Petra Olli avautuu painiuran jälkeisestä arjestaan – Kyyneleiltä ei ole vältytty: ”En ole vielä päässyt suorittajan roolista irti”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Painija Petra Ollista tuntui, että oli parempi lopettaa ja olla haaskaamatta muiden aikaa, kun ei pystynyt olemaan täysillä mukana. ”Hiljalleen se liekki on vain sammunut. Jos haluaa menestyä ja pysyä huipulla, töitä on tehtävä ja aamulenkille pitää jaksaa lähteä.”
Painija Petra Ollista tuntui, että oli parempi lopettaa ja olla haaskaamatta muiden aikaa, kun ei pystynyt olemaan täysillä mukana. ”Hiljalleen se liekki on vain sammunut. Jos haluaa menestyä ja pysyä huipulla, töitä on tehtävä ja aamulenkille pitää jaksaa lähteä.” © Mikko Lehtimäki
Painija Petra Olli ei halunnut jatkaa uraansa jäähdytellen ja apurahaa nostaen. Moni ei usko vieläkään, että 26-vuotias maailmanmestari on lopettanut.

”Ei sinun ole pakko lähteä sinne”, vanhemmat sanoivat, kun painin maailmanmestari Petra Olli oli lähdössä Sotshin syysharjoitusleirille valmistautumaan syksyn 2019 MM-kisoihin. Koti-ikävä oli jo Lappajärvellä niin valtava, että Petra erosi vanhemmistaan kyyneleet silmissä.

”On pakko”, Petra Olli vastasi.

Sotshiin päästyään hän alkoi miettiä, miksi oli pakko. Hän väänsi molskilla Venäjän maajoukkueen parhaimpien painijoiden kanssa, treeniohjelma oli raskas ja olosuhteet kuumat. Viimeinen puristus jäi puuttumaan ja Petra laski vain päiviä, milloin pääsee takaisin kotiin.

Ajatukset olivat jo toisaalla.

Huonoja päiviä

Petra Olli, 26, osoittaa tumman Mallaskosken yli joenrantaa kohti ja kertoo juosseensa aamulla sieltä miesystävänsä Indrekin kanssa. Nyt aurinko on jo kadonnut pilvien taa ja auringonlaskuun on enää pari tuntia. Ilmassa tuoksuu ruis, sillä sillan toisella puolella on panimo.

Heti lopetettuaan Petra matkusti Viroon Indrekin luo. Sitten tulikin koronaepidemia, ja Virossa vierähti kolme kuukautta.

Hengähdystaukonsa aikana Petra on nauttinut aikatauluttomuudesta. Kesällä oli aikaa golfata ja lueskella dekkareita tai elämäkertoja järven rannalla vanhempien kotona.

Olympiakomitean apurahan maksaminen loppui helmikuussa, joten hän on elellyt säästöillään. Luksuselämää Petra ei kaipaa, jos rahat riittävät ruokaostoksiin ja Viron-laivalippuun, hän on tyytyväinen.

Urheilu-uran jälkeiseen elämään sopeutuminen ei ole kuitenkaan ollut helppoa. Mieli on ollut maassa.

”Voin sanoa, että aika ailahtelevaa on ollut, sellaista ylä- ja alamäkeä. Olen aika herkkä näyttämään tunteeni, mutta ei sitä koko ajan tarvitsisi pillittää. Lopettamisen jälkeen miesystävälläkin on varmaan ollut pinna kireällä, kun minulla on ollut huonoja päiviä.”

Kotoa on vaikea lähteä ja toimettomuus aiheuttaa syyllisyyttä.

”En ole vielä päässyt suorittajan roolista irti. Jos en tee jotain, tuntuu, että olen saamaton. Sitä on niin ankara itselleen. Välillä tulee riittämättömyyden tunne, koko ajan pitäisi löytää merkityksellistä tekemistä.”

Ei rahan takia

Eniten pelotti, mitä kaikki sanovat. Valmentajat, tukijoukot, sponsorit. Lopettaminen oli ollut mielessä jo pitkään, mutta viimein helmikuussa 2020 Petra uskalsi sanoa sen ääneen.

”Kyllä tämä oli tässä. Minä lopetan.”

Vaikeinta oli kertoa valmentaja Ahto Raskalle, mutta tämä oli osannut jo arvata Petran ajatukset ja sanoi, että Petra on aina tervetullut Viroon. Olympiakomitean Pasi Sarkkinen kysyi, jätetäänkö ovi vielä raolleen paluuta varten.

”Laita kiinni vain”, Petra vastasi.

Lähipiirille kerrottuaan Petra tiedotti päätöksestään myös julkisesti. 25-vuotiaan urheilijan lopettaminen tuli suurelle yleisölle sokkina. Oli se mietityttänyt Petraakin: koko Suomen naispaini oli rakennettu hänen ympärilleen treeniaikatauluja myöten, ja hänelle oli juuri myönnetty Olympiakomitean täysi urheiluapuraha.

