Lietolainen purjehtija Raija Alapeteri

Jaa kaverilleTilaa Seura
Raija Alapeteri astui purjeveneen kannelle ensi kertaa yli nelikymppisenä. Nyt hän innostaa erityisesti naisia tarttumaan ruoriin.

Vielä on monta askaretta tehtävänä, ennen kuin Raijan perheen 27-jalkainen vene pääsee vesille pullistelemaan purjeitaan.

Vain muutama päivä aiemmin Raija kipparoi Suomen Purjelaivasäätiön veneen Kööpenhaminasta Paraisille. Matka taittui Naispurjehtijat ry:stä kootun naisiston kanssa. ”Inkoo, Suomenlahti, Mallorca, Tallinna, Kööpenhamina, Kreikka… Kyllä siitä taas varmaan 13 purjehdusviikkoa kertyy tälle kesälle”, Raija laskeskelee. Raija on purjehtinut lähes 30 vuotta. Nyt hän on auktorisoitu veneily- ja purjehduskouluttaja sekä ensimmäinen Suomen Purjelaivasäätiön hyväksymä naispuolinen kippari.

Vaikka veneisiin saa monenlaisia sähköisiä apuvälineitä, perinteinen navigointitaito on yhä tärkeä. © Jonne Räsänen

 

Ensimmäisen kerran Raija Alapeteri astui purjeveneen kannelle 43-vuotiaana. Silloin hän lähti miehensä kanssa tuttavapariskunnan mukaan seilaamaan Turkin vesille.

”Ennen reissua emme tienneet purjehtimisesta mitään. Pari viikkoa kotiinpaluun jälkeen ostimme tämän Don Carlosin”, Raija taputtaa veneensä kylkeä. Perheen neljä tytärtä viihtyi pitkilläkin veneretkillä. Nyt aikuiset lapset purjehtivat tutulla veneellä omien perheidensä kanssa. Nuorin tyttäristä käy merellä äidin kanssa. Vuosien mittaan Raijan purjehdusseurapiiri on laajentunut laajenemistaan. Ystäviä on löytynyt Koivusaaren pursiseurasta ja etenkin Naispurjehtijoista. Seilattavia veneitäkin on kertynyt liuta. Raijaa pyydetään milloin Purjelaivasäätiön, milloin erilaisten naisporukoiden retkien kippariksi. ”Otan retkille aina mukaan jonkun noviisin oppimaan ja innostumaan. Kokeneille purjehtijoille taas jaan veneellä vaativia tehtäviä, jotta he pääsevät kantamaan vastuuta ja saavat onnistumisen kokemuksia.” Juuri ne onnistumisen kokemukset ovat hänestä purjehduksen parasta antia. On nautinnollista, kun vene kulkee sujuvasti, laineet liplattavat purren kylkeen, lokit kirkuvat, aurinko paistaa ja tuuli suhisee purjeissa. Sujuva kulku kertoo naisiston tai miehistön osaamisesta.

Paula Rissanen ja Raija Alapeteri tietävät, että purjehdus on yhteispeliä, mutta työnjaon pitää olla selvä. Kippari vastaa lopulta kaikesta. © Jonne Räsänen

Taidonnäyte on myös onnistunut landaus eli rantautuminen. Raijan mukaan satamaan saapuminen ja veneen kiinnittäminen köysin laituriin tai rantakallioon on yhä kihelmöivä hetki. Kun köydet ovat kiinni, on aika kajauttaa Hyvä me -huuto ja kilistellä kuohuvaa tai gin tonicia.

”Purjehdus onkin antanut minulle ennen kaikkea itseluottamusta. Eikä se ole jäänyt vain veneeseen, vaan se on kantanut kaikilla elämän alueilla. Osallistumme, opimme, onnistumme – purjehtijoiden kolmen O:n sääntö pätee moneen muuhunkin asiaan kuin veneilyyn.” Toinen vesiltä saatu anti on Raijan mukaan ollut omien tiimitaitojen kehittyminen. Työuransa osastonhoitajana tehnyt nainen kertoo, ettei hänen yhteistyökykyään koeteltu hoitajien esimiehenäkään samalla tavalla kuin veneessä.

Tiukoissa paikoissa yhdessä tekemisen taitoa punnitaan. Etenkin selviytymiset yllättäen nousevista myrskyistä ovat jääneet Raijan mieleen.

”Jouduimme kerran kovaan paikkaan matkatessamme yöllä Dubrovnikista Korfulle. Yön pimeydessä myrsky pääsi yllättämään. Alkoi tuulla, sataa ja salamoida. Korkeat aallot löivät kannelle. Täytyy myöntää, että silloin hieman hätkähdin. Siinä piti kuitenkin säilyttää maltti. Pari tuntia sinnittelyä, navigointia ja kurssin pitämistä tuntui silloin ikuisuudelta”, hän muistelee.

Raijan vetämillä veneily- ja purjehduskursseilla on mukana kaikenikäisiä veneilystä kiinnostuneita. Ikä tai fyysiset rajoitteet eivät ole este purjehdusharrastukselle. Tärkeintä on innostus.

”Monesti ihmiset luulevat, että tässä tarvittaisiin paljon voimaa. Tämä on kuitenkin ennen kaikkea tekniikka- ja taitolaji.” Omaa tietämättömyyttä ei kannata Raijan mukaan pelätä. Kaikki ovat aloittaneet joskus. Kursseilla ja tuttavien tai seurojen järjestämillä purjehdusretkillä taidot karttuvat. Erityisesti hän kannustaa vuosikausia perheidensä kanssa veneilleitä naisia laajentamaan osaamistaan. ”Useinhan käy niin, että kun lapset ovat pieniä, nainen hoitaa veneessä huushollauksen ja lapset. Veneen käsittely voi jäädä miehen huoleksi. Kuitenkin jo ihan turvallisuuden vuoksi veneessä pitäisi olla kaksi toimintakykyistä aikuista. Ei ole mitään syytä, miksei nainen pystyisi samaan kuin mies”.

Purjehdusko keino torjua muistisairauksia? Miksipä ei.

Yhteisvoimin naiset kiinnittävät kankeata purjetta veneen mastoon Koivusaaren pursiseuran satamassa. © Jonne Räsänen

Raijan mukaan veneilijä joutuu jatkuvasti opettelemaan uutta. Eteen tulee alati pieniä pulmia, jotka pitää ratkaista. Välillä täytyy keskittyä useaan asiaan samaan aikaan. ”Tämä on jumppaa myös aivoille.” Vaikka monen mittapuulla Raija on veneilijänä nähnyt yhtä ja toista, riittää hänellä haaveita uusista seikkailuista. ”Atlantin yli pitäisi vielä purjehtia naisten voimin. Vuoden päästä Kanadassa järjestetään purjelaivojen Tall Ships Race. Sinne pitää päästä. Ja Paula lähtee mukaan myös”, Raija toivoo.

V

 

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X