Hurstin joulujuhla on peruttu, vähävaraisille jaetaan tänä vuonna jouluinen ruokakassi – Heikki Hursti kannustaa kaikkia hyviin tekoihin: ”Jokainen voi auttaa”

Hurstit ovat tarjonneet jo vuosikymmeniä vähävaraisille ja yksinäisille mahdollisuuden yhteisölliseen joulunviettoon. Tänä vuonna perinne katkeaa, mutta ilman jouluruokia ei tarvitse nytkään jäädä. Lisäksi jokainen voi kantaa kortensa kekoon vaikka naapurin hyväksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ennen kuin Sini ja Heikki Hursti pääsevät jakamaan ruoka-apua, kaikki tavara pitää siirtää rullakoista laatikoihin ja kassit pakata. Vapaaehtoisten ansiosta työtä ei tarvitse tehdä yötä myöten. © Tommi Tuomi, Otavamedia

Hurstit ovat tarjonneet jo vuosikymmeniä vähävaraisille ja yksinäisille mahdollisuuden yhteisölliseen joulunviettoon. Tänä vuonna perinne katkeaa, mutta ilman jouluruokia ei tarvitse nytkään jäädä. Lisäksi jokainen voi kantaa kortensa kekoon vaikka naapurin hyväksi.
(Päivitetty: )
Teksti: Katriina Lundelin

Tavara siirtyy rullakoista lihalaatikoihin rivakasti, kun Sini ja Heikki Hursti nostavat tavaraa eteenpäin yhdessä. Nyt liikkuu glögiä ja kuivatuotteita. Vihannekset ja muut tuoretuotteet saapuvat vasta myöhemmin.

Valmiit ruokakassit ilahduttavat saajiaan seuraavana päivänä.

Tämä vuosi on poikkeuksellinen myös Hurstien asiakkaille.

”Jouduimme perumaan perinteisen joulujuhlamme Messukeskuksessa koronan vuoksi. Painamme sen sijaan vähän isommat joulukassit, joihin laitamme jouluruokia”, Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön toiminnanjohtaja Sini Hursti kertoo.

Koronan vuoksi poikkeuksellinen vuosi

Toimintaan on tullut koronan myötä muitakin muutoksia. Vaatteiden jako on ollut jo pidempään tauolla, eivätkä avuntarvitsijat saa enää tulla yhdistyksen tiloihin sisälle. Ruokakassit jaetaan Helsinginkatu 19 pihamaalla, ennen Hursteja pankintalona palvelleen rakennuksen edessä.

Hurstien kautta kulkee vuosittain ruokaa noin kaksi miljoonaa kiloa. Eineksiä, kaurahiutaleita, jauhoja, vihanneksia, jopa kissan-, koiran- ja vauvanruokaa.

Kun Heikin aloitti Hurstin Valinnassa isänsä kuoltua vuonna 2005, jonossa seisoi kerrallaan noin 300–400 ihmistä. Nyt määrä on kasvanut lähes kymmenkertaiseksi.

Tekemistä siis riittää, mutta tekeviä käsiä on koronan vuoksi vähemmän. Kun syötävää kassittaa tavallisesti 40 vapaaehtoista, nyt samat työt on saatava tehtyä noin 15 ihmisen voimin.

”Meillä oli vapaaehtoisissa ihmisiä, jotka kuuluvat koronan riskiryhmään. Nyt olemme joutuneet luopumaan heidän avustaan”, Sini kertoo.

Hurstit järjestävät tänä vuonna joulukassien jakamisen lisäksi myös jokavuotisen itsenäisyyspäivän juhlan, jossa jaetaan keittioa.

