Wenzel Hagelstamin pojanpoika Hjalmar kertoo lämpimästä suhteesta isoisäänsä: ”Fafa ei koskaan yrittänyt ohjailla”
Antiikkikauppias Wenzel Hagelstamissa on paljon samaa kuin hänen taidemaalariksi opiskelevassa pojanpojassaan Hjalmar Hagelstamissa. Mutta kännykkäasioissa isoisä on Hjalmaria modernimpi.
Hagelstamin suvussa on aiemminkin ollut taiteilijoita. Hjalmar Hagelstamin lahjakkuus on silti ollut hänen isoisälleen Wenzel Hagelstamille iloinen yllätys. © Tommi Tuomi
Hjalmar Hagelstam, 22, katselee ympärilleen isoisänsä Wenzel Hagelstamin, 82, taidekaupassa Ullanlinnassa. Kookkaat taulut kultaisine kehyksineen täyttävät Hagelstam Artin seinät.
Vanhimmat taulut ovat peräisin 1600-luvulta ja uusimmat 1900-luvun lopulta.
Baskeripäinen Hjalmar näyttää siltä kuin kuuluisi taidekauppaan. Hänen pukeutumistyylinsä henkii menneiden vuosisatojen tunnelmaa.
Taidemaalariksi opiskeleva Hjalmar on viettänyt pitkiä aikoja ulkomailla, mutta pari viikkoa sitten hän muutti takaisin Suomeen.
”Nykyään näemme fafan kanssa lähes päivittäin. Vuokra-ateljeeni sijaitsee kävelymatkan päässä taidekaupasta.”
Firenzen imu
Wenzelin pojalla Kasperilla on kolme poikaa. Samuel auttaa isoisäänsä taidekaupan pyörittämisessä, Julius opiskelee lääketiedettä ja nuorimmainen Hjalmar on taidealalla.
Isoisä oli poikien kanssa tekemisissä heidän lapsuudessaan, kun töiltään ehti. Aikaa vietettiin yhdessä etenkin kesäisin suvun yhteisessä kesäpaikassa Sarvisalossa Loviisan kupeessa.
Wenzelin mukaan Hjalmar ei ollut tyypillinen pikkupoika, joka olisi rakastanut urheilua tai onkimista.
”Useimmiten harjoittelimme kesämökillä yhdessä piirtämistä.”
Veljessarjan kuopus oli Wenzelistä lapsena vähän ujo eikä halunnut viedä liikaa tilaa.
Wenzeliä naurattaa kysymys, onko hän yrittänyt saada ujonpuoleista Hjalmaria ulos kuorestaan ja avautumaan maailmalle.
”En todellakaan! Olen antanut jokaisen kymmenestä lastenlapsestani olla juuri sellaisia kuin he ovat.”
Wenzelin mukaan he kaikki ovatkin kuin eri planeetoilta – ja se juuri on parasta.
”Olisi kamalaa, jos ihmiset olisivat samanlaisia.”
Täysi-ikäiseksi varttunut Hjalmar sanoi eräänä päivänä, että hän haluaa lähteä Italiaan Firenzessä järjestettävälle taidekurssille.
Sen hän myös teki.
Firenzessä hän tapasi norjalaisen taidemaalarin Odd Nerdrumin. Mies huomasi Hjalmarin lahjat. Kurssin jälkeen Hjalmar sai lähteä Nerdrumin mukaan tämän Helsingborgissa meren rannalla sijaitsevaan palatsiin jatkamaan opintojaan.
”Jokaisen täytyy saada valita oma tiensä”
Firenzen maalauskurssin jälkeen opinnot ovat kuljettaneet Hjalmaria Ruotsin lisäksi Kreikkaan ja Norjaan. Piirtämistä rakastava nuori mies on tyytyväinen. Opintojensa ohella Hjalmar tekee töitä taidemaalarina. Häneltä tilataan etenkin muotokuvia.
