Olavi Virran tytär Ilse Hammar muistelee lapsuuttaan ja ankaraa isäänsä: ”Jos olimme tottelemattomia, saimme vitsaa - läksyt piti lukea, emmekä saaneet kiroilla”

Mummon kasvot muuttuivat punaisiksi, kun hän heitti siivousrätin teini-ikäisen Ilse Virran kasvoille. Lattian kuurauksesta alkanut sananvaihto oli äitynyt ilmiriidaksi.

”Nyt minä sen sinulle sanon”, mummo huusi. ”Olavi ei ole sinun isäsi!”

Hetkeä aiemmin Ilse oli sähähtänyt siivousjälkeen tyytymättömälle mummolle, että tämä on ilkeä ja nalkuttava isoäiti.

Mummon kivahdus hämmensi nuorta tyttöä niin, että hänen oli lähdettävä ulos selvittämään ajatuksiaan.

Illalla äiti vahvisti tiedon.

Olavi Virta ei ollutkaan Ilse Virran biologinen isä.

Legendaarisella laulajalla oli neljä lasta, jotka kaikki olivat hänelle samanarvoisia. Nyt heistä vanhin, ruotsinsuomalainen Ilse Hammar, 75, on kirjoittanut muistonsa tangokuninkaan perhe-elämästä. Kirja Isäni Olavi Virta (Johnny Kniga) ilmestyi syyskuussa.

Levyjen kannet muistoina seinällä

Ilse ja Lars Hammarin talo kohoaa omakotialueella Ruotsin itärannikon Öregrundissa. Pihalla kasvaa paratiisiomenoita ja luumuja.

Talossa on kodikasta, lattioita peittävät Ilsen puolison Lassen kutomat värikkäät matot. Seinillä on Carl Larssonia, muutama muumihahmo – ja Olavi Virta. Öljyvärimaalauksen laulajakuningas tarkkailee oleskelutilaa.

Kun Ilse istuu kirjoituspöytänsä ääreen ja asettaa kädet tietokoneen näppäimille, hänellä on suora näköyhteys kirjahyllyssä hymyileviin Olavi Virta -levynkansiin ja kirjoihin.

”Tästä näen isän ja voin jutella hänelle”, Ilse toteaa mutkattomasti.

Elämä Suomessa Olavi Virran tyttärenä – toinen Ruotsissa perheenäitinä ja opettajana

Kymmenisen vuotta sitten Ilsen ruotsalainen aviomies ehdotti, että Ilse ryhtyisi kirjoittamaan talteen muistoja lapsuudestaan ja kuuluisasta isästään. Hän oli huomannut, että Ilse on elänyt kuin kaksi elämää; ensimmäisen Helsingissä Olavi Virran tyttärenä ja toisen Ruotsissa, neljän lapsen äitinä ja opettajana.

Kun Ilse muutti teini-ikäisenä Ruotsiin, entinen jäi taakse, eikä Ilse puhunut menneisyydestään. Hän halusi sulautua joukkoon.

Sitä paitsi ruotsalaiset eivät voisi koskaan ymmärtää Olavi Virran merkitystä suomalaisille.

Mutta kun Olavi Virran levytykset, 601 kappaletta, julkaistiin näyttävänä 24 cd-levyn kokoelmana, Lars osti kokoelman vaimolleen.

Sen kokoelman kansikuvassa isä nyt hymyilee kirjoituspöydän ääressä istuvalle tyttärelleen.

”Kuuntelen isän musiikkia aina, kun olen surullinen. Ja sitten tulen vielä surullisemmaksi”, Ilse nauraa.

Juuri Olavi Virran laulut ovat siivittäneet Ilsen matkaa muistoihin.

Laulaja adoptoi Ilsen

Varhaiset muistot lapsuudesta Suomessa ovat Ilselle rakkaita.

Samalla kun Ilse sai tietää adoptiosta hän kuuli, että äiti Irene oli ollut vasta 16-vuotias saadessaan Ilsen. Helsingissä riehui silloin sota. Ilsen isä oli hyvä ja lempeä mies, mutta ei oikea Irenelle.

Kun Irene tutustui Olavi Virtaan, nuori laulaja vei jalat alta. Olavi adoptoi Ilsen muitta mutkitta, ja heistä kolmesta tuli perhe.

Ilse muistaa, että Olavi ja Irene olivat hyvin kiintyneitä toisiinsa. Oli onnellisten vuosien aika. Ensin asuttiin isovanhempien kanssa suuressa talossa Espoon Westendissä, jossa lapsille riitti sylejä. Sitten oltiin oman perheen kesken Helsingin keskustassa, pienessä Pääskylänkadun kaupunkiasunnossa. Siellä asuessaan isä-Olavi alkoi saavuttaa mainetta laulajana, näyttelijänä ja liikemiehenä.

