Heikki ja Sini Hursti pyörittävät sukuperintönä saatua avustusjärjestöä – Yhteinen arki luo erityisen yhteyden: ”Isä on ihan pöljä, hölmöilee ja hassuttelee”

Heikki ja Sini Hursti tekevät avustustyötä yhdessä, osana neljän sukupolven mittaista ketjua. Nyt he kertovat, millaisia Hurstit ovat perheenä ja mitä he ovat toisiltaan oppineet.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sini Hursti jatkaa isänsä Heikin työtä Hurstin Avun toiminnanjohtajana. © Tommi Tuomi

Heikki ja Sini Hursti tekevät avustustyötä yhdessä, osana neljän sukupolven mittaista ketjua. Nyt he kertovat, millaisia Hurstit ovat perheenä ja mitä he ovat toisiltaan oppineet.
Teksti: Katriina Lundelin

Kun Heikki Hursti oli lapsi, hän vietti kesänsä kesäsiirtoloissa. Hänen isänsä Veikko Hursti kiersi tuolloin sirkuksen mukana esiintymässä ja Lahja-äiti tämän mukana.

Kesäsiirtolassa Heikki joutui usein kannon nokkaan seisomaan. Se oli rangaistus, jonka viikari sai kurittomuudesta ja keppostelusta.

Kerran kesäsiirtolan lapset leikkivät intiaaneja. Kasvoillekin löytyi maalia talon alta. Maalit eivät vain olleet sellaisia, jotka lähtisivät pesussa pois.

”Kannon nokassa piti seisoa kaksi tuntia. Kerran tuli ukkonen ja meidän komennettiin sisälle. Kieltäydyin tulemasta, koska kaksi tuntia ei ollut täynnä”, Heikki nauraa nyt.

Samaa hupsuttelua saattaa Heikin toiminnassa nähdä yhä 66-vuotiaana. Hänen tyttärensä Sini Hursti, 36, nimittäin kuvailee isäänsä sanoilla ihana, pöljä ja hauska.

”Isä naurattaa meitä täällä töissä koko ajan. Hölmöilee ja hassuttelee. Saattaa ruveta laulamaan jotain kovaan ääneen tai kyselemään, vieläkö jonkun äiti keräilee postimerkkejä. Hän ei kuulijan äitiä tietenkään tunne, joten ihminen hölmistyy”, Sini kertoo.

Heikki on yhä avustusjärjestön toiminnassa mukana, mutta jossain vaiheessa hän aikoo jäädä eläkkeelle, ja Sini jää jatkamaan toimintaa yhdessä vapaaehtoisten kanssa.

Heikki on yhä avustusjärjestön toiminnassa mukana, mutta jossain vaiheessa hän aikoo jäädä eläkkeelle, ja Sini jää jatkamaan toimintaa yhdessä vapaaehtoisten kanssa. © Tommi Tuomi

Yhteinen työ ja tiivis yhteys

Sini ja Heikki viettävät arkipäivät yhdessä samalla työpaikalla ja pyörittävät sukuperintönä saatua avustusjärjestöään, Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyötä.

Tavanomainen työpäivä kestää aamukahdeksasta iltapäivään. Työt lopetetaan useimmiten kahden aikaan.

Yhteisiä työtunteja on kertynyt vuosien varrella paljon. Sinin ensimmäinen työsopimus tehtiin kahdeksan vuotta sitten, joista viimeisin oli vuosi sitten tehty yhdistyksen toiminnanjohtajan pesti.

”Kun olemme joka arkipäivä yhdessä, niin muodostuuhan siitä sellainen erityinen yhteys”, Heikki sanoo.

”Välillä näemme lisäksi vielä viikonloppuisin”, Sini lisää.

Kun Heikiltä ja Siniltä kysyy, mitä he perheen kesken oikein tekevät, vastaus sisältää ajatuksen, ettei tekemisellä ole niin suurta väliä. Väliä on sillä, että he ovat yhdessä. Ilta voi kulua vaikka yhdessä syödessä.

”Meillä on todella lämpimät välit myös muiden lasten, Arin ja Ruthin, kanssa. Pidämme yhteyttä niin paljon kuin ehdimme, mutta emme ehdi tavata yhtä paljon kuin Sinin kanssa”, Heikki kertoo.

