Hannele Lauri ja Virpi Miettinen: Olemme lainsuojattomia

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Virpi ja Hannele ovat saaneet osansa julkisuudesta, vaikka eivät pidäkään itseään kohujulkkiksina. ”Emme me mitään salarakkaita ole”, naiset muistuttavat. © Kari Hautala/Otavamedia
Näyttelijä Hannele Lauri ja legendaarinen kauneuskuningatar Virpi Miettinen eivät kaihda julkisuutta, mutta suojelevat siltä läheisiään.

Hannele Laurin ja Virpi Miettisen tuttavuus alkoi haaksirikolla. Hannele oli matkalla Tampereen Viikinsaaren kesäteatteriin esiintymään ja Virpi katsomaan näytöstä, kun heitä kuljettanut laiva ajautui karille heinäkuussa 2014.

Meripelastusseura saapui irrottamaan aluksen kiviltä. Hannele ja Virpi ryhtyivät oitis valitsemaan raamikkaasta pelastusmiehistöstä komeimpia yksilöitä itseään pelastamaan.

Monenmoisessa elämänsä aikana mukana olleita naisia eivät yllättävät tilanteet hevin hetkauta.

Varsinaista vaaraa karilleajossa ei ollut. Se ylitti silti iltapäivälehtien uutiskynnyksen, koska matkustajina oli julkisuuden henkilöitä.

Hannele ja Virpi ovat tottuneet siihen, että lähes kaikesta heidän elämässään kirjoitetaan lehdissä. Julkisuus on osa heidän työtään.

”Mikä se sellainen näyttelijä on, jota kukaan ei tunne”, siteeraa Hannele kollegaansa, näyttelijä Heikki Kinnusta.

Onko heidän elämässään mitään yksityistä?

Tie tunnetuksi

Virpi oli vasta kuusitoistavuotias, kun porvoolaisen vaateliikkeen myyjä pysäytti hänet kadulla ja pyysi mannekiiniksi muotinäytökseen. Seuraava etappi oli Sanelma Vuorteen mannekiinikoulu.

Julkisuuteen hän sinkoutui, kun kutreille laskettiin maan kauneimman kruunu vuoden 1965 Miss Suomi -kisassa. Samana vuonna hän nousi ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss Eurooppa-, Miss International Beauty- ja Miss Universum -kilpailussa.

Matka jatkui malliksi Wieniin ja Pariisiin.

”Minulla ei ollut manageria, vaan jouduin huolehtimaan kaikista sopimuksista itse. Menetin paljon rahaa, kun kiltteyttäni käytettiin hyväksi”, Virpi toteaa.

Myös Hannelea houkuteltiin teini-ikäisenä mannekiiniksi.

”Se ei ollut minun juttuni. Tiesin jo lapsena ryhtyväni näyttelijäksi”, hän kertaa.

Hän pääsi ensi yrittämällä Teatterikouluun, josta valmistui vuonna 1975. Kuuluisuuteen hän nousi Pertti ”Spede” Pasasen televisiosarjojen ja elokuvien tähtenä 1980-luvulla.

Ainoan valmennuksen julkisuuteen hän sai Spedeltä.

”Nyt sitten annat haastatteluja niin paljon kuin pyydetään. Haluan, että kaikki tuntevat sinut”, mies opasti.

Julkisuus kaatoi avioliiton

Missiksi kruunaamisen jälkeen Virpin elämän haluttiin olevan kuin avoin kirja.

”Lehdistö tarvitsi minua ja minä lehtiä. Toisaalta olin liian avoin”, hän arvioi nyt.

Kansainvälistä malliuraa enemmän kirjoitettiin hänen neljästä eroon päättyneestä avioliitostaan.

Niistä ensimmäistä hehkutettiin prinsessasatuna, sillä puolisona oli itävaltalaiseen aatelissukuun kuuluva Caesar von Walzel.

Neljä vuotta kestänyt satu oli Virpille kallis.

