Elokuvaohjaaja Selma Vilhunen peri äidiltään rohkeuden: ”On lupa toteuttaa unelmia ja olla onnellinen”
Selma Vilhunen, 44, kasvoi ilman miehen mallia. Oma tapa rakastaa ja tulla rakastetuksi parisuhteessa piti löytää yrityksen ja erehdyksen kautta.
"Omalta äidiltäni sain mallin rohkeudesta ja siitä, että on lupa toteuttaa unelmia ja olla onnellinen."
Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Selma Vilhunen tunnustaa olevansa elämäntapajojoilija.
Sammakoita ja armoa
”Olen viimeisen vuoden aikana sanonut varmaan 40 kertaa, että nyt alan käydä salilla säännöllisesti. Viikoittain suustani pääsee, että nyt vähennän omaa ruutuaikaani tai asetan lapselleni selkeämmät rajoitteet älylaitteiden käyttöön.
Tällaisista päätöksistä minun on välillä vaikeaa pitää kiinni. Toisaalta haluan olla armollinen itselleni, sillä omaa energiaani on kulunut paljon siihen, että olen käynyt asuntonäytöissä ja hankkinut niihin homekoiria.”
Kodin merkitys on kirkastunut
”Asuin puolen vuoden aikana tyttäreni kanssa kuudessa eri osoitteessa. Olen kärsinyt erilaisista homeoireista, joita on ilmennyt väliaikaisissa asunnoissakin. Nyt olemme päässeet takaisin remontoituun alkuperäiseen kotiimme.
Kokemuksen myötä kodin merkitys on kasvanut ja kirkastunut: sen ei tarvitse olla mitenkään hieno. Tärkeää on vain, että on paikka, jossa on hyvä olla ja hengittää.
Samalla kun kotikäsitykseni on yksinkertaistunut, se on myös laajentunut. Kodin ei tarvitse olla edes yksi ja sama paikka, kunhan rakkaat ihmiset ovat ympärillä.
Voin kutsua henkiseksi kotipaikaksi myös miesystäväni asuntoa. Se on siinä mielessä toisen ihmisten koti, että en tule sinne kertomaan, mihin laitetaan taulu tai koska pestään pyyhkeet.
Silti olen sinne aina tervetullut, ja se on todella kallisarvoista.”
Elämä ilman isää
”Tunnustan, että minulta kesti pitkään ymmärtää, mitä toivon parisuhteelta. Minulta puuttui miehen malli aikuisten parisuhteessa, koska vartuin ilman isää. Hän teki itsemurhan, kun olin puolivuotias.
Minun on pitänyt miettiä yrityksen ja erehdyksen kautta, miten itse rakastan ja haluan tulla rakastetuksi. Tietysti elämää oppii vain elämällä, eikä ilman isää kasvaminen ole tietoisesti ohjannut valintojani.
Töistäni Tyttö nimeltä Varpu käsitteli isättömyyden teemoja, ja Hölmössä nuoressa sydämessäkin on niitä kaikuja. Fiktion maailmassa oman elämänsä kokemuksia voi tavallaan kokeilla elää eri tavalla läpi.
Kun fiktiossa käsittelee kokemusta eri kulmista, voi nähdä itsensäkin uudella tavalla. Mielestäni se on leikkimistä ja kokeilemista ilman, että kukaan vahingoittuu.
Tiesin aina, että haluan tulla äidiksi jonain päivänä. Tyttäreni syntymä on vaikuttanut ihan kaikkeen elämässäni. Vanhemmuuden teema ja sukupolvien ketju on ollut läsnä kirjoittamissani tarinoissa myös oman äitiyden kokemukseni kautta.
Historian siirtyminen sukupolvelta toiselle on minulle tärkeää ja koen olevani onnekas, että saan vanhempana olla osana tällaista ketjua. Omalta äidiltäni sain mallin rohkeudesta ja siitä, että on lupa toteuttaa unelmia ja olla onnellinen.”
”Hauska käsikirjoitus nauratti joka kerta”
”Tunnustan, että katson tosi vähän televisiosarjoja. Minusta on aika noloa, että en ole nähnyt vielä Chernobyliä ollenkaan ja Fleabagia vain yhden jakson. Mieluummin pussailen tai juttelen kivojen ihmisten kanssa!
Välillä pitää oikeasti keskittyä katsomaan sarjoja, koska se kuuluu työhöni ja siihen liittyvään sivistykseen. Ensimmäinen oma tv-työni oli Paras vuosi ikinä -sarja. Kirsikka Saari oli pääohjaaja, minä selkeästi jakso-ohjaaja.
Nautin siitä, että sain keskittyä omaan rajattuun tonttiini, eikä minun tarvinnut kantaa päävastuuta. Kuvausaikataulu oli paljon nopeampi kuin pitkissä elokuvissa, joten jokaista asiaa ei voinut jäädä vatvomaan. Pidin siitä tekemisen meiningistä.
Minulle oli uutta myös se, että hauska käsikirjoitus nauratti joka kerta, kun työstimme kohtauksia. Nyt teemme vielä äänen jälkitöitä ja nauramme edelleen niille samoille vitseille.”
Selma Vilhunen haaveilee tekevänsä konemusaa miehensä kanssa. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Selma Vilhunen: ”Mielestäni elokuva on tosi lähellä musiikkia”
”Ennustan, että ostan pian rumpukoneen ja alan tehdä miesystäväni kanssa konemusaa. Olen siitä tosi innoissani.
Pitkäaikainen unelmani on ollut oppia yhä enemmän soittamisesta, laulamisesta ja musiikin tekemisestä. Kitaralla osaan rämpyttää joitakin kappaleita, mutta haluaisin kehittyä päteväksi nuotiokitaroitsijaksi.
Minulla ei myöskään ole mitään suorituspaineita muusikkona: voin olla aivan susipaska ja silti tekeminen on mahtavaa. Opin samalla uutta elokuvan tekemisestäkin. Mielestäni elokuva on tosi lähellä musiikkia, tai jopa yksi musiikin muoto.”