
Näyttelijä Heikki Ranta on myös Excel-taulukoita hiova perheen isä: ”Välillä kaaoksen sietäminen on oppimisen paikka”
Heikki Rannan perheessä ollaan tällä hetkellä kiinnostuneempia toppapuvuista kuin ruseteista ja pikkutakeista.
”Olemme nyt olleet molemmat kotona Annan kanssa pitkän työputken jälkeen. Lapset sairastelevat jatkuvasti, kun päiväkodista tulee kaikki taudit”, Heikki Ranta kertoi puoliso vierellään.
Pääroolissa uudessa Napapiirin sankarit 4 -elokuvassa nähtävä näyttelijä Heikki Ranta eroaa roolihahmostaan monella tapaa.
”Paavo on enemmän sisäänpäin kääntynyt ja ehkä introvertimpi kuin minä. Minulla on kyllä sekin piirre itsessäni, joten se oli helppo poimia sieltä.”
Yhteistä Rannalla oli hahmon kanssa tietynlainen organisointikyky, jota hän kuvailee jopa pakonomaiseksi tarpeeksi.
”Teen monesti Excel-taulukoita kotona ja hinkkaan niitä viimeiseen asti. Minusta on kiinnostavampaa tehdä treeniohjelmaa Excel-taulukkoon kuin itse asiassa treenata. Tykkään näperrellä yksin ja olla omissa ajatuksissani. Monesti se saattaa mennä vain pakonomaiseksi ja alkaa kiertää kehää”, näyttelijä Heikki Ranta totesi elokuvan kutsuvierasensi-illassa Amos Rexissä Helsingissä.
Perheen isä opettelee sietämään kaaosta
Heikki Rannalla on kaksi pientä lasta Anna-puolisonsa kanssa. Luulisi, että järjestelmällisyydestä on lapsiarjen keskellä apua?
”Anna sanoo minulle usein, että laita asiat tärkeysjärjestykseen. Jos on kaksi nälästä huutavaa lasta ja toisella on kakat housussa, siinä vaiheessa ei välttämättä tarvitse hinkata tiskipöytää puhtaaksi. Välillä kaaoksen sietäminen on minulle oppimisen paikka.”
Yökuvaukset tuntuivat

Kirjailija-näyttelijä Anna-Leena Härkönen nautti näyttelemisestä meänkielellä. ”Kuvasimme aika paljon yöllä. Oli se myös raskasta, ei voi kieltää”, uutta kirjaa kirjoittava Härkönen kertoi. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijät Meri Nenonen ja Kirsi Ylijoki ovat luottoystäviä vuosikymmenten takaa. ”Voimme soitella mistä vain! Ja jos ei soitella, niin aina voi laittaa ääniviestiä. Meillä on monologipalvelu”, kaksikko nauroi. © Tiia Ahjotuli

Lappi on näyttelijä Maarit Poussalle rakas paikka, sillä hänen äidin puolen suku on kotoisin Itä-Lapista. ”Lapin taika on ihan täysin totta. Se on oma maailmansa”, stand up -komiikan pariin paluuta suunnitteleva Poussa kertoi. © Tiia Ahjotuli

Käsikirjoittaja Pekko Pesoselle on ollut iso yllätys se, että kaikista Napis-elokuvista on tullut niin suosittuja. ”En ole yhdenkään jälkeen ajatellut, että näitä tehtäisiin vielä lisää. Juhan kanssa oli siistiä tehdä töitä”, Pesonen totesi ohjaaja Juha Wuolijoki vierellään. © Tiia Ahjotuli
Yksitoista nakkia yhden oton vuoksi

Näyttelijä Mikko ”Tökä” Töyssy teki alokasmaisen virheen kohtauksessa, jossa hänen roolihahmonsa söi nakkeja. ”Ajattelin siinä, että kyllä minä voin näitä oikeasti syödä, ja sitten niitä ottoja tuli. Yhdeksäntoista nakkia meni, ja voin sanoa, että oli paha olo sen jälkeen.” © Tiia Ahjotuli

Kaikissa Napis-elokuvissa mukana oleva näyttelijä Timo Lavikainen on ahkeroinut läpi vuoden sen verran mukavasti, että nyt pieni loma maistuukin. ”Meillä on ollut Mies miehelle -esitystä ja olemme harjoitelleet myös uuden esityksen, Kuinka te kehtaatte. Se on ehkä vähän vielä astetta rajumpi kuin tämä edellinen.” © Tiia Ahjotuli