Kotona pidettiin usein muusikkojen juhlia, joihin Ilse ja kaksi vuotta nuorempi veli Pauli saivat osallistua. Elämä oli iloista ja perhekeskeistä.

Kodin ilmapiiri muuttui

Kun Irenen vanhemmat muuttivat Ruotsiin, tuli Olavin Ida-äidistä tärkeä apu vauhdikkaan arjen pyörittämisessä.

Kodin ilmapiiri muuttui vähitellen. 1950-luvun puolivälin jälkeen isä oli jo superjulkkis, ja varallisuutta kertyi.

Kun pikkusisko Harriet syntyi vuonna 1956, oli aika etsiä uusi asunto. Se löytyi Kruununhaan Meritullinkadulta. Huippumodernia edustusasuntoa esiteltiin aikakauslehdissä suuren maailman tyyliin.

Energinen isä levytti ahkerasti, näytteli elokuvissa, pyöritti omaa levykauppaa ja nuottipainoa, kiersi maata esiintymismatkoillaan ja juhli. Kotielämästä tuli arvaamatonta.

”Kotiin mennessä ei koskaan tiennyt, mikä siellä odotti. Siellä saattoi olla juhlat täydessä käynnissä tai sitten siellä ei ollut ketään. Sekä isä että äiti saattoivat olla päiväkausia poissa.”

”Jos isän auto oli kadulla, saattoivat naapuritkin sanoa, että nyt ei sitten tässä talossa nukuta pariin yöhön, Olavi Virralla on juhlat. Välillä olimme Paulin kanssa niin väsyneitä, ettemme jaksaneet mennä kouluun, kun olimme valvoneet koko yön isän juhlien vuoksi. Silloin saatoin lintsata ja mennä päiväksi kellariin nukkumaan.”

Mummon läsnäolo kiristi kodin tunnelmaa

Kun isä kiersi maata, mummo otti tehtäväkseen tarkkailla jopa Irene-rouvan puheluita ja raportoida niistä Olaville. Ankaran mummon läsnäolo kiristi tunnelmaa kotona. Lapset pelkäsivät mummoaan.

Olavin ja hänen äitinsä suhde oli hyvin erityinen. Olavi teititteli äitiään, ja Ida-äiti oli ilmeisen mustasukkainen Irenelle ja lapsille, jotka olivat vieneet häneltä hänen ainoan poikansa.

Perheeseen syntyi vuonna 1957 pikkusisar Sheila. Sitten talousvaikeudet pakottivat luopumaan luksusasunnosta.

Se oli lopun alkua.

Arvostelu ja vakoilu piinasivat perhe-elämää

Olavin juhliminen ja epämääräiset seikkailut, julkisuus, lehdistön kirjoittelu sekä kotia piinannut puhelinterrori kiristivät Irenen hermoja.

Olavin äidin loputon arvostelu ja Irenen elämän suoranainen vakoilu olivat lopulta liikaa. Virran perhe hajosi elokuussa 1959, kun Irene päätti viedä lapsensa Ilsen, Harrietin ja Sheilan vanhempiensa luokse Ruotsiin. Eron oli tarkoitus olla vain väliaikainen ja tuoda selkeyttä monimutkaiseksi käyneeseen perhe-elämään.

Pauli jäi aluksi asumaan isän kanssa Helsinkiin. Asumisjärjestelyitä muokattiin parikin kertaa, kun vanhemmat yrittivät saada liittonsa toimimaan. Lopulta väliaikaiseksi aiotusta erosta tuli lopullinen. Kaikki lapset asettuivat Ruotsiin, kukin tavallaan.

Vuonna 2011 menehtyneen Paulin ajatteleminen saa yhä kyyneleet Ilsen silmiin.

”Pauli oli koko elämänsä kuin koditon. Tulen hyvin surulliseksi, kun puhun hänestä. Hän oli minulle hyvin rakas”, saa Ilse sanotuksi.

Karismaattinen iskelmälaulaja ja ankara isä

Maailmanluokan iskelmälaulaja Olavi Virta oli poikkeuksellinen mies myös tyttären mielestä. Isä oli karismaattinen. Luonteeltaan hän oli hyvin energinen ja avulias, innostui nopeasti uusista asioista ja oli jatkuvasti liikkeessä. Hän nautti elämästä, eikä raha viipynyt taskun pohjalla.

”Kerran pihistin isän taskusta setelin, kun olin lähdössä kouluun”, Ilse muistelee.

”Keksin ostaa rahalla munkkipossuja niin paljon kuin jaksoin kantaa. Kannoin possut koulun pihalle ja jaoin koulukavereilleni. Silloin sain kokea sen saman tunteen, minkä isäkin ehkä tunsi, kun maksoi toisten laskuja. Tuntui hyvältä tehdä toiset ihmiset iloisiksi.”

