Kun Ilpo Larhaa piiritettiin Lahdessa keväällä 1994, erotti vain kerrostalon kiviseinä miehen Harri Gustafsbergistä: ”Hän oli vaarallinen kundi”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Harri Gustafsberg työskenteli 25 vuotta poliisissa eri tehtävissä, myös Karhuryhmän operatiivisena johtajana. Nykyään hän on kirjailija ja yrityspuhuja. © Tommi Tuomi
Harri Gustafsberg työskenteli 25 vuotta poliisissa eri tehtävissä, myös Karhuryhmän operatiivisena johtajana. Nykyään hän on kirjailija ja yrityspuhuja. © Tommi Tuomi
Maaliskuussa 1994 Suomi pysähtyi jännittämään vaarallisen rikollisen piiritystä Lahdessa. Kun pankkiryöstäjä ja murhaaja Ilpo Larha lopulta nukahti, poliisin valmiusyksikkö Karhussa työskennelleen Harri Gustafsbergin tulikaste huipentui.

Tunnetun rikollisen, murhaajan ja pankkiryöstäjän, Ilpo Larhan, piiritys oli jatkunut jo kahden vuorokauden ajan tiheään asutulla Metsäpellontien kerrostalo- ja pientaloalueella Lahdessa.

Noina vuoden 1994 maaliskuisina päivinä kahden nuoren miehen elämäntarinat kohtasivat ohikiitävän hetken ajan. Larha, 25, ja Harri Gustafsberg, 26, olivat toisistaan alle metrin päässä, välissään vain kerrostaloasunnon kiviseinä. Kummallakin miehellä oli ase ja he olivat valmiita käyttämään sitä.

Kavua Karhuryhmässä

Harri Gustafsberg työskenteli poliisissa eri tehtävissä 25 vuoden ajan.

”Kasvoin tuona aikana nuoresta miehestä aikuiseksi”, Harri Gustafsberg kertoo.

Gustafsberg palaa poliisiuransa kiihkeimpiin hetkiin lokakuun lopussa julkaistavassa kirjassa, Karhuryhmä 2. Yksi tapauksista, Ilpo Larhan piiritys, osui Gustafsbergin uran alkupuolelle, jolloin hän oli vasta aloittanut valmiusyksikkö Karhussa, jota kansankielisesti kutsutaan nimellä ”Karhuryhmä”.

Larhan tapaus oli eräs valmiusyksikkö Karhun historian kovimpia tehtäviä, ja poliisi Harri Gustafsbergin lopullinen tulikaste yksikköön, jonka operatiiviseksi johtajaksi hän myöhemmin nousi.

Harri Gustafsberg sanoo Karhu­ryhmän vuosinaan kasvaneensa nuoresta miehestä aikuiseksi mieheksi, mutta kasvun ei pidä antaa pysähtyä koskaan, vaan kehityksen polku on hänen mukaansa elämän mittainen. © Harri Gustavsbergin albumikuva

Harri Gustafsberg sanoo Karhu­ryhmän vuosinaan kasvaneensa nuoresta miehestä aikuiseksi mieheksi, mutta kasvun ei pidä antaa pysähtyä koskaan, vaan kehityksen polku on hänen mukaansa elämän mittainen. © Harri Gustavsbergin albumikuva

Nuorena poliisimiehenä Gustafsberg työskenteli myös poliisikoirien kanssa. © Harri Gustavsbergin albumikuva

Nuorena poliisimiehenä Gustafsberg työskenteli myös poliisikoirien kanssa. © Harri Gustavsbergin albumikuva

Pako ja pankkiryöstö

Huhtikuussa 1993 Ilpo Larha oli tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta. Teon uhri oli 77-vuotias liikuntakyvytön mies, Suomen Silkkikutomon omistaja Wilhelm Högsten, jonka poika Fred Högsten oli tilannut Larhalta palkkamurhan päästäkseen käsiksi perintöön.

Helmikuussa 1994 Larha ja huumausainerikoksista 13 vuoden tuomiota istunut Kullervo Haikas pakenivat Helsingin lääninvankilasta ja ottivat portilta vartijan panttivangikseen. He poistuivat paikalta sivulliselta ryöstämällään autolla, ennen kuin poliisit ehtivät paikalle.

Panttivangin he vapauttivat myöhemmin, eikä kaksikosta kuultu useaan päivään, ennen kuin he neljä päivää myöhemmin ryöstivät SYP-pankin konttorin Helsingin Pitäjänmäessä.

Jälleen he pääsivät pakenemaan paikalta ennen poliisin saapumista, ja tuntuivat kadonneen kuin tuhka tuuleen.

Poliisi alkoi järjestelmällisesti tarkastaa kaksikon tutuiksi tiedettyjen henkilöiden asuntoja, kunnes 15. maaliskuuta kaksikko löytyi Haikaksen tuttavapariskunnan luota Lahdesta. Kun poliisit menivät asuntoon, Larha alkoi välittömästi ampua heitä kohti, jolloin piiritystilanne alkoi.

