
Katariina Kaitue reissasi ensi kerran kahden Benjamin-poikansa kanssa Amazing Race Suomi -kilpailussa – ”Olen aika periksiantamaton”
Näyttelijä Katariina Kaitue sai luottaa Amazing Race Suomi -kilpailussa siihen, että hänen pojallaan Benjamin Harimalla oli mukana haavanpuhdistusaineetkin.
Näyttelijä Katariina Kaitue lähti matkaan poikansa Benjamin Hariman kanssa. Pari ei ollut aiemmin reissannut kahdestaan. ”Viimeisin kimppareissu uusioperhekuvion kanssa taisi olla New Yorkiin melkein kymmenen vuotta sitten”, Harima muisteli.
”Meillä aina sattuu ja tapahtuu. Olen kasvanut siihen, että osaan pitää tietyt tarvikkeet mukana”, Ben Harmia naurahti Amazing Race Suomi –ohjelman lehdistötilaisuudessa Korjaamolla Helsingissä.
Katariina Kaitue huomasi, että kun ei ollut kännyköitä, lyhyessä ajassa löytyi yhteinen sävel.
”Syntyi varmasti ystävyyssuhteita, jotka kantavat loppuelämän. Olen tosi iloinen, että Ben lähti kanssani tähän.”
Lupa lähtöön miniältä
Ennen ohjelmaan lähtemistä Katariina kysyi pojalleen lähtölupaa ensin tämän vaimolta. Ben sai kuulla siitä kotiin tullessaan.
”En kadu ollenkaan. Jälkikäteen olisi jäänyt harmittamaan ikuiseksi ajaksi, jos tätä mahdollisuutta en olisi käyttänyt.”
Lupa-asian taustalla oli Benin ja hänen vaimonsa 1,5-vuotias tytär. Koti-ikävä ei sinällään päässyt yllättämään, sillä puolustusvoimien upseerina Ben on paljon pois kotoa.
”Tämä oli kuitenkin pisin aika, mitä olen ollut pois tyttäreni syntymän jälkeen.”
Katariina Kaitue oppi, miten hyvin Ben sai tilanteet haltuun ja pysyi rauhallisena. Omasta hanhiemon roolistaan hän sai myös varmuutta päästää irti aikuisen lapsensa rinnalla.
”Itsestäni opin, että vaikka mitä tapahtuisi, olen aika periksiantamaton.”
Miten meni muilla Amazing Race Suomi -osallistujilla?





