Kalanhalaaja Mikko ”Peltsi” Peltolan intohimo on luonnossa liikkuminen: ”En pelkää suurpetoja, sillä ne väistävät ihmistä – Silti on aina säväyttävää, kun näkee luonnossa karhun tai suden jäljet”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mikko ”Peltsi” Peltola
Junamatkalla Turkuun maisema pysäytti: ”Avohakkuut on aika yleinen ilmiö. Joka ikinen näkemäni pelto on tavallaan tuhottua metsää. En tiedä, onko meillä ylimääräisiä peltoja, mutta ainakin metsiä pitäisi istuttaa lisää ilmastonmuutoksen vuoksi. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Mikko ”Peltsi” Peltolan rakkaus luontoon syttyi jo lapsena. Metsä on monen tekemisen areena, mutta myös paikka rauhoittua.

Suon laidalla Lemmenjoen kansallispuistossa kaarteli parvi korppeja. Hirvijahdista palannut juontaja MikkoPeltsi Peltola suuntasi kiikarin kohti ja näki tähtäimessä liikettä lintujen alapuolella. Sitten kuva tarkentui. 300–400 metrin päässä touhusivat karhu ja sen kaksi pentua.

Peltsi jäi katselemaan. Noin puolen tunnin kuluttua emo nosti verkkoista poroaitaa, päästi pennut kulkemaan sen ali ja hyppäsi itse yli. Kolmikko katosi metsään.

”Karhun näkeminen on luontoelämyksistäni vaikuttavin.”

Seuraavana aamuna Peltsi käveli tapahtumapaikalle. Maassa lojuivat jäljelle jääneet palaset karhun tappamasta hirvestä.

”En pelkää suurpetoja, sillä tiedän niiden väistävän ihmistä. Silti on aina säväyttävää, kun näkee luonnossa karhun tai suden jäljet.”

Niitä Peltsi on nähnyt monta kertaa, sillä luonnossa liikkuminen on hänen intohimonsa.

Miten helsinkiläispojasta kasvoi luontoihminen ja kalanhalaaja, jollaiseksi hän itseään kuvaa? Ja miksi hän on huolestuneempi ankeriaista kuin Saimaan norpista?

Pihan pöpelikössä

Puutarhanhoito ei kiinnostanut vanhempia, joten Helsingin Maununnevalla olleen kodin pihapiiri sai metsittyä rauhassa. Seikkailut olivat siis oven takana ja niitä saattoi jatkaa läheisessä Keskuspuistossa.

”Vanhempani eivät olleet erähenkisiä, mutta kuljettivat minua pienestä pitäen metsissä. Sieltä se luontoinnostus varmasti kumpuaa.”

Pöpelikköä oli Vihdin kesämökilläkin.

”Toki siellä oli Aku Ankkoja, mutta pääasiassa oltiin ulkona. Kiipeiltiin puissa, ongittiin aamusta iltaan ja tehtiin metsään rata, jota ajettiin polkupyörillä.”

Järvestä nousi lahnaa, särkeä ja ahventa, joita halstrattiin takassa iltaisin. Peltsin lapsuuden suurin saalis oli 800-grammainen lahna.

Sitten tuli murrosikä ja luontoa enemmän alkoivat vetää puoleensa tytöt. Peltsi lopetti 16-vuotiaana jääkiekon pelaamisenkin, sillä harjoituksiin kului liikaa aikaa. Kun ikä riitti ravintoloihin, tuli niistä myös työpaikka. 23-vuotiaana Peltsi voitti tiskijukkien Suomen mestaruuden.

”Sitten jossain vaiheessa huomasin, ettei onni ole yöaikaan ravintolamaailmassa. Elämänmeno rauhoittui.”

Takaisin satulassa

Jokin polkupyörissä on viehättänyt aina. Ensimmäinen kesätyökin löytyi polkupyöräkorjaamosta vuonna 1987, kun omistaja huomasi myymälässään usein käyneen Peltsin taidot. Rupeaman palkaksi hän sai maastopyörän.