Hurstit järjestävät tänä vuonna joulukassien jakamisen lisäksi myös jokavuotisen itsenäisyyspäivän juhlan, jossa jaetaan keittioa. © Tommi Tuomi

Hurstit ovat jo pitkällä joulujärjestelyissä – Ruokakassit tulivat joulujuhlan tilalle

Perinteisen yksinäisten ja vähävaraisten joulun järjestelyt ovat yleensä olleet työläät. Avuksi on etsitty parisataa vapaaehtoista, ruoat ja ruokailuvälineet on hankittu lahjoituksina ja paikalle on pitänyt saada vielä esiintyjiä. Juhlassa on aiemmin esiintynyt nimekkäitä artisteja Paula Koivuniemestä Cat Cat -yhtyeeseen.

Lopuksi juhlijat ovat saaneet pienet maistelukassit mukaansa omaa joulunviettoa varten.

”Ruokakassien tekeminen on helpompaa kuin perinteisen joulujuhlan järjestäminen, mutta kyllä tässä saa töitä silti paiskoa”, Sini Hursti kertoo.

”Laitamme tavarat pusseihin ja kylmiöihin, jotta ne saadaan pidettyä hyvinä siihen asti, että jako tapahtuu. Siinä on tavallisestikin aika iso duuni, ennen kuin ne ruokapussit ovat valmiina jaettavaksi asiakkaille. Jouluruokakassit tehdään isoihin kestokasseihin, jotta ison tavaramäärän saa ehjänä kotiin”, Heikki Hursti kuvaa tämän vuoden urakkaa.

Sini on ottanut jo sähköpostilla yhteyttä useisiin sponsoreihin, joista moni on jo tarttunut mahdollisuuteen auttaa.

Hurstit tuntevat suuren osan lahjoittajista entuudestaan. Samat suuret yritykset ovat tarjonneet ruoat perinteiseen joulujuhlaan aiempina vuosina: esimerkiksi Valio, Fazer, Paulig, Saarioinen, kuljetusliike Niemi ja Wihuri Oy Aarnio.

Muutamien tuotteiden saanti pitää vielä varmistaa. Ainakin neuvottelu kinkuista on yhä kesken.

Sini Hursti on otti ohjat isältään isoisänsä perustamassa yhdistyksessä noin vuosi sitten.  Hurstit tekevät kuitenkin yhä avustustyötä yhdessä.

Sini Hursti otti ohjat isältään isoisänsä perustamassa yhdistyksessä noin vuosi sitten.  Hurstit tekevät kuitenkin yhä avustustyötä yhdessä. © Tommi Tuomi, Otavamedia

Rakkaus keksii keinot

Laatikoiden, rosollien ja kinkkujen lisäksi Hurstit sujauttavat kasseihin lämpimiä villasukkia.  Pehmeät lahjat ovat hyvä esimerkki siitä, että jokainen voi auttaa jollakin tavalla. Sukat nimittäin syntyvät talkootyönä.

Entä mitä muuta kuka tahansa meistä voisi tehdä, jotta jokaisella olisi varallisuudesta ja lähipiirin koosta riippumatta ihana joulu?

Jos itsellä on varaa, voi tietenkin lahjoittaa rahaa auttamistyötä tekeville järjestöille. Jos omatkin varat ovat vähissä, voi lahjoittaa aikaansa tai huomiotaan.

”Ei kaikkien tarvitse olla Hursteja. Ajattelen silti, että jokainen voi tehdä jotain. Jos tietää vaikka, että naapurissa asuu joku yksinäinen, voi jättää oven pieleen pienen yllätyksen ja soittaa ovikelloa. Sen ei tarvitse olla mikään iso juttu, mutta se voi tuottaa äärettömästi iloa vastaanottajalleen”, Heikki Hursti ehdottaa.

Heikin oma ohjenuora tulee hollantilaiselta Corrie ten Boomilta, joka piilotti kotiinsa natsihallintoa pakoilevia juutalaisia ja joutui lopulta itsekin keskitysleirille.

”Corrie on sanonut, että rakkaus keksii keinot. Näin minäkin ajattelen.”

Lue myös: Lähimmäisenrakkaus ajaa Vienoa tekemään avustustyötä Karjalassa

X