Kari Tapion pojat Joona ja Jiri Jalkanen: ”Menetykset ovat kasvattaneet”

Jaa artikkeli
”Isä kasvatti meidät tälle alalle. Jiri ja Jani saivat soittokipinän, minä innostuin organisoinnista”, Joona (vas.) toteaa. ”Joona huolehtii”, Jiri kiteyttää. © tommi tuomi/otavamedia
Kummankin vanhemman äkkikuolema sai Kari Tapion poikien Jiri ja Joona Jalkasen välit lähentymään entisestään. ”Perheestä puuttuu kaksi, mutta me pidämme yhtä”, Joona kiteyttää.

Maksetaan käteisellä. Se oli yksi laulajalegenda Kari Tapion tunnetuista lausahduksista. Hän ei suostunut pankkikortin käyttäjäksi vaan asioi pankkikirjan kanssa palvelutiskillä kuolemaansa saakka.

”Siinä olen samantyyppinen kuin isä”, Joona Jalkanen, 39, nauraa.

Pikapankkikortti hänellä toki on. Sen sijaan hän ja isoveli Jiri Jalkanen, 47, ostivat ensimmäiset älypuhelimensa vasta reilu kuukausi sitten

Kysymys sosiaalisesta mediasta saa kummankin pyörittelemään silmiään. Ei kiinnosta. Karttapalveluista sen sijaan voi olla hyötyä. Varsinkin nyt, kun isää ei enää ole.

Jiriä ja Joonaa naurattaa.

”Isä yritti aina etsiä keikkapaikoille oikotien, lyhyimmän mahdollisen reitin. Se ei ollut välttämättä nopein. Kaikenlaisia kinttupolkuja näimme”, Jiri kertoo.

Jiri ja veljessarjan keskimmäinen Jani Jalkanen, 45, soittivat Kari Tapion bändissä. Joona kulki mukana ensin roudarina, myöhemmin managerina. Keikkamatkoilla oli myös Kari Tapion vaimo ja veljesten äiti, Pia Viheriävaara. Perheyhteys oli tiivis, vaikkakin usein kovaääninen.

Kari Tapio kuoli vuonna 2010 ja Pia Viheriävaara vuonna 2015. Vanhempien kuoleman jälkeen veljesten on ollut pakko luoda suhteensa uudelleen.

Kipinä musiikkiin

Kari Tapion läpimurto tapahtui singlellä Laula kanssain vuonna 1976, kun Jiri oli kuusivuotias eikä Joona vielä edes syntynyt.

Kotona tähteyttä ei huomannut.

”Jengi luulee, että elämä oli yhtä perjantaita tai juhlaa. Meille isän ammatti oli yksi muiden joukossa”, Jiri huomauttaa.

Musiikki sen sijaan nousi Jalkasten perheessä tärkeään asemaan. Jiri aloitti pianotunnit kuusivuotiaana mutta vaihtoi instrumentin kitaraan kolme vuotta myöhemmin. Jani kävi soittotunneilla niin ikään, mutta Joona ei.

”Isä osti minullekin kitaran lahjaksi jonain jouluna, mutta en saa siitä yhtään oikeaa ääntä vielä tänäkään päivänä”, hän toteaa.

Musiikkiluokan pääsykokeita hän ei ottanut tosissaan.

”Olin enemmän jalkapallomiehiä”, Joona kertoo.

Aikuisena hän kuitenkin hankki rummut.

”Niiden soittaminen on terapiaa.”

Oman tien etsintää

Pia Viheriävaara olisi suonut musiikin jäävän poikien harrastukseksi. Hän toivoi heidän panostavan kouluopintoihin.

Jiri pyrkikin peruskoulun jälkeen Sibelius-lukioon. Kun pääsy kariutui muutaman pisteen vuoksi, tarttui Kari Tapio puhelimeen. Hän sai ylipuhuttua koulun rehtorin ottamaan Jirin oppilaaksi.

Lukuvuoden alkaessa Jiri ripusti kassinsa lukion aulan naulakkoon ja lähti kahville ravintola Kolmeen Liisaan. Sama toistui seuraavina päivinä.