Peltsi nousi uudelleen maastopyörän satulaan, kun ravintolamaailma alkoi menettää viehätystään. Rinnalle tuli myöhemmin polkujuoksu.

”Jos aikaa on vain tunti tai haluan urheilla työmatkalla, on helpointa juosta. Polkujuoksu on myös armollista jaloille.”

Ja senkin parissa saa olla metsässä.

”Metsä ja ylipäänsä luonto rauhoittaa mielen. Mitä hiljaisempaa on, sen parempi. Metsässä tulee hyvä olo, vaikka en tekisi siellä mitään.”

Peltsi pyöräilee muuallakin kuin metsissä, työmatkatkin ympäri vuoden. Polkupyöriä on kymmenkunta; maantielle, maastoon, mökkikäyttöön, yksipyöräinen sekä vanha nuorisopyörä, jolla hän sompailee terassille kesäisin.

”Itselleni selitän lukumäärän sillä, että yritän pyöräillä kaikkialle. Jokainen pyörä vähentää auton käyttöä.”

Enkelin viittaa hän ei itselleen sovita.

”Autokoulun opettajan poikana olen kasvanut siihen, että perheessä on auto ja sitä käytetään. Voin ajaa mökille, kalastusreissulle tai jonnekin ihan laiskuuttani, mutta en koskaan lähde huviajelulle.”

Saarnaajaksikaan hän ei ryhdy.

”En moiti ketään joka kulkee autolla kilometrin matkan tai syö lohta. Näytän omilla esimerkeillä, että muitakin vaihtoehtoja on.”

Hyttysten syötävänä

Suurelle yleisölle Peltsi tuli tutuksi alun perin Radiomafian juontajana. Pesti oli juuri alkanut, kun hän hetken mielijohteesta vietti toukokuussa viikon loman Saariselällä. Se oli hänen ensimmäinen reissunsa Lappiin ja olisi voinut jäädä viimeiseksi.

”Sää oli surkein mahdollinen. Vettä satoi aamusta iltaan, joka paikassa oli hirveät tulvat, ei voinut hiihtää eikä tehdä mitään muutakaan järkevää.”

Peltsi kävi katsomassa jäiden lähtöä Tenojoella ja pyörähti autolla Norjan puolella.

”Lopun ajan katsoin jääkiekon MM-kisoja yksin kämpillä.”

Jokin silti veti puoleensa uudelleen jo samana kesänä.

”Ajattelin, että ei siellä niin karua voi aina olla.”

Ensimmäisistä reissuista alkaen suunta oli muualle kuin turistiskohteisiin.

”Niin kivaa kuin Levillä onkin, se ei ole Lappia aidoimmillaan. Missään ei saavuta sellaista mielenrauhaa kuin katsoessaan maisemaa herättyään teltassa lohijoen rannassa tai tunturilla.”

Peltsi on kokeillut pari kertaa lomailua etelän aurinkorannoilla.

”Sinne en kaipaa yhtään. Mieluummin lähden hyttysten syötäväksi Lapin pöpelikköön.”

Mikko ”Peltsi” Peltola

Peltsi kerää joskus suppilo-vahveroita ja kanttarelleja, mutta myöntää, ettei pidä sienistä. Vadelmat, puolukat ja mustikat sen sijaan poimitaan talteen. ”Ja pihlajanmarjat, joissa on valtavasti c-vitamiinia. Smoothien sekaan voi laittaa 12 marjaa, jolloin ne eivät maistu ollenkaan” Tommi Tuomi / Otavamedia

Ankeriaiden puolesta

Lapsena syntynyt into kalastukseen ei ole hiipunut. Kalastus on myös aihe, josta Peltsillä riittää sanottavaa ehkä loputtomiin. Kompetenssiakin on, sillä hän suoritti kalastusoppaan ammattitutkinnon toimiessaan suositun Erätulilla-ohjelman toimittajana ja juontajana.

Tärkein sanoma on vastuullinen kalastus. Se tarkoittaa sitä, että huolehditaan kalavesien kunnosta ja kalastetaan lajeja, joiden kanta sen kestää. Esimerkiksi merivaelteinen taimen on äärimmäisen uhanalainen. Sitä on kalastettu liikaa, kuten lohtakin.