Heikki Hurstin poika on radiotoimittaja Ari Hursti.

Heikki Hurstin poika on radiotoimittaja Ari Hursti. © Jorma Marstio, Otavamedia

Veikko Hursti oli pahimman luokan jäärä mutta myös boheemi hassuttelija

Heikki peri yhdistyksen toiminnan isältään tämän kuollessa vuonna 2005. Millainen ihminen Heikin isä ja Sinin ukki, sosiaalineuvos Veikko Hursti sitten oli?

Sini ei ukkiaan ehtinyt tuntemaan erityisen hyvin. Lahja-mummin kanssa välit olivat lämpimämmät. Heikki teki lähetystyötä ja asui lapsineen Espanjassa, kun Sini oli pieni. Suomessa käytiin kesäisin ja joskus joulun aikaan.

”Muistan Veikon parhaiten siitä, että hän huusi. Ukki piti telttakokouksia, joissa hän saarnasi kovaan ääneen”, Sini kertoo.

”Isä ei pokkuroinut ketään. Oli sitten presidentti tai kadun mies, hän uskalsi olla kaikille samanlainen. Hän ei kyennyt siihen, että ihmiset olisivat eri tasolla arvoasteikossa. Siitä minäkin olen saanut mallia tähän työhöni: jokainen on laulun arvoinen”, Heikki sanoo.

Veikko piti kuitenkin työntekijänsä kurissa ja nuhteessa. Heikin mukaan hän halusi olla kaikille kaikkea. Veikko keräsi ympärilleen joukon, jota hän johti kovalla auktoriteetilla.

Lahja kulki miehensä apuna avustustyössä, mutta päätökset teki silti aina Veikko itse.

”Ukki kääntyisi varmaan haudassaan, jos tietäisi, että hänen yhdistystään johtaa nyt nainen. Eikä ukki varmaan edes muistaisi nimeäni. Emme tunteneet niin hyvin. Toivottavasti saan anteeksi”, Sini naurahtaa.

Jääräpäisestä ja kovasta luonteestaan huolimatta Veikolla oli myös pehmeämpi puoli. Sodan kovettama mies osasi myös leikkiä. Hän keksi lastensa iloksi pelejä ja piirustuskilpailuja. Sinin hän vei syntymäpäivänä syömään McDonald´siin.

”Veikko oli myös boheemi ja hauska mies”, Heikki muistelee.

”Ukki kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, että yhdistystä vetää nyt nainen”, arvelee Sini.

Sini arvelee, että Veikko-ukki kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, että yhdistystä vetää nyt nainen.  ©
Petri Kaipiainen, Otavamedia

Äitiinsä tullut Sini Hursti

Heikki on perinyt isältään Veikolta hassuttelun. Sini taas muistuttaa kuulemma kovin äitiään Eijaa.

Heikki muistelee, että jo lapsena Sini sylki suustaan asiat, joiden suutuntuma ei miellyttänyt. Esimerkiksi sieniä Sini ei kyennyt syömään. Hänen jo edesmennyt äitinsä oli samanlainen.

Kumpikin naisista on myös ollut kotona viihtyvää sorttia. Sini on omien sanojensa mukaan oikea kotirouva. Heikin mukaan Eija oli samanlainen: vaikea saada liikkeelle, ellei sitten johonkin hänelle tärkeille kauppa-asioille.

”Harrastin aiemmin tanssia. Flamencoa ja free funk fusionia. Sekin on nyt jäänyt. Yleensä vain puuhailen lapseni Zaran kanssa jotain, kun tulen kotiin. Mieheni taas on aikamoinen elohiiri. Hän lepää hetken töiden jälkeen ja sitten pitäisi jo lähteä johonkin, joko kyläilemään tai kauppaan. Lähden mukaan, jos jaksan, mutta aika usein jään kotiin.”

Sini on Heikin mukaan muutenkin leppoinen persoona. Hän ei ole koskaan halunnut kovin paljon.

”Paitsi teini-iässä oli kaikenlaista. Mutta en minä kaikkea paljasta. Muuten Sinillä ei ollut sellaista tahtomista”, Heikki kertoo.

”Halusin minä hevosta!” Sini muistelee.

”Niin halusit. Ja ratsastitkin välillä. Mutta eihän minun kannatusrahoilla olisi ostettu edes satulaa”, Heikki sanoo.

