Helena Karan tytär: ”Äiti oli vahva tragedian kohdattuaankin”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Helena Kara ja Hannu Leminen saivat kolme lasta: Marjutin 
(s. 1949), Jarin (s. 1946) ja Esan (s. 1941). Kuva vuodelta 1952. © om-arkisto
Helena Kara ja ohjaaja Hannu Leminen edustivat sota-ajan kansalle Hollywood-tyylistä pariskuntaa.

Kuvankauniin Helena Karan kiinnostus elokuvaa kohtaa syttyi nuorena. Salossa ratamestarin viisilapsiseen perheeseen elokuussa 1916 syntynyt tyttö kirjoitti pienestä pitäen kirjeitä ihailemilleen Hollywood-tähdille. Urheilullinen Helena suunnitteli kuitenkin uraa voimistelunopettajana.

Kun 20-vuotias Helena sai kesällä 1937 paikan Turun Kino-Palatsin lipunmyyjänä, sattuma puuttui peliin. Suomi-Filmin johtaja Risto Orko kiinnitti huomiota elokuvateatterin harvinaisen kauniiseen myyjättäreen.

Aikansa kassaneitiä tarkkailtuaan mies kysyi: ”Mikäs neidin nimi on?”, johon temperamenttinen nuori nainen vastasi:

”Mikäs herran nimi on?”

”Minä olen johtaja Orko!”

Suuren maailman tapaan kohtaaminen johti koekuvaukseen, jossa Helena omien sanojensa mukaan vapisi ”sydämensä pohjaa myöten”.

Orko piti kuitenkin Helenan luonnollisesta ja vähäeleisestä näyttelemistyylistä. Tuota pikaa Kara debytoi Maria Jotuni -filmatisoinnissa Miehen kylkiluu (1937), ja hän allekirjoitti kolmen vuoden sopimuksen Suomi-Filmin kanssa.

Epäsovinnaisten poikamiestyttöjen roolit komedioissa Poikamiesten holhokki (1938) ja Hätävara (1939) merkitsivät tuoreen elokuvatähden läpimurtoa.

Valovoimainen Helena Kara muistetaan etenkin suurista ja ilmeikkäistä silmistään. Useaan kertaan hänen vastanäyttelijänään esiintyneen Paavo Jänneksen kerrotaankin tokaisseen: ”Friiduhan on kuin funkkistalo, fönsteriä koko fasaadi!”

Hannu ja Helena

Helena tutustui Suomi-Filmin studiopäällikkönä ja päälavastajana toimineeseen, myöhemmin etenkin ohjaajana tunnettuun Hannu Lemiseen 1930-luvun lopussa.

Pariskunnan tytär Marjut Leminen kertoo isänsä muistelleen, että hän pyysi lupaa saattaa Helena kotiin. Lemmenapuna Hannulla oli vaaleanpunainen puku ja avoauto.

Hannu ja Helena avioituivat vaatimattomissa olosuhteissa keskellä talvisotaa helmikuussa 1940.

Hannu Leminen ja Helena Kara siirtyivät pian Suomi-Filmistä Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen. Tämän myötä alkoi avioparin tiivis yhteistyö, jonka tuloksena syntyi 12 elokuvaa.

Hannu ja Helena työstivät elokuviaan yhdessä usein jo valmisteluvaiheessa. Helena metsästi kiinnostavia aiheita ja osallistui elokuvien pukusuunnitteluun. Pariskunnan yhteistyön huipentumana pidetään romanttista melodraamaa Valkoiset ruusut (1943), jossa Helenan vastanäyttelijänä nähtiin Tauno Palo.

Avioparilla oli myöhemmin tapana ostaa kimppu valkoisia ruusuja ja avata pullo samppanjaa, kun Valkoiset ruusut näytettiin televisiossa.

”Kokoonnuimme telkkarin ääreen, kun äidin ja isän elokuvia näytettiin”, Marjut Leminen sanoo.

”Taputimme aina, kun heidän nimensä näkyivät elokuvan alkuteksteissä, vähän niin kuin vitsinä. Sama perinne jatkuu vielä tänäkin päivänä. Äiti oli kuitenkin hyvin kriittinen omia roolisuorituksiaan kohtaan.”

”Äiti ei koskaan näytellyt roolejaan lukemalla – hän eli ne. Helena ei käynyt näyttelijäkoulua, mutta hänellä oli hyvä ihmistuntemus. Hän todella antoi itsensä elokuvissa, heittäytyi rohkeasti ja tulkitsi intohimolla.”