”Minusta tuntuu todellakin siltä, että olen oikealla alalla. Ainakin toistaiseksi maalaaminen on sujunut elämässäni paremmin kuin mikään muu.”
Puolen vuoden jakso Helsingborgissa muutaman muun taidealan opiskelijan kanssa oli Hjalmarille unelmien täyttymys.
”Työskentelimme aamusta iltaan myös viikonloppuisin. Välissä ruokailimme keskustellen yhdessä taiteesta ja filosofiasta. Pitkät päivät eivät haitanneet minua lainkaan. On vain ilo tehdä sitä, mitä eniten rakastaa.”
Myös Wenzel on tyytyväinen, Hjalmarin takia.
”Jokaisen täytyy saada valita oma tiensä. Ketään ei voi ohjata tietylle alalle. Ihmiset ovat vapaita sieluja.”
Hjalmar nyökyttelee.
”Fafa ei ole koskaan yrittänyt ohjailla minua. Hän on rohkaissut minua ja avustanut maalauskursseissa myös taloudellisesti mutta antanut minun aina tehdä omat valintani.”
Hjalmar on maalannut fafasta muotokuvan. Isoisän Antiikkia, antiikkia -ohjelmassa saama julkisuus ei häntä hetkauttanut. ”En ole tainnut nähdä yhtäkään jaksoa.” © Tommi Tuomi
”Fafa on yksi harvoista esikuvistani”
Hjalmar arvostaa Wenzelissä erityisesti avarakatseisuutta ja itsenäisyyttä.
”Hän on kulkenut omia polkujaan välittämättä siitä, mitä yhteiskunta on odottanut hänen tekevän. Toivon, että osaisin seurata omaa intohimoani samalla tavalla kuin fafani.”
Wenzel vahvistaa olevansa omantienkulkija.
”En ole noudattanut ihan tavallisia sääntöjä. Olen kyllä sillä tavalla yhteiskuntakelpoinen, että maksan vuokrat ja laskut ajoissa. Mutta muiden ihmisten mielipiteistä en ole koskaan kovasti piitannut.”
Reilu 50 vuotta sitten Wenzelistä tuli biologinen isä naisparin tyttärelle, kun hänen silloinen vaimonsa ehdotti aviomiestään ”lainaan” lasta toivoneelle pariskunnalle. Isä ja Ruotsin puolustusvoimissa työskentelevä tytär pitävät tiiviisti yhteyttä.
”Fafa on yksi harvoista esikuvistani. Pidän hänen suvaitsevaisuudestaan. Ihailen myös hänen ahkeruuttaan. Fafalla on ainakin jokin projekti meneillään. Usein ne liittyvät jotenkin taidealaan ja sen markkinoiden seuraamiseen.”
Wenzel taas nostaa esiin Hjalmarin uteliaisuuden.
”On upeaa, miten hän lähtee päättäväisesti ja avoimin mielin tutkimaan asioita. Hjalmarin ensimmäinen oma ulkomaanmatka Firenzeen jännitti minua hieman, mutta hän pärjäsi hyvin.”
Taiteesta tuli yhteinen harrastus
Kun Hjalmar oli 17-vuotias, kaksikko vieraili yhdessä Tukholmassa. Se oli heidän ensimmäinen ulkomaanmatkansa kahdestaan. He suuntasivat Ruotsin kansallismuseoon, sillä kohde kiinnosti molempia.
Wenzel muistelee elämäkerrassaan Antiikkikauppiaan muistelmat, kuinka Hjalmar pysähtyi Rembrandtin maalauksen eteen eikä halunnut liikahtaakaan. Koululainen tahtoi tutkia värejä, siveltimenvetoja ja kaikkea sitä, mikä oli tehnyt Rembrandtista suuren taiteilijan.
Edelleen he käyvät mielellään yhdessä museoissa, taide kun on molempien harrastus.
