Näyttelijä Matti Ristinen halajaa metsälle ja latvalinnustusta harrastamaan – ”Saaliista teen teeripataa”

Matti Ristinen saapui hieman haikeissa tunnelmissa Kaikki synnit -sarjan päätöskauden ensi-iltaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Jonkin loppu on aina jonkin uuden alku. Hieno matka tämä on ollut”, Ristinen tuumasi sarjan päättymisestä.

Matti Ristinen saapui hieman haikeissa tunnelmissa Kaikki synnit -sarjan päätöskauden ensi-iltaan.
Teksti: Linda Martikainen

Kaikki synnit -sarjassa nähtävä näyttelijä Matti Ristinen on ollut kiitollinen siitä, että pandemian tuomista haasteista huolimatta töitä on riittänyt ihan kiitettävästi, mutta aikaa on jäänyt normaalia enemmän myös rauhoittumiselle ja perheelle.

”Se on ollut arvokasta. Lapset ovat nyt 12- ja 14-vuotiaita. Kyllä sen kasvun jo huomaa, ei sille voi mitään”, Matti Ristinen huokaisi hymyillen.

Kuluneen vuoden aikana Matti Ristinen on saanut vielä raivata mökillä riehuneen myrskyn jälkiä, joita piisasikin paljon.

”Pääosin olemme saaneet kyllä jo kaiken kuntoon.”

Matti Ristinen halajaa metsälle

Alkuvuodesta Ristisellä on lomasuunnitelmia, kun Syke-sarjasta on luvassa kuvaustauko. Ristisen mieli halajaa jo metsälle.

”Ehkä yritän siinä vähän päästä latvalinnustusta harrastamaan. Meillä on ollut hyvät teerikannat nyt, niin voimme talvella harrastaa metsästystä. Saaliista teen teeripataa”, Ristinen suunnitteli.

Ristinen saapui pientä haikeutta mielessään Kaikki synnit -sarjan päätöskauden kutsuvierasensi-iltaan Helsingin Kinopalatsiin.

”Käsikirjoittajat ovat saaneet kudottua sellaisen verkon tässä, että ihan mielenkiintoista on asettua myös katsojan rooliin.”

Mitä kuuluu kuluvaan vuoteen?

Näyttelijä Jari Virman tasapainottaa työelämää paitsi kuntoillen myös metsästyksen ja kalastuksen parissa. ”Olen minä ruutiaseellakin metsästänyt, mutta tällä hetkellä metsästän pelkästään jousella. Istun paljon puussa ja odottelen”, Virman totesi. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Johannes Holopainen on pysynyt kiireisenä työrintamalla. Vapaa-ajalla Holopainen yrittää muistaa vähän urheillakin. ”Olen hiihto­miehiä henkeen ja vereen! Se on niin hieno tapa liikkua. Kokonaisvaltainen laji sekä keholle että mielelle.” © Tiia Ahjotuli

Suomessa piipahtanut näyttelijä Maria Sid toimii myös Tukholman kaupunginteatterin johtajana. ”Seuraava ohjaamani ensi-ilta on tammikuun loppu­puolella”, Sid kertoi. © Tiia Ahjotuli

”On ilo päättää oma työvuosi myös tähän sarjaan. Tässä on niin hyvä sisältö, voimakkaat ja riittävän syvät tilanteet. Uskon, että se puhuttelee ihmisten tunnekeskusta”, näyttelijä Inka Kallén totesi. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Kreeta Salminen aikoo suunnata monen muun suomalaisen lailla hiihtoladulle, jos vain kelit sallivat. ”Se on uusin harrastukseni, johon satsaan alkuvuoden!” © Tiia Ahjotuli

Jääkiekkovalmentaja Karri Kivi ja puoliso Anna-Maria Eriksson nauttivat vapaaillasta. Kiven arki koostuu pitkälti kahdesta asiasta. ”Lätkää ja avantoa Viialassa”, Kivi naurahti. © Tiia Ahjotuli

X