Hiihtäjä Kerttu Niskanen oli jo lopettamassa uraansa jalkavamman vuoksi – ”Mielessä kävi, että ura oli tässä”
Kerttu Niskasen pohjeluu murtui viime vuoden helmikuussa. Toipilasaika oli taistelijana tunnetulle urheilijalle raskas, ja hän oli vähällä lopettaa koko hiihtouransa.
Maastohiihtäjä Kerttu Niskanen on noussut Pekingin olympialaisten mitaliehdokkaaksi ”montun pohjalta”, kuten hän itse loukkaantumisen jälkeistä henkistä tilaansa kuvailee.
Maastohiihtäjä Kerttu Niskanen, 33, lähtee tammikuun lopussa uransa kolmansiin olympialaisiin. Kunto on sellainen, että kaiken osuessa nappiin hän kilpailee Pekingissä kirkkaimmista mitaleista.
Se on viimeisimmän vuoden tapahtumia katsoessa suoranainen ihme.
Alle vuosi sitten Niskanen makasi jalka kipsissä sohvalla ja mietti jo tosissaan, haluaako enää lainkaan jatkaa urheilu-uraansa.
”Silloin minusta tuntui, että en pääse tästä yli. Että jään tänne pohjalle. Se yllätti minut, sillä pidän itseäni taistelijana, mutta silloin luovutin”, Kerttu Niskanen paljastaa.
Kaiken takana oli mystinen jalkamurtuma, jonka syy ei luultavasti koskaan täysin selviä.
Silmissä sumenee
Helmikuussa 2021 Kerttu Niskanen kilpaili maailmancupissa Falunissa, mikä oli vähällä jäädä hänen hiihtouransa viimeiseksi kilpailuksi.
Alle viikko ennen murtumapäivää jalka alkoi kipeytyä, mutta hiihtäjä ei ajatellut asiaa sen suuremmin. Paljon kilpaileva ja harjoitteleva huippu-urheilija on tottunut siihen, että usein jotakin paikkaa kolottaa.
Muutama päivä ennen kisaa kipu yltyi, mutta Niskanen ei silti pitänyt sitä vielä huolestuttavana. Hänellä ei käynyt mielessäkään, ettei starttaisi kisaan.
Kisapäivän aikana, jo ennen starttia, kipu alkoi tuntua häiritsevältä.
Kilpailun aikana kipu kasvoi kovaksi.
”Kisan loppupuolella kipu oli jo sellaista, että silmissä alkoi sumentua, enkä enää oikein kuullutkaan mitään.”
Siitä huolimatta Niskanen jatkoi hiihtämistä. Viimeiseltä kahdelta kilometriltä hänellä ei juuri ole muistikuvia.
”Kai sitä kisan aikana olin vain niin kovassa adrenaliinihuurussa, etten ymmärtänyt keskeyttää.”
Maaliin päästyään Niskanen kaatui tajuttomana maahan.
Niskanen vietiin sairaalaan, jossa varmistui, että vasemman jalan pohjeluu oli murtunut.
Kausi 2021 olisi siinä.
Isku kanveesiin
Vaikka fyysinen kipu vei tajun, oli henkinen isku vieläkin kovempi.
Kerttu Niskanen oli harjoitellut hyvin ja hyvässä kisaiskussa. Hän odotti menestystä maaliskuun maailmanmestaruuskisoista, joita joutui nyt ladun sijaan seuraamaan jalka kipsissä kotisohvalla.
Kipsiä Niskasen täytyi käyttää kuusi viikkoa, minkä jälkeen alkoi hermoja raastanut kuntoutus. Alkajaisiksi hänen täytyi käytännössä opetella kävelemään.
”Yhdessä hetkessä hiihdät kilpaa Falunissa, toisessa opettelet kävelemään. Se tuntui turhauttavalta ja naurettavalta. Heitin kainalosauvat pari kertaa lattialle, kun harmitti niin paljon.”
Yleensä Kerttu Niskanen suhtautuu elämään positiivisesti, mutta nyt hän kertoo, että viikot loukkaantumisen jälkeen olivat hyvin vaikeita. Omien sanojensa mukaan hän putosi montun pohjalle.
