Kotiliesi: Ina Mikkola saa törkykommentoijille tukea äidiltään: ”Et kyllä solvaa tyttöäni, ääliö!”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ina Mikkola
Ina Mikkolan kotona ei lapsuudessa puhuttu paljon seksistä, mutta hänen kysymyksiinsä vastattiin aina. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Ina Mikkola puhuu luontevasti ja avoimesti pornosta. Se ei hävetä hänen äitiään Marjo Pääskyvuorta, joka on ylpeä rohkeasta tyttärestään.

Toimittaja Ina Mikkola on tänä syksynä käsitellyt tv-ohjelmassaan työelämän vinoutumia. Tunnetuksi hän tuli kuitenkin kertaheitolla ensimmäisestä ohjelmastaan Ina <3 porno, joka palkittiin Kultaisella Venlalla.

Mikkola on myös kirjoittanut seksuaalista älykkyyttä käsittelevän teoksen nimeltä Runkkarin käsikirja. Hän haluaa, että mahdollisimman moni voisi nauttia seksuaalisuudestaan ilman häpeää.

Ina Mikkola ei itse tunne aiheen vuoksi häpeää eikä hänen tarvitse myöskään pelätä, että läheiset häpeäisivät hänen vuokseen.

”Jos nainen käsittelee seksuaalisuutta, niin automaattisesti ajatellaan, että vanhemmat häpeävät”, Ina Mikkola sanoo Kotiliesi-lehdessä.

Hän myöntää tosin jännittäneensä siinä vaiheessa, kun Ina <3 porno -ohjelmasta piti kertoa äidille, isälle ja pikkuveljelle.

”Miksi ihmiset menevät arvostelussaan henkilökohtaisuuksiin?”

Ina Mikkolan äiti Marjo Pääskyvuori on espoolainen ammattikorkeakoulun lehtori ja opinto-ohjaaja. Hän on ylpeä tyttärestään, jota hän rohkaisi jo lapsena puhumaan raivoamatta asioista, jotka voisivat olla paremmin.

Äitiä kuitenkin harmittavat ikävät kommentit, joita tytär saa jatkuvasti osakseen netissä.

”Ei siitä ole kuin muutama päivä, kun joku mieshenkilö kirjoitti Inasta ikävästi somekanavalla. Kyllä sellainen pyörii muutaman päivän päässä, tyyliin ’et kyllä solvaa tyttöäni, ääliö’. En ymmärrä, miksi ihmiset menevät arvostelussaan henkilökohtaisuuksiin”, Marjo Pääskyvuori sanoo Kotiliedessä.

Ikäviä kommentteja tulee kaikenikäisiltä ja sekä naisilta että miehiltä. Pääskyvuori toteaa, että niitä yhdistää avarakatseisuuden ja sallivuuden puute.

Vaikka pornosta ja seksuaalisuudesta puhuminen on Ina Mikkolalle luontevaa, aiheesta ei  puhuttu hänen lapsuudessaan mitenkään erityisen paljon kotona. Itse asiassa vanhempien seksuaalikasvatus oli hänen mukaansa lähes olematonta, mutta tärkeintä oli, ettei siinä ollut kielteistä sävyä.

”Jos kysyin jotain, sain vastauksen. Se on minusta aika hyvä pohja”, Mikkola sanoo.

Äiti ja tytär ovatkin keskustelleet aiheesta enemmän vasta sen myötä, kun Mikkola on alkanut käsitellä seksuaalisuutta toimittajana.

”Minä ajattelen aiheesta samalla tavalla kuin Ina: seksi ja porno ovat asioita, joista pitää puhua”, Pääskyvuori sanoo.

”Tiedän, miten pahalta Inasta tuntui”

Ina Mikkola ja Marjo Pääskyvuori kertovat Kotilieden yhteishaastattelussaan myös perheen hajoamisesta, kun Mikkola oli varhaisteini-ikäinen.

Mikkolan vanhemmat tekivät eroa pitkään ja erosivat kaikkiaan kolme kertaa.

”Palasimme yhteen ja vatkasimme edestakaisin”, Pääskyvuori kertoo.

”Aika ennen eroa ja sen jälkeiset vuodet olivat tosi raskaita. Kun Ina aikuistui, olemme käsitelleet eroa. Tiedän, miten pahalta Inasta tuntui silloin, ja se oli musertaa minut.”

Vanhempien ero on vaikuttanut tyttäreen muun muassa siten, että hän on tiennyt jo nuorena, mitä haluaa parisuhteelta. Nyt 30-vuotias Ina Mikkola on ollut kumppaninsa kanssa yhdessä seitsentoistavuotiaasta asti.

”Olemme oppineet riitelemään rakentavasti, ja tiedän, että olen loppuelämäni hänen kanssaan.”

Lue koko juttu Kotilieden numerosta 49/2020!

Lue myös: ”Pelkoa päin häpeilemättä!” – Toimittaja Ina Mikkolan mielestä ihminen kehittyy parhaiten haastamalla itseään

X