Työ on opettanut tekijäänsä - Elokuvaohjaaja Klaus Härö tunnustaa: ”Olen muuttunut aika syvällisilläkin tavoilla, usein peiliin katsomisen kautta”

Klaus Härö kertoo, miten työ on kehittänyt tekijäänsä. Valtavan innostuksen kääntöpuolena on se, ettei hän ohjaajana aina ole osannut kuunnella muita. Härön uusin Rakkaani merikapteeni -elokuva kertoo ikäihmisten rakkaudesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Klaus Härö tunnustaa olevansa hyvin tunteellinen luonteeltaan: "Itken elokuvissa, en omissani mutta muissa."

Klaus Härö kertoo, miten työ on kehittänyt tekijäänsä. Valtavan innostuksen kääntöpuolena on se, ettei hän ohjaajana aina ole osannut kuunnella muita. Härön uusin Rakkaani merikapteeni -elokuva kertoo ikäihmisten rakkaudesta.
Teksti:
Jesse Raatikainen

Klaus Härö yhdistää jälleen voimansa Äideistä parhain -elokuvan käsikirjoittajien Jimmy Karlssonin ja Kirsi Vikmanin kanssa. Syksyllä ensi-iltansa saava Rakkaani merikapteeni kertoo kahden vanhemman ihmisen rakkaustarinan Irlannin maisemissa. Ikäkysymykset ovat elokuvan myötä esillä.

Rakkaani merikapteeni osoittaa, että ihmiset voivat kokea toisensa hyvin erilaisilla tavoilla. Voiko ihminen lopulta muuttua?

”Sama ihminen voi olla yhdelle kolossi, jonka luo ei pääse, toiselle avoin syli ja maailman kultaisin isoisä. Näiltä osin on tilanteita, joissa ihminen ei muutu, vaan näyttää eri kasvonsa. Jos ihmisillä on yhteistä taakkaa, on vaikea olla pyyteetön.

Uskon, että ihminen pystyy muuttumaan, ja olen nähnyt sitä omassa elämässäni läheltä. On ollut asioita, joissa olen muuttunut aika syvällisilläkin tavoilla, usein peiliin katsomisen kautta.

Voi olla pitkään sokeana jollekin asialle, mutta kun joku laittaa peilin eteesi, silloin tajuaa mitä on tehnyt ja miten on ollut itsekäs tai sokea muiden ihmisten tarpeille.

Se voi olla kova isku ja muutoksen paikka.”

Kuinka uusi rakkauselokuvasi sai alkunsa?

”Lähestyin Jimmyä ja Kirsiä ja kysyin, voisiko ensirakkauselokuvan sijaan ajatella tekevänsä viimerakkauselokuvan. Käsikirjoittajat ottivat aihiosta kopin ja syntyi tarina kahdesta, jotka vastoin odotuksia ystävystyvät ja rakastuvat.”

Miten kuvailet omaa työtäsi elokuvaohjaajana?

”Käsikirjoittaja kirjoittaa tarinan, kuin säveltäjä partituurin. Minun tehtäväni on sovittaa se ja miettiä missä soitetaan hiljaa, jotta sitten tuntuisi kovalta. Missä soitetaan kovaa, jotta sen jälkeen tuntuisi herkältä.

Elokuva on tarinankerrontaa kuvin. Vaikka teksti olisi kuinka ansiokas, ohjaajan tehtävä on miettiä, miten tämä on elokuva niin, ettei sitä olisi voinut tehdä missään muussa taidemuodossa.

Suurin asia on sanoa elokuvalle kyllä. Se ei tarkoita sitä, että tuottaja kaivaa rahat ja lähdetään kuvaamaan. Silloin lähdetään monivuotiselle matkalle, missä haetaan rahoitusta, näyttelijöitä ja kuvauspaikkoja. Siinä menee elämästä vuosia.

Pyrin olemaan tarkka mille sanon kyllä. Kun herään seuraavana päivänä, projektin pitää edelleen tuntua tärkeältä.”

Millaista oli ohjata kansainvälisistä näyttelijöistä koostuvaa joukkoa?

”Vähän liian helppoa. Meillä oli viikon harjoitukset, jossa saimme kunnolla tutustua, mikä on harvinaista. Pyrkimys ei ole, että minä olisin tärkeä, vaan että näyttelijät löytäisivät toisensa ja heillä alkaisi synkkaamaan.

En tiedä, oliko kukaan heistä erityisen tykästyneitä minuun, mutta he olivat tykästyneitä toisiinsa, ja se näkyy.”

Yleisö näki esikoiselokuvasi Näkymätön Elina 20 vuotta sitten. Mitä vuodet ovat opettaneet?

”Kuuntelemaan näyttelijöitä. Aluksi hirveästi halua, mutta ei käsitystä siitä miten asiat tavoitetaan. Näyttelijäntyötä ja kirjoittamista on pitänyt opiskella.