Larha ei päästänyt kolmikkoa, Haikasta ja pariskuntaa, lähtemään asunnosta, ja viestitti poliisille, että hänellä oli mukanaan räjähteitä, joita oli valmis käyttämään.

Räjäytysuhkaus radiossa

Larha oli sekä poliisien että rikollisten parissa kuuluisa siitä, että kantoi kahta asetta, eikä piitannut toisten hengestä, mutta ei myöskään pelännyt omansa puolesta.

Suomalaisessa poliisityössä oli silloin, ja on edelleen, erittäin harvinaista, että henkilö ampuu tietoisesti suoraan kohti poliisia, mutta Larhan tapauksessa asia oli päinvastoin.

”Hän oli jo ennen Lahtea uhannut poliisia aseella. Nyt pidimme varmana, että hän ampuu. Hän oli ehdottomasti vaarallinen kundi.”

Kun Gustafsberg ajoi Helsingistä valmiusyksikkö Karhun tovereidensa kanssa Metsäpellon kerrostaloalueelle, he kuulivat, miten Larha puhui suorassa paikallisradion lähetyksessä. Larha kertoi miinoittaneensa talon, ja räjäyttävänsä ilmaan kaikki, jos joku yrittää kutsumatta paikalle.

”Ihmettelimme, että on tämä outoa maailmanaikaa, kun tässä tilanteessa rikollinen puhuu radiossa.”

Poliisi oli evakuoinut pian tilanteen alettua piiritetyn talon sekä lähitalojen asukkaat, mutta paikalla oli Larhan panttivankien lisäksi paljon poliiseja, palomiehiä ja lehdistöä. Jos Larhan räjähdeuhkaukset toteutuisivat, vaakalaudalla olisi paljon ihmishenkiä.

Räjähdepuheet kuulostivat riittävän uskottavilta, eikä poliisi voinut niitä sivuuttaa. Larhan tiedettiin olevan täysin häikäilemätön, ja repullisella räjähteitä hän olisi voinut tehdä todella pahaa jälkeä.

”Jos räjähdyksen paine suuntautuu kerrostalon rakenteisiin, siinä voi mennä puoli taloa kerralla.”

Hitaat tunnit

Tunnit kuluivat hitaasti. Niiden kuluessa Gustafsberg oli hiipinyt kerrostalon parvekkeiden alla, sillä Larhan asunnosta ei ollut näköyhteyttä suoraan alaspäin. Parvekkeiden alta poliisi oli myös toimittanut asunnon alapuolelle patjat panttivankien pakoa varten.

Pihamaalta Gustafsberg oli varoen edennyt rappukäytävään, noussut toiseen kerrokseen ase kädessään ja ääneti hivuttautunut Larhan naapuriasuntoon. Siellä hän asettui seinän taakse tarkkailemaan ja odottamaan.

Harri muistaa suhtautuneensa ajatukseen tulitaistelusta kylmähermoisesti, sillä erilaisia kiinniottotilanteita oli harjoiteltu lukemattomia kertoja. Jos tilanne kääntyisi hätävarjelun puolelle, yksikään paikalla oleva polisi ei epäröisi käyttää asettaan.

Mutta hermoja raastava odottaminen jatkui tuntien ja jälleen tuntien ajan.

Hereillä ja valmiina

Välillä tilanne kiristyi. Silloin turhautunut Larha ampui ulos asunnosta kuin raivokohtauksen vallassa milloin poliisiautoa, milloin naapuritaloja. Gustafsberg kuuli ja tunsi laukausten ääniaallot viereiseen asuntoon.

Piirityksen aikana Ilpo Larhan ampumat luodit paitsi osuivat ulkona seisovaan poliisiautoon, myös kimpoilivat lahtelaisen kerrostaloalueen pyykkitelineistä ja seinistä.

Ammuskelu on suomalaisissa poliisitehtävissä aina ollut harvinaista, mutta valmius­yksikkö Karhun poliisit harjoittelevat nimenomaan näitä hetkiä varten.

”Olin hereillä ja valmis.”

Piiritystilanteen alkaessa poliisin tärkein tavoite oli saada panttivangit vapaaksi sekä saada Larha antautumaan.

Elämän ja kuoleman sekuntien yläpuolella riippui useita kysymyksiä: Pääsisivätkö panttivangit elossa ulos asunnosta, ampuisiko Larha heidän peräänsä ja käyttäisikö Larha räjähteitä, joilla hän oli useaan kertaan uhannut.

Poliisin neuvottelijat olivat yhteydessä Larhaan pyrkien rauhoittamaan tilannetta.

”Neuvottelijoiden tehtävä on neuvotella. Karhun tehtävä on varautua siihen, että jotakin ennakoimatonta tapahtuu.”

