Esko Roine vaihtoi näyttelijän saappaat hallintojohtajan pikkutakkiin 34-vuotiaana ”kakarana” – ”Olisin mielelläni ollut vähän radikaalimpi”
”Alussa olin hyvin varovainen. Kun lavastemestari kävi kysymässä porakoneen ostamista, en heti uskaltanut antaa lupaa”, Esko Roine muistelee.
Esko Roine, 79, esiintyy Vanhat pojat -musiikkinäytelmässä Viikinsaaren kesäteatterissa 4.–19. kesäkuuta.
Näyttelijä Esko Roine päätti lopettaa vuonna 1979 näyttelemisen Kansallisteatterissa ja hypätä toiselle puolelle lavaa hallintojohtajan saappaisiin Tampereen Teatteriin.
”Olin ollut Kansallisteatterissa kuusi vuotta. Päätös lähteä oli helppo, ja sitä oli omalla tavallaan helpottamassa avioero ensimmäisestä vaimostani Marjukka Halttusesta pari kolme vuotta aiemmin”, Esko Roine kertoo.
”Omien kesken meidät haukuttiin”
”Helsingissä olin ollut näyttelijäliiton hallituksessa. Sulevi Peltola ja minä olimme olleet varapuheenjohtajina ja Kalevi Kahra puheenjohtajana. Työehtosopimusneuvottelukierroksella neuvottelimme kaiken. Pääsimme mielestämme kohtuulliseen lopputulokseen, mutta omien kesken meidät tietysti haukuttiin.
Teatterin talousihmisistä löytyi merkonomia ja muuta. Minulle kasvoi vahva näkemys, ettei taidelaitosta voi olla johtamassa ihminen, joka ei ymmärrä sen tuotteesta juuri mitään. Olisi tärkeää ymmärtää sen verran, että tietää, missä kohtaa kannattaa satsata tai laittaa rahapussin nyörit kiinni. Teatterityötä ei voi oppia täysin, jollei ole päivääkään ollut itse näyttämöllä.
Esiintyjien lisäksi valo- ja äänimiehet, tarpeiston hoitajat, pukijat tai kaikki jollain tavalla näyttämöllä työskentelevät ymmärtävät sen apparaatin eri tavalla kuin ihminen, joka viettää viisipäiväisiä viikkoja toimistokäytävällä. Tämän näkeminen kypsytti minut lopulta päätökseen, että lähdin koettamaan uutta pestiä.”
Hallintojohtajaksi 34-vuotiaana kakarana
”Aloitin työt Tampereen Teatterin hallintojohtajana 34-vuotiaana kakarana. Muutin Hämeenkadun varrelle asuntoon, jonka olohuoneen ja makuuhuoneen ikkunat olivat Hämeenkadulle.
Siinä oli useampi kapakka, jotka sulkivat ovensa puoli yhden tai kahden maissa.
Ajattelin silloin, että jonkun pitäisi tehdä tutkimus siitä, miksi ihmiset huutavat humalassa suoraa huutoa eivätkä mitään asiallista kuten: Liisa, mä rakastan sua tai Kauko, älä mene.
Itselleni se aika ei ollut millään lailla hulivilikausi. Olin hyvin säntillinen, sillä olin toisessa avioliitossani, joka alkoi 1970- ja 80-luvun vaihteessa ja kesti kymmenisen vuotta. Teatterin toimistolla minulla oli loistavat apulaiset, jotka opastivat minua tyylikkäästi hallintojohtajan tehtäviin.”
Pikkutakki ja solmio toi myös toimitusjohtajan pestin
”Alussa olin hyvin varovainen. Kun lavastemestari kävi kysymässä porakoneen ostamista, en heti uskaltanut antaa lupaa. Sitten tajusin, että olin hallintojohtajan tittelillä todellisuudessa talouspäällikkö.
Ulkomuotoni päivittyi pikkutakkiin ja solmioon, sillä edustustehtäviä riitti. Uusi toimenkuva helpotti taloustilannettani. Palkkani lähes kaksinkertaistui. Kansallisteatterissa aloittaessani olin saanut palkkaa 1 600 markkaa kuussa.
Kymmenen vuoden jälkeen minusta tuli myös Tampereen Teatterin toimitusjohtaja.
Olimme mielestämme saaneet aikaiseksi Tampereen Teatterissa joitakin uudistuksia, ja minulla oli mielikuva, että pystyisin ajamaan niitä myös Tampereen Työväen Teatterissa, jonne siirryin vuonna 1998.
Se oli silloin sen verran isompi ja kankeampi laitos myös sisäiseltä ajattelutavaltaan, että totesin hakkaavani ihan turhaan päätäni seinään. Olisin mielelläni ollut vähän radikaalimpi, mutta ajattelutapa oli niin jäyhä, että vaatimattomimmatkaan ehdotukset tai muutokset eivät ottaneet oikein tuulta purjeisiinsa.”
Näyttelijän hommiin keikkakallena
”Töitä en ole kantanut oikeastaan koskaan kotiin, joten siitä eivät ole nyt jo aikuiset lapseni kärsineet. Vuonna 2002 avioiduin nykyisen vaimoni Ritva Jalosen kanssa sen jälkeen, kun olimme ensin eläneet 15 vuotta susiparina.
Jätin vuonna 2006 johtajan tehtävät ja siirryin aika nopeasti eläkkeen nauttijaksi ja keikkakalleksi. Olen näytellyt koko ajan.
Täytän syksyllä 80 vuotta, ja olosuhteiden pakosta meno tulee jossain vaiheessa vaimenemaan, mutta vielä ei ole sen aika.”