Suursuosiota nauttivan filmitähden ja elokuvaohjaajan romanssi oli kuin suoraan Hollywoodista. Helena Karaa ja Hannu Lemistä kuvattiin lehtiä varten ja heistä kirjoitettiin paljon etenkin sotavuosina. Heissä oli mannermaista glamouria, kuitenkin kotoisan suomalaisittain. Lehdistö nimesi kansan rakastaman Karan Kauniiksi Helenaksi.

Elämässä tärkeintä

Helena Karalle ja Hannu Lemiselle syntyi kolme lasta: Esa (s. 1941), Jari (s. 1946) ja Marjut (s. 1949).

”Asuimme Helsingissä Töölöntorilla monta kymmentä vuotta. Meillä oli lastenhoitaja, sillä vanhemmat olivat paljon poissa”, Marjut Leminen muistelee.

Helena Kara kuvaileekin studiokauden filmitähden tyypillistä työpäivää dokumentissa Silmän lumo – Helena Kara (1996) seuraavanlaisesti:

”Tyypillinen päivä oli sellainen, että lapset nukkuivat, en nähnyt silmiä auki. Ja kun illalla tulin, lapset olivat nukkumassa, enkä nähnyt silmien väriä. En tiennyt pitkään aikaan olivatko lasten silmät ruskeat, siniset vai harmaat.”

Hän tuli ikkunasta (1952) jäi 35-vuotiaan Helena Karan viimeiseksi elokuvaksi, sillä hän halusi keskittyä kotiäidin rooliin. Karalle oli kertynyt 23 elokuvaroolia 15 vuoden aikana.

”Äidin elämä oli näyttelijävuosina silkkaa punaista mattoa”, Marjut kertoo. ”Helena tajusi aikaisin, ettei todellinen elämä ollut sitä ja lopetti, sillä lapset olivat hänelle kaikki kaikessa.”

Kenties viimeinen pisara oli samoihin aikoihin tapahtunut onnettomuus, joka jätti Helenan kasvoihin näkyvän arven.

”Olimme kylässä ystävien luona ja äiti tanssi, kun itse heitin koiralle palloa. Koira hyökkäsi yhtäkkiä äitiä kohti ja puraisi häntä kasvoista. En lapsena kuitenkaan kokenut tapahtumaa pelottavana, sillä äiti pysyi kokoajan rauhallisena ja turvallisena.”

Helena vetäytyi julkisuudesta lopettaessaan näyttelijänuran.

”Äiti oli poikkeuksellisen kaunis nainen ja vielä julkisuuden henkilö”, Marjut sanoo. ”Ihmiset seurasivat hänen liikkeitään ja tulivat juttelemaan, kun hän kävi maitokaupassa.”

Esikoisen tragedia

Lemisen perhettä kohtasi tragedia keväällä 1964. Perheen vanhin lapsi, kersantti Esa Leminen sai surmansa, kun hänen ohjaamansa kone törmäsi vaikeissa olosuhteissa jäähän Päijänteen Ristiselällä.

”Muistan, kuinka vahva äiti oli henkisesti tragedian kohdatessa. Meillä kaikilla oli suuri suru”, Marjut Leminen muistelee.

Lemiset viettivät talvet Portugalin Algarvessa ja kesät mökillä Nurmijärven Valkjärvellä. Marjutin mukaan Helena rakasti lukemista, kortin pelaamista ja mökillä kukkien laittamista. Kara seurasi innolla jääkiekkoa ja lenkkeili reumaa uhmaten myöhemmälläkin iällä.

Marjutin mukaan Helena Kara ei jäänyt kaipaamaan elokuvauraa. ”Luulen, että hänen sielunsa oli jo perheessä ja lapsissa.”

Helena vietti myös paljon aikaa näyttelijäystäviensä, kuten Regina ja Rakel Linnanheimon, kanssa.

60 vuotta yhdessä

Hannu Leminen ja Helena Kara viettivät lähes 60 vuotta yhdessä ennen Hannun kuolemaa kesäkuussa 1997.

”Koin, että vanhempieni suhde oli lämpimän romanttinen ihan loppuun asti”, Marjut Leminen kertoo.

”Muistan isän tuoneen heidän 50-vuotishääpäivänään äidille samppanjaa korkokengässä.”

Sota-ajan suursuosio ei vaikuttanut Helenaan. ”Ihailen sitä, kuinka vaatimaton hän oli. Kunnioitan häntä äitinä, sillä valokeila ei ole koskaan vaikuttanut häneen. Koin hänet aivan tavallisena äitinä.”

Helena Kara oli viimeiseen asti virkeä ja oma itsensä. Marjut kertoo olleensa äitinsä luona viimeiset hetket helmikuussa 2002, jolloin Kaunis Helena nukkui pois levollisesti 85 vuoden ikäisenä.

X