”Maksoin Haikon kartonossa pidetyistä häistä alkaen kaikki, myös hänen lentolupakirjansa ja vaatteensa. Tein mallin töitä Wienissä ja nuoreksi tytöksi tienasin todella hyvin. Hän kuljetti minua kuvauksiin ostamallani Porschella ja kantoi kassini studiolle”, Virpi kuvaa yhteistä elämää.

Mieheen käyttämiään rahoja Virpi ei sure.

”Eron jälkeen annoin aateliskodista saamani antiikkihuonekalutkin takaisin.”

Toisessa avioliitossa diplomaatti Jukka Nystenin kanssa syntyi tytär vuonna 1974. Liitto kesti niin ikään neljä vuotta.

Pisimpään eli yksitoista vuotta Virpi oli yhdessä sisustusarkkitehti Pekka Perjon kanssa.

”Olemme taiteilijoita ja sovimme siksi hyvin yhteen. Olemme ystäviä edelleen”, Virpi iloitsee.

Avioliitto särkyi hänen kuuluisuuteensa.

”Mihin menimmekin, minut tunnistettiin. Hän ei jaksanut sitä.”

Virpi kertoo esimerkin:

”Kiersin siihen aikaan evankelistana seurakunnissa. Sen vuoksi eräs professori halusi keskustella kanssani mustan ja valkoisen magian kokemuksistaan Afrikassa. Pyysin tapaamiseen luvan Pekalta. Pusikossa vaaninut paparazzi kuvasi keskustelutuokiomme ja myi otoksensa suhdeskandaalina eräälle lehdelle. Perätön juttu olisi julkaistu, ellei prinsessa Diana olisi kuollut juuri silloin paparazzeja paetessaan.”

Epäily herää helposti

Virpin neljäs avioliitto kariutui alle vuodessa.

”Hän pyysi minua palatsiinsa emännäksi, mutta tosiasiassa tarvitsi sisustajan ja siivoojan.”

Pariskunnan erimielisyyksiä ratkottiin väkivalloin.

”Kaksi kertaa käteni oli kipsissä. Välillä pakenin turvakotiin. Minulla on ollut huono onni miesten kanssa. Olen sinisilmäinen sekä liian kiltti ja luottavainen”, Virpi kiteyttää.

Hannele kuuntelee Virpin kokemuksia kauhuissaan.

”En minäkään miesten kanssa hyväonninen aina ole ollut, mutta minua ei ole yksikään mies lyönyt. Auta armias, jos joku kävisi käsiksi. Takaisin tulee ja lujaa”, Hannele lupaa.

Hannele on ollut naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäinen avioliitto näyttelijä Hannu Laurin kanssa kesti 18 vuotta. Esikoinen syntyi 1977 ja kuopus 1979. Toinen liitto toimittaja, kirjailija Teemu Rinteen kanssa päättyi eroon kahden yhteisen vuoden jälkeen.

Tällä hetkellä Hannele ja Virpi eivät seurustele.

Kumpikaan ei tyrmää mahdollisuutta uuteen suhteeseen, jos sopiva mies tulee vastaan.

”Haluan löytää minua kunnioittavasti kohtelevan miehen, jonka kanssa voin mennä illastamaan ja teatteriin. Jos hän on turvallinen, voimme tehdä matkojakin yhdessä. Ihmeellinen tämän prinssiritarin pitää kuitenkin olla, että muuttaisin asumaan saman katon alle”, Virpi arvioi.

Hannele myöntää julkisuuden muokanneen hänestä epäluuloisen.

”Jos joku kiinnostuu minusta, mietin sen aitoutta. Onko syynä se, että hän tietää, kuka olen?”

Hannele purskahtaa nauruun kuvitellessaan itseään tekemässä deitti-ilmoitusta nettiin:

”En ikinä uskoisi vastaajan olevan sitä, mitä hän väittää olevansa. Ja minkälaisia otsikoita lehdet ilmoituksesta saisivatkaan!”

Kolme viikkoa pidätettynä

Hannele ja Virpi eivät koe olevansa kohujulkkiksia.

”Eihän me mitään salarakkaita olla.”