Miesystävä Indrek muistutti, ettei Petra ole kenellekään mitään velkaa. Vain sillä oli väliä, halusiko hän itse jatkaa.

”Lopettaminen oli taloudellisestikin todella iso riski. Se oli se palkka, millä elän. Olisin voinut jäähdytellä ja mukamas treenata ja nostaa suurta apurahaa, mutta silloin olisin huijannut vain itseäni ja kaikkia muita. En urheillut rahan takia.”

Mutta Petra tottui riskeihin jo nuorena.

Oli oltava paras

Ensimmäisen kerran Petra Olli kilpaili molskilla 8-vuotiaana vuonna 2002. Painipitäjänä tunnetulla Lappajärvellä oli painileikkikoulu, jota suurin osa lapsista kävi. Petra harjoitteli poikien kanssa ja oli periksiantamaton, isän mukaan myös ”kauhea vinkumaan”.

Koko perhe oli liikunnallinen, ja vanhemmat kuljettivat työpäivänsä jälkeen Petraa ja pikkuveljiä Lappajärveltä tunnin ajomatkan päähän Seinäjoelle treeneihin.

”En olisi päässyt tähän asti ilman vanhempien tukea.”

Petra pelasi myös pesäpalloa, hiihti, pelasi tennistä ja harrasti yleisurheilua, mutta lopulta paini vei mukanaan. Petra valitsi painin voitettuaan alle 17-vuotiaiden EM-pronssia, vaikka samana vuonna hän heitti keihäässä nuorten SM-kultaa.

”En osannut lopettaa kilpailemista, vaan halusin olla kaikessa paras. Vaikka urheilin yläasteella jo täysillä, päättötodistuksen keskiarvo oli 9,6.”

Jo lukioaikana Petra saattoi olla viikkokausia harjoitusleireillä ja kisamatkoilla, ja ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän päätti panostaa täysillä huippu-urheiluun. Riski kannatti.

Petra on näyttänyt tunteet avoimesti, myös pettymysten jälkeen. ”Välillä olen katsonut itseäni jälkeenpäin ja miettinyt, että oliko tuossakin pakko itkeä. On ollut rohkeutta näyttää herkkyyteni. Se voi olla myös voimavara, kun elää tunteella.”

Petra on näyttänyt tunteet avoimesti, myös pettymysten jälkeen. ”Välillä olen katsonut itseäni jälkeenpäin ja miettinyt, että oliko tuossakin pakko itkeä. On ollut rohkeutta näyttää herkkyyteni. Se voi olla myös voimavara, kun elää tunteella.” © Mikko Lehtimäki

Ei paluuta

Alkaa hämärtyä ja sää vaihtuu pakkasen puolelle, joten on aika siirtyä sisätiloihin. Petra Olli hörppää kahvia.

Lopettamisesta on nyt lähes vuosi, mutta kaikki eivät ole vieläkään uskoneet, että häntä ei enää nähdä arvokisoissa.

”Moni ei ole uskonut, että lopetin oikeasti. Olen saanut viestejä, että nyt vähän lepoa, ja sitten alat treenata. Ehdotellaan myös muita lajeja, varsinkin vapaaottelua. Uudelle urheilu-uralle lähtö vaatisi aika monen vuoden työn. Monella on myös olo, että olisin tekemässä comebackin. Voin sanoa, että sen varaan ei kannata luottaa.”

Urheilu on silti osa elämää jatkossakin. Syksyllä Petra aloitti valmentajan ammattitutkinnon opinnot Kuortaneella ja hän on mukana myös nimeään kantavan Petra Junior Teamin toiminnassa. Petra haluaa olla painitoiminnassa mukana, ja lisäksi hän tahtoo tuoda kamppailu-urheilun ilosanomaa kaiken ikäisille ja kokoisille liikkujille sukupuoleen katsomatta. Hän on käynyt pitämässä painitreenejä yrityksille, ja suomalaisten liikuttaminen on sydäntä lähellä.

Urheilu on opettanut kestämään paineita, määrätietoisuutta ja avarakatseisuutta – ja sen, että läheiset ovat aina tukena.

”Läheiset pysyvät, oli tilanne mikä tahansa. Aina ei tarvitse olla niin ankara ja raadollinen itselleen ja joskus voi antaa myös periksi.”

Rio opetti

Läheisten tuki auttoi pääsemään myös Rion olympialaisista yli. Kuudessa minuutissa kaikki unelmat menivät murskaksi, kun Petra hävisi toisen kierroksen ottelunsa.

Monta kuukautta meni kuin sumussa ja seuraava vuosi oli raskas. Uutta uskoa hän sai, kun hän voitti Ruotsissa Rion olympiahopeamitalistin ylemmästä sarjasta ja Maxim Molonov tuli mukaan valmennukseen.

Hyvä vire katkesi polvivammaan, ja polvileikkauksen takia vuosi 2017 ohi. Seuraavana vuonna seurasi vielä käsivamma juuri ennen EM-kisoja, mutta Petra taisteli itsensä silti EM-kultaan ja maailmanmestariksi.

”Rion taakka oli uran kauhein mutta toisaalta opettavaisin kokemus. Sen jälkeen pystyin vielä nousemaan maailmanmestariksi.”

”Rion taakka oli uran kauhein mutta toisaalta opettavaisin kokemus. Sen jälkeen pystyin vielä nousemaan maailmanmestariksi. Rio ei jäänyt kaivelemaan, en aio loppuelämääni surkutella, miksei ole olympiamitalia. Se ei tule yöuniin.”

Maailmanmestaruus toi iloa, mutta seuraavaan kauteen oli vaikea löytää motivaatiota. Myös loukkaantumiset, jatkuva matkustelu ja kovat tulospaineet alkoivat väsyttää.

”Olin aina halunnut olla maailman paras, ja kun sen saavutti, tuli olo, että mitäs sitten. Adrenaliiniryöppy voiton jälkeen kesti 15–20 sekuntia, ja sitten aloin rauhoittua. Totta kai voittaminen tuntui hyvältä, mutta mietin, että muutaman minuutin hyvän olon tunteen takia sitä on tehnyt niin paljon töitä.”

Kaikki mahdollista

Hiljattain Petra Olli kävi elämäkertakirjaansa varten läpi vanhoja laatikoitaan ja löysi postikortin, jonka joku oli lähettänyt hänelle muutama vuosi sitten. Kortin kirjoittaja kutsui häntä haisunäädäksi ja lesboksi ja kirjoitti, että ”normaali nainen ei paini”.

Petra pyörittelee päätään.

”Se oli ihan törkeä viesti. Uskomatonta, että joku oli nähnyt aikaa ja vaivaa sen kirjoittamiseen. Jo kun olin lapsi, arvosteltiin, että onko tuo hikisten miesten kanssa vääntäminen sopivaa tytölle. Naispaini on suhteellisen tuore laji, ja kaikki uusi voi herättää ennakkoluuloja. Pitää olla niitä, jotka näyttävät suuntaa.”

Hän itse haluaa luoda uskoa myös oman painitiiminsä Petra Junior Teamin urheilijoille. He ovat tehneet jo nyt suuria uhrauksia painin takia muutettuaan Kuortaneelle opiskelemaan.

”Olen urallani eniten ylpeä siitä, että olen ponnistanut pienestä pohjalaiskunnasta Lappajärveltä maailman parhaaksi. Olen pystynyt rikkomaan rajoja ja näyttämään muillekin, että kaikki on mahdollista, jos oikeasti haluaa tehdä jotakin täysillä sydämestään, olipa intohimon kohde sitten urheilu tai mikä tahansa.”

Tällä hetkellä Petra ei vielä tiedä, mi­tä itse haluaa tulevaisuudessa tehdä.

”Elämässä pitää priorisoida asioita. Nyt teen päätöksiä hyvin paljon parisuhteen kannalta, kun siihen on mahdollisuus. En pysty sitoutumaan työhön, joka vaatii läsnäoloa maanantaista perjantaihin, silloin meillä ei olisi ollenkaan yhteistä aikaa.”

2,5 vuotta kestänyt kaukosuhde Indrekin kanssa on opettanut nauttimaan siitä ajasta, jonka he saavat viettää yhdessä.

Vielä Petra ei osaa sanoa, asettuuko pari asumaan Suomeen vai Viroon. Siitä on käyty tiukkojakin keskusteluita, mutta korona-aika on toisaalta osoittanut, että töitä pystyy tekemään myös etäyhteyksien välityksellä.

”Ei tässä vielä hoppu ole ja voin sanoa, että vielä ei ole häitä tiedossa. Kyllähän tulevaisuudesta on puhuttu, mutta kumpikaan ei halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. Mutta kun jotain päätetään, mennään sitä kohti. Haluan, että olisi turvallinen ja tasapainoinen elämä myös taloudellisesti ja että tulevaisuus olisi turvattu.”

Kuvausvaatteet: Neule Villa Tremondo.

Lue myös: Olympialaisten siirtyminen nähdään painimolskilla positiivisessa valossa – ”Edustusmiehemme ovat suhteellisen nuoria – vuosi lisäaikaa harjoitteluun on iso etu”

Tuomo Karila

Painiliiton puheenjohtaja Tuomo Karila näkee olympialaisten siirtymisessä hyviäkin puolia lajin kannalta. © Markku Ulander / Lehtikuva

X