”Soitin isän taustabändissä ja kavereiden kanssa perustamassani Stone-yhtyeessä. Se sai levytyssopimuksen. Ei ollut aikaa eikä kiinnostustakaan opiskeluun”, Jiri kertoo.

Eräänä päivänä Kari Tapio kysyi, aikooko Jiri jatkaa opintojaan.

”Sanoin olevani soittaja. Isällä ei ollut mitään sitä vastaan. Hain kassini pois naulakosta.”

Joona aloitti peruskoulun jälkeen kymppiluokan tavoitteenaan korottaa päättötodistuksen numeroita.

”Olin vilkas, halusin olla aina esillä ja äänessä. Vanhemmille ehdotettiin, että minut siirrettäisiin tarkkailuluokalle, mutta he eivät suostuneet. Olin yläasteen ajan erityisopetuksessa kaikissa lukuaineissa.”

Kymppiluokka jäi kesken.

”Hörhöilin ja tein kaikenlaista tyhmää. Hain paikkaani, sillä musiikki ei ollut minun juttuni.”

Joona kokeili työntekoa koulunkäyntiavustajana, muuttoapulaisena ja lautojen kantajana, kunnes lähti isän keikoilla roudariksi.

Rakkain muisto

Joona Jalkanen, Jiri Jalkanen

Jiri on pyöräillyt kesän ajan päivittäin 15–25 kilometriä. ”Se on vastapaino soittamiselle.” Joona on ehtinyt lenkeille mukaan muutaman kerran. © TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Kari Tapiosta piti tulla alun perin urheilija. Lempilajit olivat mäkihyppy ja jääkiekko. Häntä ei tarvinnut pyytää kahta kertaa mukaan, kun Jiri innostui mäenlaskusta.

 

”Rakkaimmat muistoni isästä liittyvät mäenlaskuun. Hän rakensi minulle hyppyrimäenkin”, Jiri kertoo.

Mäkihyppy vaihtui lasketteluun ja kumparelaskuun, jossa Jiri kilpaili 16-vuotiaaksi saakka. Sitten vei hevimusiikki.

Stone soitti aluksi heavy metal -musiikkia, kunnes vaihtoi tyylin trash metaliin, jonka suomalaisiin uranuurtajiin bändi kuuluu. Tyyli oli täydellinen vastakohta iskelmämusiikille.

”Isä ei arvostellut mitään musiikkigenreä. Hänelle oli tärkeintä, että sen tekijät osasivat asiansa”, Jiri huomauttaa.

Vuonna 1989 Kari Tapio vei ystävänsä Reijo Taipaleen Stonen keikalle Helsingin Tavastialle. Meno oli niin rajua, että Taipale totesi: ”Ihan kuin talvisodassa olisi.”

Joonan mukaan isä tuki ja kannusti aina, olipa juttu mikä tahansa.

”Hänelle oli tärkeintä, että löydämme paikkamme. Ja kun teimme virheitä, hän osasi käsitellä niitä, koska oli itsekin erehtynyt.”

Selkäsaunan Joona sai vain kerran.

Jalkasten perheeseen ostettiin uusi nahkakalusto vuonna 1983. Rahaa oli niukasti, joten hankinta tehtiin osamaksulla.

Vanhempien poissaollessa veljekset katselivat sohvalla televisiosta Tarzania. Jostain syystä Joona otti käteensä puukon ja viilteli sohvan kiiltävää pintaa.

”Viillä lisää”, yllyttivät Jiri ja Jani.

Kun vanhemmat palasivat, oli sohva turmeltu. Kari Tapio komensi viisivuotiaalta Joonalta housut alas ja livautteli vyöllä pojan paljaalle pyllylle.

Joona puolustelee:

”Ei se edes sattunut. Se oli enemmän sellaista taputtelua. Isä halusi vain vähän säikäyttää minua.”

Virheet korjattiin

Kari Tapio ei salannut alkoholiongelmaansa. Hänen suosionsa perustui osaltaan hänen suorapuheisuuteensa ja kykyynsä myöntää virheensä.

”Olen samanlainen kuin isä, vaihteet ovat on tai off. Jos lähden yhdelle, se voi tarkoittaa yhtätoista”, Jiri kuvaa.