”Lohen ja taimenen tilalle pitäisi saada suomalaisiin ruokapöytiin silakkaa ja särkikaloja –lahnaa, suutaria ja pasuria–, joita järvet ovat pullollaan.”

Liikakalastusta suurempi syy vaelluskalojen ahdinkoon on vesivoima.

”Se on uusiutuvaa ja voi olla lähes päästötöntä, mutta vihreää se ei ole. Se on pilannut jokiluonnon lähes täydellisesti. Suomessa oli aikoinaan 30 jokea, joissa lohi lisääntyi. Kemijoki oli Euroopan tuottoisin lohijoki. Nykyään lohi pystyy lisääntymään vain Tornionjoessa ja Simonjoessa.”

Vantaalla sijaitsevan Tikkurilankosken padon purkujuhlaa vietettiin 3. kesäkuuta. Peltsi toivoo, että muualla Suomessa seurataan esimerkkiä. Jäljelle jäävien pienpatojen olemassaoloa ei voida perustella aina taloudellisilla syillä.

”Vantaanjoen alimmasta, Vanhankaupunginkosken padosta saadaan sähköä ehkä sadan ompelukoneen tarpeisiin eli se on taloudellisesti täysin merkityksetön. Kuitenkin sen turbiineissa tuhoutuvat silpuiksi joesta vaellukselle lähteneet ankeriaat.”

Peltsi siteeraa näyttelijä Jasper Pääkköstä:

”Ankerias on uhanalaisempi kuin Saimaan norppa. Jos Saimaalla olisi paikka, jossa norppia silputtaisiin, se varmasti lakkautettaisiin.”

Norppa vetoaa olemuksellaan ankeriasta enemmän.

”On sanonta, jonka mukaan kalat eivät ole uhanalaisia, koska ne ovat vedenalaisia. Norpan söpö katse vetoaa, mutta limainen ankerias nähdään vain proteiinina.”

Ravinteiden poistajana

Parhaillaan kuvataan ohjelmasarjaa Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom, jossa juontajat Peltsi ja Tom Nylund antavat myös henkilökohtaisia lupauksia. Peltsi ei niitä vielä paljasta, mutta kertoo jo vuosia syöneensä kerran viikossa silakkaa, koska se poistaa ravinteita Itämerestä ja on hyvää ruokaa.

Vesien rehevöityminen on suurin muutos, jonka Peltsi on havainnut luonnossa liikkuessaan.

”Uistimiin jää entistä enemmän kasvustoa.”

Hän ei ymmärrä kalastajia, jotka heittävät saamansa hauet kuivalle maalle, koska syövät vain arvokaloja.

”Hauki voi olla monen kalalajin ainoa luontainen vihollinen. Jos Etelä-Suomen pienistä järvistä poistetaan hauet, särkikalakanta kasvaa, eläinplanktonit vähenevät ja vesistö rehevöityy.”

Peltsi kalastaa haukea, ahventa, särkikaloja ja kuhaa, mutta joskus myös lohta ja taimenta. Mieluisinta on perhokalastus, koska se on myös haastavinta.

”Millä tahansa kalastan, päästän takaisin sellaiset kalat, joiden koen tärkeämpänä vesistössä kuin paistinpannullani.”

Lasten kanssa

Peltsi ohjaa tytärtään, 9, ja poikaansa, 7, luonnon pariin vanhempiensa antaman esimerkin mukaisesti.

”Tärkeintä on, että sinne menee. Luonnossa ei tarvitse aina suorittaa. Sinne voi mennä syömään lounasta tai kävelemään leikkipuiston sijaan.”

Taannoin Peltsi telttaili ja kalasti lasten kanssa muutaman päivän Nuorgamissa.

”Kun puhelinverkkoja ei ole, lapset löytävät tekemistä nopeasti. Kaupunkilaispenskoiltakin syntyi käpylehmiä, pieni putous kivistä ja leikkejä sammaleesta.”

X