”Museossa kuljeskelemme omaa tahtiamme. Vierailun päätteeksi menemme jonnekin syömään tai kahville keskustelemaan kokemastamme”, Hjalmar sanoo.
Ruokailu tosin on vain sivuseikka heidän huvittelupäivissään.
”Kun vietimme museomaratoneja Firenzessä, halusimme hoitaa tankkauksen nopeasti, jotta pääsimme takaisin taiteen pariin”, Wenzel kertoo.
Matopeli riittää
Hjalmarin ja Wenzelin on vaikea keksiä asioita, jotka erottaisivat heitä. Enemmän heidän välillään on samankaltaisuuksia. Yksi eroavaisuus tulee kuitenkin Hjalmarille mieleen.
”Meillä on erilainen taidemaku. Laittaisimme kotimme seinille erilaiset taulut. Jos saisin sisustaa, miten tahdon, kotonani olisi koristeellisia barokkihuonekaluja ja jättimäinen Rembrantin mestariteos.”
Wenzel myöntää, että Rembrandt olisi hänen seinällään mahdottomuus.
”Asun vuonna 1905 rakennetussa talossa. Kerään saman aikakauden taidetta, jotta se sopii kotini tyyliin ja henkeen.”
Myös kännykän käytössä he ovat eri maata. Hjalmarin ollessa ulkomailla Wenzel tahtoisi soittaa tälle videopuheluita Whatsappilla tai Facetimella. Hjalmarilla on kuitenkin mukanaan vain Nokian vanha kännykkä, jolla voi lähettää tekstiviestejä ja pelata matopeliä.
”Nerdrum pyrkii elämään 1500-luvun tyyliin. Hänen luonaan Hjalmar vaihtoi vanhempaan puhelinmalliin”, Wenzel sanoo.
Taidemaalariopiskelija toppuuttelee.
”Ei kyse ole siitä. Haluan pitää välillä taukoa älypuhelimen käytöstä, sillä se työntää aisteilleni turhaa informaatiotulvaa ja häiritsee siten työrauhaani.”
Vaikka Hjalmar ja Wenzel ovat joistakin asioista eri mieltä, riitaa heidän välillään ei synny.
”Minun kanssani on vaikea riidellä. On turha käyttää energiaa eripuraan”, Wenzel sanoo.
Myös Hjalmar tunnustautuu rauhalliseksi persoonaksi, joka ei juuri kiivastu.
”Tosin tykkään argumentoida. Italiassa opiskellessani nautin siitä, että ihmiset ilmaisivat intohimoisesti mielipiteitään.”
Taiteilijageenit kulkevat suvussa
Suvussa on ollut aiemminkin taiteilijoita. Yksi tunnetuimmista on Hjalmarin täyskaima Hjalmar Hagelstam. Erityisesti muotokuva- ja maisemamaalarina tunnetuksi tullut Hjalmar opiskeli Ranskassa ja Italiassa 1900-luvun alkupuolella.
”Suomessa työskennellessään hän toimi muun muassa taiteilija Tove Janssonin opettajana. Ymmärrän, että he tulivat hyvin toimeen, sillä he olivat molemmat vapaamielisiä ihmisiä”, Wenzel sanoo.
Hjalmar on nähnyt kaimansa omakuvan. Se näytti kumman tutulta.
”Ihan kuin olisin katsonut omaa haamuani.”
Hjalmar on onnistunut ostamaan edesmenneen sukulaisensa teoksia. Kun hän matkusti niiden kanssa, taidemaalariopiskelija joutui lentokentällä hämmentävään tilanteeseen. Virkailija tiedusteli taulut maalanneet taiteilijan nimeä. Kun Hjalmar kertoi sen ja näytti passiaan saadakseen lentolippunsa, virkailija oli hetken hiljaa.
”Lopulta hän sanoi minulle, että sinunhan pitäisi olla kuollut jo 80 vuotta sitten.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti