Päivi Lepistö: ”Äitini sairaus on aika etenevää sorttia”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Arto Wiikari/Otavamedia
Movetron-yhtyeen laulaja Päivi Lepistö, 44, toivoo voivansa järjestää äidilleen 70-vuotisjuhlat, vaikka tämän sairaus onkin edennyt jo pitkälle.

Tunnustan,

että kamalin keikkakokemukseni oli eräänlainen promokeikka joitakin vuosia sitten. Muitakin artisteja oli buukattu, ja Movetron taisi olla ainoa bändi, joka soitti ilman playbackia. Teimme soundcheckin ja kaikki oli ihan hyvin.

Kun lopulta tuli meidän vuoromme esiintyä, jotakin mystistä oli tapahtunut. En voinut yksinkertaisesti olla edes lavalla, koska äänentoisto oli niin kamala. Se oli jotakin ujelluksen ja huminan sekamelskaa. Pidimme sitten pienen paussin ja saimme esitettyä ne muutamat kappaleet, jotka meidän pitikin.

Olen saanut vuosien varrella paljon varmuutta omaan esiintymiseeni. Siitä on tullut luontaista, eikä sitä tarvitse pakottaa tai puristaa. Movetronin yleisössä on yhä joskus samoja naamoja kuin 20 vuotta sitten. Uusiakin dance-sukupolven faneja on tullut ja se on kivaa. Ysärimusiikin kuuntelijat eivät siis ole kadonneet yhtään minnekään.

 

Rakastan

perhettäni ja ystäviäni, he ovat elämäni ilo ja riemu. Minulla on tiivis ystäväporukka. Monet ystävistäni ovat kulkeneet rinnallani lähes koko elämäni ja urani ajan.

Perhe on aina ollut minulle se kaikista tärkein, mutta kyllä töitäkin pitää tehdä. Minun tapauksessani ura on ollut jo ennen perhettä. Haluan pitää nämä kaksi asiaa erillään toisistaan. En ole esimerkiksi ottanut lapsia mukaan keikoilleni ollenkaan. Poikani on nyt 11-vuotias ja tytär täyttää seitsemän.

 

Olen huolissani

tästä maailmasta. Siitä, mihin se on menossa. Pienten lasten äitinä kannan huolta kaikista huolestuttavista ilmiöistä.

Olen asunut Tampereella yli 20 vuotta. Tampere on ihan turvallinen paikka elää. Meillä on tiiviit välit muiden lasten vanhempien kanssa ja pidämme toisemme ajan tasalla siitä, missä kukakin lapsi liikkuu.

Toivon, että kaikki aikuiset kantaisivat vastuun omista lapsistaan, eivätkä sysäisi sitä heidän omille pienille harteilleen. Puhumme meidän perheessä asioista paljon ja suoraan. Lilian aloittaa koulun, ja minua tietysti jännittää, että miten kaikki lähtee sujumaan. Hän on vielä niin kamalan pieni!

 

Kaipaan

jollain perverssillä tavalla aina lavalle – varsinkin jos keikoista on ollut pitkä tauko. Olemme tehneet tiiviisti keikkaa viimeiset vuodet, vaikka moni on luullut toisin.

Keikkojen jälkeen en kaipaa yksinoloa tai hiljaisuutta ympärilleni. Tykkään siitä, että säätämistä ja vilskettä riittää. Mieheni Daffy Terävä on myös muusikko, joten keikkaelämä sujuu aika mutkattomasti. Olemme tehneet Daffyn kanssa myös duo-keikkoja, jotka ovat ihan mukavaa vastapainoa kummankin omalle bändille.

 

Olen säästänyt

joitain 90-luvun vaatteitani tyttärelleni Lilianille. Muoti oli silloin niin värikästä! Ysärivaatteet ovat taas tulleet kauppoihin, mutta luontoni ei anna enää periksi pukeutua napapaitoihin ja paksupohjaisiin kenkiin.

Poikamme Benjamin ei ole juurikaan kiinnostunut meidän musiikistamme, mutta Lilian lauleskelee biisejämme joskus. Lapset ovat onneksi kasvaneet ja sen myötä tottuneet siihen, että äiti ja isä ovat joskus keikkareissuilla.

Keikkojen ajaksi saamme usein hoitoapua siskoltani tai ystäväpiiristä. 2000-luvun alkupuolella, kun isovanhemmat olivat paremmassa kunnossa, oli heistäkin valtavasti apua.

Nyt äitini on ollut jo pitkään vakavasti sairas. Äidillä diagnosoitiin vuosia sitten Alzheimerin tauti, ja isäni joutui hänen omaishoitajakseen Äiti täyttää loppuvuodesta 70. Toivon,että saisimme järjestää hänelle isot juhlat, vaikkei hän hirveästi niistä ehkä enää ymmärtäisikään. Äidin sairaus on aika etenevää sorttia. On paljon hyviä päiviä, mutta sitten on myös niitä huonompia. Sellaista se on. Tästä elämästä kun ei koskaan tiedä.

 

Ennustan,

että hurahdan takaisin juoksuun. Minulla on ollut nyt pitkään spinning-kausi ja olen käynyt myös kuntosalilla. Lenkkeilin vuosia ihan vain kuntoilumielessä ja olisi kiva päästä jo kunnolla takaisin lenkkipolulle.

Minulla on todettu nivelrikko, joten nyt päälle 40-vuotiaana minun on pakko liikkua pysyäkseni kunnossa. Kaipaan sitä. Keikkailu vaatii myös aerobista kuntoa, muuten sitä tahtia ei jaksa. Minun on pakko päästä tekemään jotain liikunnallista mielellään useita kertoja viikossa, muuten minusta tulee myös todella ärtynyt ja kiukkuinen. Liikunta pitää mielenkin kunnossa.

X