Meiju Suvas kertoo törkeästä ahdistelusta keikalla: ”Kiiruhdin takahuoneeseen pesemään käteni”

Laulaja Meiju Suvas aloitti uransa 35 vuotta sitten. Nyt hänen tyttärensä Milena mielii samalle alalle. ”Naisen on osattava pitää puolensa”, Meiju neuvoo tytärtään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Meiju Suvaksen tytär haaveilee laulajan urasta.

Laulaja Meiju Suvas aloitti uransa 35 vuotta sitten. Nyt hänen tyttärensä Milena mielii samalle alalle. "Naisen on osattava pitää puolensa", Meiju neuvoo tytärtään.
(Päivitetty: )
Teksti: Eveliina Lauhio

Julkinen työ ja katseiden kohteena oleminen tuo mukanaan usein myös ei-toivottua huomiota. 35-vuotisen uransa aikana Meiju Suvas on kokenut sopimattomia ehdotuksia ja fyysisesti käsiksi käymistä.

Palveluksia hotellinjohtajalle

Kerran keikkapaikan hotellinjohtaja soitti Meijun hotellihuoneeseen ja kertoi olevansa suihkussa. Mies vihjaili, että yöpymistä vastaan laulajan tulisi antaa hotellinjohtajalle tiettyjä palveluksia.

Meiju sulki puhelimen tyrmistyneenä. Keikka oli onneksi jo ohi, ja Meiju pystyi lähtemään hotellista saman tien.

”Minulla on aina ollut vahva tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Olen pitänyt tiukat rajat. En edes urani alkuaikoina ajatellut, että minua voisi ostaa”, Meiju sanoo.

Ahdistelua yleisön joukosta

Yksi epämiellyttävimmistä ahdistelutapauksista on jäänyt hyvin Meijun mieleen.

Kun hän oli kiipeämässä lavalle, yleisön joukossa ollut mies tarttui Meijun käteen ja painoi sen paljasta miehuuttaan vasten.

”Tilanne oli kamala. Minut oli jo kuulutettu lavalle. Kiiruhdin takahuoneeseen pesemään käteni.”

”Mietin, tätäkö se tulee olemaan”

Meiju aloitti uransa Frederikin taustalaulajana vuonna 1981. Silloin hän koki olevansa turvassa.

”Kun kuljin Reetun seurassa, kukaan ei kiusannut tai ahdistellut. Häirintä tuli mukaan silloin, kun aloin keikkailla yksin. Hetken mietin, että tätäkö tämä sitten tulee olemaan.”

”Naisen on osattava pitää puolensa”

Pääasiassa Meijua on kohdeltu hyvin. Ahdistelu liittyy yksittäisiin ta­pauksiin uran alkuvaiheessa.

”On hyvä, että näitä kokemuksia on nostettu esille #metoo-kampanjassa. Samat kokemukset leimaavat varmasti monia aloja. Naisen on osattava pitää puolensa. Se on tärkein neuvoni tyttärelleni”, Meiju sanoo.

Meijun tytär Milena, 18, mielii samalla alalle kuin äitinsä. Alan mahdolliset varjopuolet eivät häntä pelota.

”Ahdistelua voi tapahtua kenelle tahansa. Uskon, että osaan kyllä luovia itseni ulos hankalasta tilanteesta”, hän sanoo.

Luit katkelman Seuran 32/2018 kansijutusta, jossa äiti ja tytär Meiju ja Milena Suvas puhuvat läheisistä väleistään sekä Milenan unelmasta luoda uraa laulajana.

X