”Mielessä kävi sekin ajatus, että ehkä hiihtoura oli nyt tässä.”
Lapin rauha
Hetkeen Kerttu Niskanen ei tiennyt, mihin suuntaan luotsaisi elämäänsä.
Lopulta asiaan auttoi perinteinen lääke.
Aika.
”Noin kymmenen viikon jälkeen sain lääkäriltä luvan laittaa sukset jalkaan ja aloitella varovaisesti tasatyöntöä.”
Pian sen jälkeen Kerttu ja hänen aviomiehensä ja valmentajansa Juho Mikkonen matkustivat Olokselle Lappiin, josta löytyi vielä hyväkuntoisia hiihtolatuja. Jos Niskanen itse nimeää toipumisen tärkeimmäksi tekijäksi ajan, epäilemättä Juhon antama myötätunto ja rakkaus näyttelevät tarinassa myös tärkeää roolia.
”Puhuimme Juhon kanssa, että nyt olemme rauhallisessa paikassa ja hiihdämme juuri sen verran ja sellaista vauhtia kuin huvittaa. Että ei mitään stressiä siitä, miltä hiihto alkaa tuntua.”
Pari oli Oloksella useita viikkoja.
Ensimmäisellä viikolla hiihtäminen aiheutti inhottavaa kipua, mutta sen jälkeen alkoi vähitellen viikko toisensa jälkeen tuntua paremmalta.
Kuntoutus alkoi sujua. Juho tuki ja rohkaisi, löysi oikeat sanat oikeisiin hetkiin.
Hymy palasi vähitellen Niskasen kasvoille ja tuttu hiihtoroihu sydämeen.
Niskanen kertoo, että moni tuttu on ihmetellyt, miten pariskunta voi saada toimimaan sen, että oma kumppani on myös valmentaja. Harvassa valmennussuhteessa urheilija ja valmentaja edes asuvat samalla paikkakunnalla. Se, että herää toisen vierestä, on hyvin poikkeuksellista.
”Meillä se on toiminut tosi hyvin. Ajattelemme sekä urheilussa että parisuhteessa asioista hyvin samalla lailla.”
Juho on entinen huipputason hiihtäjä. Nyt, kun hän ei enää itse kilpaile, voi pariskunnan fokus olla täysin Kertun urassa.
”Minun kannaltani se on ihanteellista. Homma toimii, koska meillä on molemminpuolinen kunnioitus.”
Vanhemmille kiitos
Tie kansainvälisten kisojen palkintokorokkeelle alkoi jo pikkulapsena, jolloin Kerttu Niskasen veti ladulle hiihtoharrastuksen mukavuus, hieman vanhempana sisäsyntyinen kilpailuvietti. Ja kun kisoissa tuli menestystä, syttyi pysyvä rakkaus hiihtoon.
Niskanen kokeili lapsena monenlaista urheiluharrastusta, mutta ei innostunut mistään samalla lailla kuin hiihdosta. Huippuhiihtäjä on usein kiitellyt vanhempiaan siitä, että nämä soivat lapsilleen mahdollisuuden harrastaa hiihtoa kilpamielessä. Nytkin hän haluaa nostaa esiin vanhempiensa merkityksen siinä, että ylipäätään on hiihtäjä.
”Vanhemmat ovat hommanneet meille välineet ja tietysti kuljettaneet niin treeniladuille kuin kisareissuillekin. Ilman vanhempien panostusta kilpaharrastus olisi lapsena ollut mahdottomuus.”
Intoa piti yllä sekin, että neljä vuotta nuorempi veli Iivo Niskanen koki samanlaisen hiihtokärpäsen puraisun.
”Lapsuuden kisareissut olivat sellaisia, että sekä minä että Iivo osallistuimme kisoihin. En muista sellaista reissua, että vain toinen olisi kilpaillut.”
Hiihto on kova kestävyysurheilulaji, jota aikuisena harjoitellessa on viihdyttävä itsensä kanssa lenkillä. ”Lapsena oli mukavaa, kun oli veljen kanssa sama harrastus, ja pystyimme harjoittelemaan yhdessä. Molemmille oli toisesta apua.”