Panttivangit pakenevat

Kun piiritystä oli kulunut yli kaksi vuorokautta, Larha nukahti. Se antoi kolmelle panttivangille mahdollisuuden paeta asunnosta, mutta paon piti tapahtua nopeasti ja äänettä.

Kun kolmikko pääsi hiipimään toisen kerroksen parvekkeelle, patjat olivat alapuolella valmiina odottamassa. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta.

Nainen, joka oli ensin pudottanut patjalle kissansa, ei enää uskaltanutkaan hypätä perässä. Hän jähmettyi hetkeksi, mikä tuntui poliiseista raastavalta. Tähänkö pelastusoperaatio tyssäisi?

Piinaavan pitkiltä tuntuneiden sekuntien jälkeen mieskaksikko sai kuitenkin naisen yllytettyä hyppäämään ja seurasi itse heti perässä. Kun panttivangit olivat turvassa, puolet tehtävästä oli selvitetty.

Mutta Larha oli yhä sisällä aseineen sekä uskottuine räjähteineen. Piiritys jatkui.

Viimeinen laukaus

Larhan herättyä unestaan hän oli asunnossa yksin. Raivon vallassa hän tulitti satunnaisesti ulos asunnon ikkunasta.

Sitten tuli hiljaisuus. Gustafsberg mietti, olisiko kenties nyt se hetki, jolloin Larha käyttäisi räjähteitään. Se tarkoittaisi loppua niin Larhalle kuin seinän takana kuuntelevalle Gustafsbergillekin.

Sen sijaan asunnosta kuului erikoinen laukaus tai kaksi yhtäaikaista. Laukauksen äänessä oli jotakin erilaista, ääni oli selvästi tavallista vaimeampi.

”Ase jymähtää eri tavalla, kun piippu ei ole kiinni missään. Sanoin heti, että kuulosti siltä, että hän ampui itseään päähän.”

Harri Gustafsberg ymmärsi Ilpo Larhan elämän päättyneen siihen.

Kun laukaukset olivat kuuluneet, poliisi odotti pienen hetken. Sitten ensimmäinen ryhmä meni sisään ikkunasta nostoauton avulla.

Räjähteitä ei ollut, asunnossa odotti vain kuolleen Ilpo Larhan ruumis.

Larha oli ampunut itsensä yhtä aikaa kahdella aseella.

Työ tulee uniin

Ilpo Larhan tarina on vuosien varrella toisinaan noussut Harri Gustafsbergin mieleen. Hän miettii nyt, mistä Ilpo Larhan elämän tunnetuimmat tapahtumat saivat alkunsa.

”Kuinka pitkälle nuoruuteen tai lapsuuteen täytyy mennä, jotta voidaan poimia jokin tapahtumien alku? Mistä syntyy kunkin ihmisen tapa ajatella?”

Ilpo Larhalla oli halu olla rikollismaailmassa kunnioitettu nimi. Se ajatus kuljetti häntä elämässä. Ehkä hän onnistui tavoitteessaan, sillä hänestä puhutaan ja kirjoitetaan nytkin, 30 vuotta myöhemmin.

”Hän ei ajatellut asioita moraalisesti ja eettisesti, vaan valehteli itselleen pitkään. Hänelle totuuden hetki oli viimein se, kun hän painoi liipaisinta ja tappoi itsensä”, Gustafsberg arvelee.

Samalla kun Larhan elämä päättyi vain 25-vuotiaana, saman ikäluokan Harri Gustafsbergin työura oli vasta alussa.

Enää Harri Gustafsberg ei ole poliisi, mutta karhuryhmä ei lähde hänestä koskaan kokonaan.

”Noin vuosina ehti kertyä paljon rajuja kokemuksia. Näen edelleen unia, joihin poliisityö liittyy. Eivät ne ole painajaisia, mutta unetkin todistavat, että kokemukseni ovat osa nykyistä minua.”

Poliisiuransa loppu­puolella Gustafsberg alkoi kiinnostua yhä enemmän ihmismielen toiminnasta paine­tilanteissa. Nyt hän puhuu ja kirjoittaa siitä työkseen. © Tommi Tuomi

Poliisiuransa loppu­puolella Gustafsberg alkoi kiinnostua yhä enemmän ihmismielen toiminnasta paine­tilanteissa. Nyt hän puhuu ja kirjoittaa siitä työkseen. © Tommi Tuomi

Harri Gustafsberg kertoo kokemuksensa Larhan piirityksestä sekä useita muita tapauksia poliisiuraltaan yhdessä Milla Ollikaisen kanssa kirjoitetussa kirjassa Karhuryhmä 2 – Matkalla mielen mestariksi. Tapaus: Ilpo Larha. Kirjan kustantaja Otava kuuluu Seuran kanssa samaan Otava-konserniin.

Lue myös: Karhuryhmän ex-operatiivinen johtaja Harri Gustafsberg: ”Tyyneys on avain sekä poliisin työssä että kolmivuotiaalle kurahaalaria pukiessa”

X