Kohuttu heistä kuitenkin on. Kaikki jutut eivät kuitenkaan ole olleet totta.

”Muistan muutamia otsikoita, joissa on julistettu suhdettani johonkin mieheen ilman totuuden häivääkään. Nykyään käyn harvoin missään, joten niitä enää synny”, Hannele tuumaa.

Virpi ei nähnyt itse karmeimpia hänestä tehtyjä lööppejä.

Kun Virpi lähti maailmalle, oli muodin esikuva langanlaiha Twiggy. 172-senttinen Virpi sai lääkäriltä ruokahalua poistavan lääkkeen reseptin pysyäkseen vaatekoossa 34.

Käytettyään sitä kahdeksan vuotta hän sai tietää sen sisältävän amfetamiinia. Pyristellessään lääkkeestä eroon hän tarvitsi toisia lääkkeitä kyetäkseen nukkumaan.

Alkoholiin yhdistettynä niiden vaikutus oli tuhoisa.

Välillä oli selviäkin vuosia, mutta sitten hän sortui uudelleen.

”Tukahdutin juomisella surua sisimmässäni. Minut hylättiin niin monella tavalla ja se sattui”, Virpi miettii.

Pohjakosketus oli, kun hänet suljettiin tutkintavankeuteen epäiltynä avunannosta huumausainerikokseen vuonna 1991. Virpin tuttavat olivat ottaneet luvatta hänen autonsa ja käyttäneet sitä hasiksen kuljettamiseen.

”Viruin palellen sellissä kolme viikkoa silkkimekon helmoihin kietoutuneena. En saanut hammasharjaa tai terveyssiteitä. Välillä minulle unohdettiin tuoda ruokaa.”

Hän ei nähnyt isoja otsikoita eikä ollut yhteydessä läheisiinsä.

”Vanhempani olivat kauhuissaan. Ehkä olisin saanut soittaa heille, mutta olin liian häpeissäni.”

Virpi todettiin syyttömäksi.

”Jälkeenpäin poliisit tulivat kotiini pyytämään anteeksi, koska olivat kohdelleet minua niin huonosti.”

Vapauduttuaan hän lähti vieroitukseen yksityiselle klinikalle. Pian sen jälkeen hän koki uskonnollisen herätyksen.

Vääriä mielikuvia

Virpin ja Hannelen tiet yhdistää tänä kesänä Viikinsaaren kesäteatterin musiikkikomedia, joka kertoo Virpin elämästä. Hannele on näytelmässä vaihteeksi julkisuuden toisella puolella ja esittää toimittajaa.

Ennen tapaamista Virpi ja Hannele tiesivät toistensa elämänvaiheet pääpiirteittäin lehtijuttujen perusteella. Pitkään julkisuudessa eläneinä heitä yhdistää ymmärrys siitä, ettei toista tuntematta tästä kannata muodostaa mielikuvaa ulkomuodon perusteella.

”Minua luullaan yleensä kovaksi ja ilkeäksi, mitä en todellakaan ole”, Hannele huomauttaa.

Virpin olemus antaa hänestä viileän vaikutelman.

”Olen kaikkea muuta.”

Kun Hannele oli pieni, hän intti isälleen, ettei kuningatar Elisabet käy vessassa. Kuninkaallisten ei tarvitse pissata.

Hän käyttää muistoaan esimerkkinä siitä, miksi on suostunut jakamaan äidin kuoleman kaltaiset kipeätkin kokemukset julkisuudessa.

”Joskus luullaan, ettei julkisuuden ihmisiin satu. Ehkä jotain helpottaa huomata, että kyllä sattuu.”

Onko jotain, mitä julkisuudelta varjelette?

”Poikani ovat parasta, mitä olen elämältä saanut. Heitä ja heidän elämäänsä en jaa. Jos olisin parisuhteessa, valitsisin, mitä siitä kertoisin. Halutessaan kumppanini voi pysyä poissa julkisuudesta”, listaa Hannele.

Myös Virpi suojelee tytärtään.

”Hannele ja minä olemme lainsuojattomia. Sen sijaan perhettäni varjelen.

X