Niskanen sanoo kilpailuvietin olevan hänelle syntymävika. Hän on nauttinut kilpailemisesta niin kauan kuin muistaa.
Kertun vanhemmat ovat kertoneet lapsilleen usein tarinan Kertun ensimmäisestä kilpailusta, joka oli kahdensadan metrin juoksu yleisurheilukentällä.
”Lähdimme liikkeelle vastakkaisesta kaarteesta. Kun starttipamahdus tuli, kaikki muut lähtivät juoksemaan rataa pitkin, mutta itse oikaisin kentän poikki kohti maalia.”
Kaksivuotiaan Kertun mielessä välkkyi vain, että se on voittaja, joka on ensimmäisenä maalissa.
”Maalissa minulle sanottiin, ettei se nyt ihan sääntöjen mukaan mennyt, mutta sain siitä kisasta mitalin ja se on edelleen tallessakin.”
Kerttu Niskasen kuluvan kauden kunto on kohdallaan, mistä todistaa joulukuun lopussa napattu Tour de Skin osakilpailuvoitto Sveitsistä. © Jesse Väänänen
Sveitsistä Kiinaan
Penkkiurheilukansa odottaa Kerttu Niskasen tuovan Pekingistä ainakin yhden mitalin. Kovat olympiatoiveet ovat perusteltuja, sillä 29. joulukuuta Sveitsin Lenzerheidessa Niskanen jätti taakseen kaikki kilpakumppaninsa Tour de Skin 10 kilometrin perinteisessä kilpailussa.
Voittotaistelua hän kävi etenkin Ruotsin Ebba Andersonin kanssa, mutta maalissa ero oli Niskasen hyväksi jo ylivoimaiset 18 sekuntia.
Se oli Niskaselta täydellinen hiihtopäivä, mutta urheilija muistuttaa, että jos huipulla haluaa kilpailla voitosta, myös suksivalinnan ja -huollon on onnistuttava täydellisesti.
Lenzerheiden kisakeliä, märkää lumisadetta, Niskanen luonnehtii erääksi vaikeimmista perinteisen kannalta, koska suksivalintaa joudutaan miettimään erityisen tarkasti.
”Joka tapauksessa keli oli raskas, mutta ainakaan minulle tuollaisesta työmiehen kelistä ei ollut haittaa.”
Päivä oli muutenkin ikimuistoinen, sillä pari tuntia Kertun voiton jälkeen myös pikkuveli Iivo nappasi voiton omassa kisassaan.
Sisarukset olivat odottaneet tuplavoittopäivää jo vuosia, kansainvälisissä aikuisten kisoissa kerta oli ensimmäinen. Mahdollista tuplavoittoa oli etukäteen fiilistelty monet kerrat.
”Iivo on ottanut voittoja niin paljon, että enemmän se on ollut minusta kiinni, ettei ole aiemmin tullut tuplana. Nyt kun se onnistui, meille jää hieno muisto.”
Niskasten mitalit ovat varmasti monen mielessä, kun Kerttu ja muut maastohiihtäjät matkustavat Kiinaan 26. tammikuuta, olympiakisat alkavat reilua viikkoa myöhemmin.
Kiina tekee varmasti kaikkensa terveysturvallisten olympiakisojen järjestämiseksi, mutta epävarmassa pandemiamaailmassa mikään ei ole täysin varmaa. Olympialaisten siirtämiselle tai jopa peruuntumisellekin lienee olemassa pieni mahdollisuus.
Kerttu Niskaselle se olisi iso pettymys.
”Olympialaiset on tarjolla vain joka neljäs vuosi ja kun urheilija on laittanut itsensä siihen kuntoon, että menestyminen on mahdollista, niin olisihan se kova pettymys. Toisaalta mennään tässäkin asiassa terveys edellä ja minkäpä sitä maailman tilanteelle mahtaa.”
Suunnittelija Katri Niskanen teki ensimmäisen iltapuvun Linnan juhliin vuonna 2009. Viime vuosina hän on tehnyt kymmenen pukua eli niin monta pukua kuin muutamassa viikossa ennen itsenäisyyspäivää ehtii. © Tommi Tuomi/Otavamedia