Kun Joona oli pieni, äiti laittoi hänet usein Kari Tapion mukaan keikkamatkoille. Lapsesta huolehtiminen esti juhlimisen keikan jälkeen.

Aina se ei toiminut.

”Olimme Seinäjoella, kun isä jäi keikan päätyttyä viihteelle. Äiti järjesti kotoa käsin minut taksilla Vaasaan, mistä lensin Helsinkiin. Olin neljävuotias”, Joona kertoo.

Puheet isän juopottelusta saavat Joonan ja Jirin surullisiksi, vähän vihaisiksikin. Suurimmat ongelmat jäivät 80-luvulle, mutta isä joutui kantamaan juopon leimaa koko ikänsä.

”Kun menimme yhdessä juhliin, isälle tuotiin pyytämättä limsaa. Se varmasti söi miestä”, Joona huokaa.

Hän ei nähnyt isänsä esiintyvän juovuksissa kertaakaan.

”Joitain keikkoja peruttiin, mutta hän teki aina korvaavan keikan ilmaiseksi. Isälle oli kunnia-asia korjata virheensä.”

Jiri liittyi Kari Tapion bändiin neljätoistavuotiaana ja on Hänen Orkesterinsa perustajajäsen. Perustaminen tapahtui kesällä 1997 Orimattilan Kantrifestivaaleilla.

”Juontajana ollut Riitta Väisänen kysyi, millä nimellä hän meidät kuuluttaa. Isän kanssa vastasimme, että Kari Tapio ja Hänen Orkesterinsa.”

Jirin työ yhtyeessä päättyi vain hieman ennen Kari Tapion kuolemaa.

”Poltin itseni loppuun.”

Nyt hän palaa siihen hetkeksi. Kari Tapio – Sinivalkoinen Ääni –konserttikiertue on kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle ja samalla Hänen Orkesterinsa 20-vuotisjuhla. Joona juontaa, Jiri toimii orkesterin johtajana ja kitaristina. Jani on mukana solistina ja kitaristina yhdessä konsertissa.

”Tämä on hyvä tapa päättää yksi elämänvaihe. Jää hyvä muisto”, Jiri toteaa.

Seuraavassa vaiheessa hän panostaa omaan musiikkiinsa, josta ei vielä halua kertoa enempää.

Idolista ystäväksi

Lapsuudessa Jirin ja Joonan kahdeksan vuoden ikäero tuntui suurelta.

”Ratsastin Jirin maineella, kun hän soitti Stone-yhtyeessä. Ihailin kumpaakin isoveljeä. He olivat suuria idoleitani, kun he soittivat isän bändissä. Myöhemmin oli kunnia tehdä työtä heidän ja isän kanssa”, Joona kertoo.

Veljekset lähentyivät, kun Joona muutti pois vanhempien luota 16-vuotiaana.

”Rupesimme tekemään asioita yhdessä ja ystävystyimme.”

Vanhempien kuoleman jälkeen ystävyys on syventynyt.

”Perheestä puuttuu kaksi, mutta me pidämme yhtä. Otamme toisemme entistä enemmän huomioon”, Joona sanoo.

He tuntevat olevansa entistä läheisempiä toisilleen. Se tarkoittaa myös huolenpitoa.

”Soittelemme toisillemme monta kertaa päivässä, kun ennen soitimme vanhemmillemme”, Jiri kertoo.

”Yleensä ei ole edes asiaa, mutta on kiva jakaa kokemuksia ja ajatuksia”, Joona lisää.

Kiertueen jälkeen Jiri sekä Joona ja hänen Dao-vaimonsa lähtevät yhdessä lomalle. Joona meni naimisiin viime vuonna ja haaveilee lapsista.

”Jiristä tulee loistava kummisetä”, hän kaavailee.

Onko nyt rauhoittumisen aika?

”Menetykset ovat kasvattaneet. Nyt meidän pitää olla aikuisia. Emme voi olla enää pelkästään poikia.”

Lue myös:

Kari Tapion leski ei koskaan toipunut surusta

Kari Tapio: ”En tiedä, olisinko selvinnyt ilman Piaa”

X