Jo isoisäksi tullut Petri Keskitalo tietää, ettei nuorta voi kahlita – Kirjailija-pojan älyttömät temput eivät unohdu: ”Joonan teini-ikä oli raju”
Petri Keskitalo on entinen yleisurheilija, joka kilpaili kymmenottelussa useissa arvokisoissa ja opetti pojalleen Joona Keskitalolle lukemisen mallin. Joonan uusin, Saari, joka repesi -kirja ilmestyi helmikuussa.
Petri Keskitalo ja Joona Keskitalo kertovat, että heidän isä-poikasuhteensa on nyt kenties parempi kuin koskaan.
Joona Keskitalo oli 3-vuotias, kun isän kilpaura päättyi – ”Lapsuudessani isän kilpaura tuli kuitenkin usein vastaan”
”Lapsuudessani harrastimme isän kanssa aina yhdessä jotain liikuntaa. Talvisin kävimme laskettelemassa ja hiihtämässä, kesäisin pihaan rakennettiin muun muassa kiipeilyteline ja koripalloteline. Pelasin pitkään jääkiekkoa, minkä jälkeen aloitin erilaiset paini- ja kamppailulajit.
Minulla on ADHD, ja lapsena ja teininä olin aika villi enkä pysynyt paikallani. Myös pikkuveljeni Miika oli aika villi, joten ehkei vanhemmillani ole ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin järjestää meille paljon tekemistä.
Isä on aina ollut tosi hyvä kaikessa urheilussa, ja sitä myötä olen itsekin pärjännyt hyvin kaikissa lajeissa, joita olen harrastanut. En ole ollut erinomainen missään mutta tasaisen hyvä kaikessa.
Olin kolmevuotias, kun isän kilpaura päättyi. Hänen kilpailuistaan minulla ei ole muistikuvia, mutta myöhemmin lapsuudessani isän kilpaura tuli kuitenkin usein vastaan, kun ihmiset kysyivät, olenko Petrin poika.”
”Olemme läheisempiä kuin koskaan”
”Isä on aina lukenut paljon kirjoja, ja olen perinyt häneltä lukemisen mallin sekä sen, mitä luetaan. Hänellä oli kaikki Stephen Kingin kirjat, joita olen itsekin ryhtynyt lapsena lukemaan, varmaan liian aikaisin. Ne ovat todella pelottavia.
Koko lapsuuteni ajan isä luki meille todella paljon lasten tarinoita ja tietokirjoja, ihan helvetisti. Joskus lukemisen määrä varmaan kyllästytti isää, mutta me pojat halusimme aina kunnon iltasadun.
Kun tulin aikuiseksi, suhteemme muuttui vähitellen huomattavasti keskustelevammaksi. Nykyään puhumme hyvin paljon työstä, urheilusta ja elämästä. Olemme keskustelleet runsaasti myös kirjoistani etenkin niiden työvaiheessa.
Isä on kirjojeni käsikirjoitusten aktiivinen lukija ja kommentaattori. Puhumme juonesta, tyylistä ja kohtauksista.
Kun muutin kahdeksantoistavuotiaana pois kotoa, meni muutama vuosi, jolloin emme olleet kovin paljon tekemisissä. Joskus soiteltiin ja tietysti kävin toisinaan kylässä, mutta suhteeseemme tuli etäisyyttä.
Välit eivät olleet millään lailla poikki, mutta on kai tavallista sen ikäisenä tehdä isompaa irtiottoa vanhemmistaan.
Nykyään olemme mielestäni läheisempiä kuin koskaan. Soittelemme usein, ja käyn nyt oman perheeni kanssa kyläilemässä vanhemmillani.
Isä on aina ollut hyvä isä, ja nyt hän on läsnäoleva ja rento isoisä, vaikka emme sanokaan häntä isoisäksi.”
Petri Keskitalo ei unohda Joonan teini-iän temppuja – ”Itsesuojeluvaisto oli aika heikko”
”Kun urheilu-urani päättyi, solahdin nopeasti niin sanottuun tavalliseen työelämään. Joona oli kolmevuotias, ja perhe-elämämme muuttui siten, että työrytmistäni tuli selkeämpi. En ollut enää viikkoja poissa kotoa harjoitus- tai kisamatkoilla. Kotona ollessa olen aina panostanut läsnäoloon ja yhdessä tekemiseen.
Pikkulapsena Joonalla oli valtavasti uteliaisuutta ja kiinnostusta tiettyjä asioita kohtaan sekä huippuhyvä muisti. Hävisin hänelle muistipeleissä, vaikka pelasin tosissani.
Joonan teini-ikä oli raju. Kävin useamman kerran juttelemassa rehtorin tai luokanvalvojan kanssa esimerkiksi siitä, että Joona ei osannut olla hiljaa oppitunneilla. Kotonakin on monta kertaa istuttu keittiön pöydän äärellä neuvottelemassa asioista.
Yläasteella Joona teki kavereidensa kanssa kaikenlaisia älyttömiä temppuja, he esimerkiksi hyppivät rautatiesillalta veteen. Korkeutta hyppykohdassa oli ainakin seitsemän metriä, eikä ollut mitään mahdollisuutta tietää, mitä pinnan alla on. Itsesuojeluvaisto oli aika heikko, ja Joonalla oli ennen täysi-ikäisyyttä ainakin kymmenen luunmurtumaa temppujen seurauksena.
Minusta ja vaimostani Mariasta tuntui kauhealta pelätä, mitä pojallemme tapahtuu seuraavaksi. Mutta en voinut kauheasti muuta kuin puhua yhä uudelleen järkeä. Teini-ikäistä ei voi kahlita kotiin tai elää elämää hänen puolestaan.”
Isovanhemmat grappa ja gramma
”Joona on aina ollut hyvä kirjoittamaan kaikenlaisia mielenkiintoisia tarinoita, runoja ja esseitä. Ylioppilaskirjoituksissa Joona tähtäsi äidinkielessä laudaturiin mutta sai eximian. Hän suivaantui siitä niin, että sanoi, ettei kirjoita enää ikinä mitään. Hän lähti ylioppilasjuhlien jälkeen töihin rakennustyömaalle, kun kotona oli puhuttu hakeutumisesta yliopiston humanistiseen tiedekuntaan. Minua harmitti, että meneekö kirjoittamisen lahja nyt hukkaan.
Kun hän vuosia myöhemmin kertoi, että on päättänyt kirjoittaa kirjan, olin iloinen. Paluu kirjoittamisen pariin on kannattanut. En osaa kirjoittaa yhtä hyvin kuin hän, mutta on mukavaa, että saan olla mukana lukemassa ja kommentoimassa hänen käsikirjoituksiaan. Kun kirja tulee painosta, olen lukenut siitä jo monta versiota. Näin on myös uusimman teoksen Saari, joka repesi kohdalla. Lopuksi tykkään kuunnella teoksen äänikirjana.
Nyt olen neljän vuoden ajan saanut olla paitsi isä myös isoisä Joonan tyttärille.
Heille en kuitenkaan ole isoisä tai pappa. Kun esikoinen syntyi, Joona kysyi, että mitenkäs sinua pitäisi tästä lähtien kutsua. Mietin englanninkielisen granpan ja yhdistin sen suomalaiseen pappaan. Siitä tuli grappa, ja vaimoani kutsutaan grammaksi.”