Sini Hurstin isopappa Arvo Hursti oli ensimmäinen Hursti, joka aloitti avustustyön Helsingin katupoikien parissa.

Sini Hurstin isopappa Arvo Hursti oli ensimmäinen Hursti, joka aloitti avustustyön Helsingin katupoikien parissa. © Tommi Tuomi, Otavamedia

Lämpimät välit lapsiin

Eijalla oli lapsiinsa todella läheiset välit. Kun perhe muutti Espanjaan Sinin ollessa neljävuotias ja isompien lasten jo ala- ja yläkoulussa, koko perheen piti opiskella uusi kieli.

Suomessa aloitetut espanjan opinnot eivät riittäneet maassa pärjäämiseen, ja Eija otti vastuuta lasten koulunkäynnistä. Läksyjä tankattiin sanakirjan kanssa kolme kuukautta.

Sitten lapset lakkasivatkin pyytämästä apua. Kieli oli taipunut lasten suuhun, kun aikuiset vielä tankkasivat imperfektimuotoja.

”Eija suhtautui lapsiinsa todella lämpimästi. Hän soitteli ja piti yhteyttä aktiivisesti. Aina jos jollain lapsista oli jotain vaikeuksia, hän auttoi. Kun Eija sairasti syöpää puolitoista vuotta sitten, ei ollut puhettakaan, että hän olisi mennyt sairaalaan. Lapset halusivat hoitaa hänet kotona”, Heikki kertoo.

Sini oli tuohon aikaan äitiyslomalla, joten äidin saattohoito onnistui kotioloissa helposti.

”Muistan, kun Eija oli kuollut. Pikku Zara kurkisti Sinin sylistä mummin huoneeseen, että missä mummi oikein on. Hän ei osannut vielä edes puhua. Se oli liikuttava hetki.”

Heikki Hursti on opettanut tyttärelleen avustustyön kisälli-periaatteella.

Heikki Hursti on opettanut tyttärelleen avustustyön kisälli-periaatteella. © Tommi Tuomi, Otavamedia

Kaksi sydämellistä, isä ja tytär

Heikki ja Sini ovat omistaneet elämänsä vähävaraisten auttamiselle. Mutta mitkä ominaisuudet heitä oikein yhdistävät?

”Isällä on niin hirveästi tuota sydäntä, kun se on tätä työtäkin lähtenyt tekemään. Eikä se liity vain tähän työhön. Meilläkin on kotona majoittunut kaikenlaisia tyyppejä, kun isä on halunnut auttaa heitä. Isän sydän on aina pysynyt samanlaisena”, Sini kertoo.

Isänsä mukaan Sini taas on sitkeä ja lämmin. Hän jaksaa tehdä sekä kotona että töissä. Tarttuu jokaiseen hommaan.

”Kaikessa mitä Sini tekee, näkyy sydämellisyys ja lempeys. Hänellä sydäntä jatkaa tätä työtä.”, Heikki sanoo.

Hurstien hyvänsuopuus on toki huomattu. Muutamat puuhasivat Veikon työlle jossain vaiheessa patsastakin. Asiasta on ainakin kiertänyt jossain vaiheessa adressi. Hanke ei ole toteutunut, vaikka Heikin sukulaisilla oli patsaan mallikappalekin jo hallussaan.

Veikko Hursti sai sosiaalineuvoksen arvonimen työstään vähävaraisten hyväksi vuonna 1986. Vuonna 1993 Aleksis Kivi Seura myönsi hänelle Esko-puumerkin.

Veikko Hursti sai sosiaalineuvoksen arvonimen työstään vähävaraisten hyväksi vuonna 1986. Vuonna 1993 Aleksis Kivi Seura myönsi hänelle Esko-puumerkin. © Pekka Nieminen, Otavamedia

Patsaan tuleminen tai tulemattomuus ei sen sijaan Heikkiä kovin paljon kiinnosta.

” Ei tätä työtä patsaiden takia tehdä”, Heikki toteaa.

Lue myös: Köyhien auttajat – Sini Hursti jatkaa isovanhempiensa ja Heikki-isänsä jalanjäljillä: ”Kun isä sairastui, olinkin ainut, joka tarjosi apuaan”

X