Li Andersson rentoutuu kävelemällä: ”Lastenvaunujen työntäminen on eräällä tavalla meditatiivista”

Li Andersson ei pelkää tyhjiä hetkiä. Niitä hänellä on kuitenkin harvoin, sillä työ sekä vauva pitävät hänet kiireisenä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Li Andersson ei pelkää tyhjiä hetkiä. Niitä hänellä on kuitenkin harvoin, sillä työ sekä vauva pitävät hänet kiireisenä.
Teksti: Kotilääkäri

”Ihminen voi hukata itsensä, jos hänellä ei ole tilaa ja aikaa käydä itsensä kanssa keskusteluja: mitä ajattelee, mitä tuntee ja mitä aikoo tehdä”, poliitikko, opetusministeri  Li Andersson, 34, sanoo.

”Vaikka elämäni on hektistä, minulla on silti myös sellaista aikaa, jolloin en tee mitään. Yleensä onnistun olemaan tekemättä mitään, kun siirryn paikasta toiseen kävellen, bussilla tai autolla. Siihen tarjoutuu aika paljon mahdollisuuksia, sillä kuljen paljon kotikaupunkini Turun ja työsken­telykaupunkini Helsingin väliä.

Käveleminen on hyvää lepoa aivoille, ­sillä usein vain katson ympärilleni, enkä tietoisesti ajattele mitään. Vaikka totta kai kaikenlaisia ajatuksia tulee ja menee.”

Työt ja vauva pitävät kiireisenä

”En lainkaan pelkää hetkiä, että ei olisi mitään tekemistä. Hyvä ystäväni sanoi, että tylsyys on kaiken luovuuden lähde. Lapsuudessani oli paljon hetkiä, että oli tylsää, ja piti vain odottaa jotakin.

Työpäiväni on aikataulutettu täyteen, ja kun tulen kotiin, siellä minua odottavat puolisoni sekä yhdeksän kuukauden ikäinen vauvamme.

Vauvojen kanssa ei voi olla tekemättä mitään, vaan päinvastoin on tehtävä koko ajan jotain, paitsi silloin kun ne nukkuvat.

Lastenvaunujen työntäminen on eräällä tavalla meditatiivista, sillä silloin ei ainakaan käsillään voi tehdä muuta.”

Puoliso ottaa puhelimen haltuun

”Elämässä voi muuten tehdä monta asiaa yhtä aikaa, mutta vauvan kanssa ollessa en tee samaan aikaan muuta. Vauvaelämä on intensiivistä. Illalla huomaa olevansa väsynyt sellaisella tavalla, että kannattaisi mennä nukkumaan tai olla juuri tekemättä mitään. Mutta toisaalta juuri silloin tekee mieli räplätä puhelinta.

Räplään älypuhelintani siinä missä muutkin, mutta en ole siihen kovin ­pahasti koukussa. Junassa, bussissa ja autossa ­istuessani katselen mieluummin ulos ikkunasta kuin puhelintani. Se on aikaa, jolloin ajatukset virtaavat vapaasti.

Kun olen lomalla, haluan olla mahdollisimman erossa puhelimestani. Joskus ­lomillani minulla on ollut puolisoni ­kanssa sopimus, että hän ottaa puhelimeni haltuunsa ja antaa sen minulle vain tunniksi aamuisin. Se on tosi hyvä systeemi, ja olen suositellut sitä muillekin.”

Juttu julkaistu ensi kerran Kotilääkärin numerossa 10/21.

Lue myös: Tee testi – Oletko aito boomeri? Testaamalla selviää, oletko nuori, ikinuori vai kalkkis

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X