Olen uudelleen ja uudelleen pudonnut polvilleni ja tajunnut, että en osaa. Tajunnut, että tarvitsen apua.

Olen oppinut kuuntelemaan työkavereita. Opettelen vielä sitä, että en keskeyttäisi. Valtavan innostuksen kääntöpuolena on se, että aina ei ole osannut kuunnella muita.”

Edellinen, henkilökohtainen elokuvasi Elämää kuoleman jälkeen jäi koronan jalkoihin. Miltä se tuntui?

”Olin vain äärettömän kiitollinen, että sain ja uskalsin tehdä sen Elämää kuoleman jälkeen -elokuvan. Käsikirjoitus oli 25 vuotta pöytälaatikossa. Jos se olisi ollut ensimmäinen elokuvani, olisin varmaan surrut enemmän.

Toisaalta koronan aikana ihmisillä oli oikeita murheita. Koskaan ei voi tietää tuleeko elokuvasta menestys, vai ei.”

Elokuvissasi käsitellään suuria tunteita. Heijastavatko elokuvat omaa persoonaasi?

”Varmasti. Koen asioita hyvin vahvasti. Itken elokuvissa, en omissani mutta muissa. Liikutun herkästi, kun kuulen tarinoita. Olen hyvin emotionaalinen henkilö.”

Mitkä elokuvat saavat sinut itkemään?

”E.T.:n olen maininnut useasti, myöskin sellaisena elokuvana, joka sai haluamaan alalle. Olin sen Elliott-pojan ikäinen, kun elokuva oli ensi-illassa.

Näin sen Helsingin Maximissa, ja kotimatkalla Porvooseen pyysin ettei äiti puhuisi kanssani. Halusin jäädä elokuvan tunnelmaan. Vein kaikki sukulaiset vuorotellen katsomaan elokuvan, että saisin nähdä sen monta kertaa. E.T. on ehkä maailman paras elokuva, katson sen vuosittain uudestaan.

Myöskin Zhang Yimoun Tie kotiin ja Peter Sellersin tähdittämä Tervetuloa, Mr. Chance! ovat sellaisia elokuvia.”

Postia pappi Jaakobille johtaa tällä hetkellä Helsingin Sanomien äänestystä koskettavimmasta kotimaisesta elokuvasta 2000-luvulla. Yllättikö?

”Ei ollut yllätys, että se on jossain kymmenen kärjessä, kun puhutaan kuitenkin vain 2000-luvusta. Jos se on kärjessä, niin se on yllätys. Se on Äideistä parhaimman lisäksi elokuva, jotka tulee vastaan.

Taksikuski saattaa sanoa, että he katsovat sen kavereiden kanssa kerran vuodessa. Aina sitä toivoo, että elokuva kestäisi aikaa, ilmeisesti tämä on tehnyt sitä.”

Miten rakkaus ilmenee arjessa?

”Sen muistaminen, että toinen on sama meikittä ja vatsan kanssa. Rakkaus on pitkäjänteistä. Elokuvassa pariskunta ei ole tuntenut toisiaan aiemmin, mutta kunnioittavat toisen elettyä elämää.

Entisen vaimon valokuvaa ei heitetä nurkkaan, vaan sillä on paikkansa, mutta rinnalle tulee uusi elämä. Toinen ihminen on sama myös heikoimmillaan ja rumimmillaan, niin kuin oli vahvimmillaan ja kauneimmillaan.”

Mikä saa sinut surulliseksi elämässä?

”Se, miten iäkkäät ihmiset kärsivät koronan aikana ja vanhat pariskunnat erotettiin toisistaan.

Lehdessä oli juttu, missä aviomies oli vanhainkodin ulkopuolella ja ikkunan läpi katsottiin vanhoja valokuvia. Vaimo halusi, että mies tulisi sisään pitämään kädestä. Hän ei ymmärtänyt miksei puoliso voi, vaikka on oltu 60 vuotta yhdessä.”

Mikä saa sinut iloiseksi elämässä?

”Sauvakävelyaktivistit. En pyri presidentiksi, joten voin sanoa, että tärkeämpää kansalaistottelemattomuutta kuin mikään mitä on viime aikoina nähty, olivat ne iäkkäät pariskunnat, jotka lähtivät koronasta huolimatta sauvakävelylle tai valkoviinille yhdessä.

Kunnioittakaa näitä ihmisiä ja heidän elämäänsä. Ymmärrän, että joskus elämässä täytyy rajoittaa asioita. Meillä on oletettavasti elämä edessä, mutta heillä ei välttämättä ole, niin annetaan se heille.

Tällaista pidän kaikkein tärkeimpänä aktivismina. Eri ikäpolvet kuuluvat yhteen.”

Lue myös: Elokuvaohjaaja Klaus Härö: ”Kannan edelleen vanhempiani mielessäni lämmöllä”

X