teemme jotain erityistä.”
Sammakkosaari – Itsensä ylittämisen ja esiintymisen nautinto
”Vuosi 2002. Näyttelin ensimmäistä kertaa Hietakummun ala-asteella 7-vuotiaana. Silloin ylitin itseni. Muistan, miten paljon nautin esiintymisestä. Näyttelin vanhaa sammakkotietäjää, joka pelasti Sammakkosaaren.”