Ilse arvioi olevansa impulsiivisuudessaan isänsä kaltainen.

”En aina ajattele asiaa loppuun asti, vaan teen. Tai ehkä ajattelen muutaman sekunnin ja sitten teen.”

Kotona Olavi ei ollut koskaan tähti, vaan aina isä. Ankara isä, jota piti totella.

”Jos olimme tottelemattomia, saimme vitsaa, niin kuin siihen aikaan oli tapana. Läksyt piti lukea, emmekä saaneet koskaan kiroilla.”

Ankaruuden ohella isä saattoi olla hyvinkin rakastava. Vaikka perheessä ei juuri puhuttu tunteista, lapsille tehtiin selväksi, kuinka kallisarvoisia he olivat isälleen.

Ilsen silmiin tulee aivan erityistä lämpöä, kun hän kertoo episodista mummon adoptiopaljastuksen jälkeen.

Keikkamatkalta palannut isä toi Ilselle pienen paketin. Paketissa oli kaunis kuulakärkikynä, jonka toiselle puolelle oli kaiverrettu ”Ilse Virta” ja toiselle puolelle ”Isältä”. Adoptioasiasta ei puhuttu koskaan sanaakaan.

”Tulkaas tänne kakarat! Vaari on täällä!”

Olavi-isälle oli tärkeää, että Ilse sai kunnon koulutuksen. Ilse kävi koulunsa loppuun Ruotsissa ja pääsi opettajaseminaariin.

Olavi oli myös hyvin suojeleva.

”Kun pääsin ensimmäisiin tansseihini Tukholmassa 16-vuotiaana, koko perhe eli mukana. Isäkin valvoi Suomessa ja soitteli pitkin iltaa Ruotsiin, että milloin tyttö on tullut kotiin. Se oli liikuttavaa.”

Kun Ilse avioitui ensimmäisen kerran 18-vuotiaana, Olavi saattoi morsiamen alttarille ja luovutti sulhaselle. Kaikkien hämmästykseksi hän ei kuitenkaan poistunut alttarilta vihkitoimituksen alettua, vaan jäi seisomaan vihkiparin viereen. Ruotsalainen sulho luuli sen olevan Suomessa tapana.

Vihkitoimituksen jälkeen Olavi sanoi tuoreelle aviomiehelle kuuluvalla äänellä ruotsiksi: ”Ja olet sitten kiltti Ilselle! Jos kuulen muuta, tulen Ruotsiin ja vedän sinua turpaan. Muistakin se!”

Nuori rouva sai nopeassa tahdissa kolme lasta mutta valmistui seitsemässä vuodessa opettajaksi. Vaikka isä ei ollut valmistumispäivää enää näkemässä, Ilse tiesi, että hän olisi ollut hyvin tyytyväinen.

Isän ja tyttären välit säilyivät lämpiminä loppuun asti. He vierailivat toistensa luona. Kun Ilsen oli lapsilaumansa kanssa vaikea matkustaa, Olavi kävi Ruotsissa. Hänellä oli tapana ilmestyä yllättäen oven taakse syli täynnä lahjoja.

”Silloin eteisestä kuului: ’Tulkaas tänne kakarat! Vaari on täällä!’ Hän oli aina hyvin iloinen tullessaan”, Ilse muistelee.

Olavi Virta kuoli vuonna 1972, vain 57-vuotiaana. Täysillä eletty elämä oli jättänyt jälkensä.

Muistojen kirjoittaminen auttoi ikävään

Ilsen ikävä Suomeen on hellittänyt vuosien mittaan ja muuttunut kaipaukseksi. Muistojen kirjoittaminen on rauhoittanut mieltä.

”Äiti rakasti isää loppuun asti, piti jopa tämän kuvaa esillä. Emme silti koskaan puhuneet perheemme asioista. Vasta aivan äidin viimeisinä vuosina, kun aloin kirjoittaa muistojani ylös, hän oli valmis puhumaan. Silloin sainkin kuunnella häntä tuntikausia. Muistot eivät olleet enää niin kipeitä.”

Irene Virta kuoli vuonna 2007.

”Suomeen ja isään liittyy hyvin monenlaisia tunteita ja muistoja. Välillä oli hyvinkin vaikeaa. Kun olen miettinyt asioita kymmenisen vuotta, voin sanoa, että olen hyvin ylpeä siitä, että Olavi Virta oli isäni.”

Pinnallisen iloiselta tuntuva ruotsalainen iskelmä ei ole koskaan sytyttänyt Ilseä. Isän musiikin avulla vuosikymmeniä uinunut suomen kieli on alkanut jälleen muistua Ilsen mieleen.

Yhtäkkiä hän alkaa laulaa Metsäkukkia-valssin sanoja.

”Metsään on tullut jo syys, lohduton yön hämäryys…”