Pinja Raution isoäiti Anja Pohjola: ”Lapsenlapsille haluan jättää perinnöksi ennen kaikkea rakkauden”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Pinja Rautio ja Anja Pohjola
Pinja Rautio ja Anja Pohjola ovat eläneet tiiviisti yhdessä. Anjan on joskus vaikea muistaa, että Pinjakin on jo aikuinen. ”Pidän teitä vielä ihan kakaroina”, hän hymyilee. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Pinja Raution elämään on kuulunut aina tiiviisti isoäiti Anna Pohjola, joka on pessyt lapsenlapset juuriharjalla, järjestänyt rapuillallisia ja lukenut Seitsemää veljestä. Nyt Pinjalla ja hänen sisaruksillaan on rinki, joka jakaa käyntivuorot ”mumman” luona.

Pinja Raution kyläily Anja Pohjolan luona alkaa aina samalla tavalla. Kuulumisten vaihdon jälkeen Pinja tutkii isoäidin eli mumman meikkilaukkua. Laukusta löytyy joka kerta uusia kosmetiikka- ja tuoksunäytteitä, joita Anja on saanut asioituaan vuosikymmenet samassa tavaratalossa.

Kun Pinja palaa kotiin, huudahtaa tytär Aava, 14: ”Täällä tuoksuu mumma!” Ja se on kuulemma hyvä tuoksu.

Pinjaan vetoaa paitsi isoäidin kosmetiikkavarasto myös vaatemaku.

”Mumma on ollut aina tyylikäs. Hänen kanssaan omakin silmä on harjaantunut.”

Eniten Pinja arvostaa kuitenkin sitä, että on saanut nähdä ja kokea kulttuuria sen eri muodoissa pienestä pitäen.

”Siitä tuli luonteva osa elämääni.”

Anjalla on mielessä vielä sitäkin tärkeämpi perintö, jonka hän haluaa lapsenlapsilleen jättää.

”Kesälomat olivat pitkiä ja välillä rahat loppuivat”

Anjan ura näyttelijänä alkoi jo 12-vuotiaana Jyväskylän Työväen Teatterin lapsiteatterissa. Jyväskylästä työ on vienyt teattereihin Joensuuhun, Hämeenlinnaan ja Tampereelle, sekä vuonna 1963 Helsinkiin.

Televisioteatterissa hän rakastui näyttelijä Pehr-Olof Siréniin. Naimisiin he menivät vielä samana vuonna. Pehr-Olof, ”Pärre”, oli jäänyt leskeksi kaksi vuotta aiemmin. Anjasta tuli hänen tuolloin teini-ikäisten tytärtensä äitipuoli.

Esikoistytär Isa perusti perheen iskelmälaulaja Seppo Hanskin kanssa. Heille syntyi neljä lasta: Anna, Janus, Pinja ja Petra.

Anja on ollut heidän elämässään tiiviisti mukana alusta asti.

Anja: Sairastuttuaan Pärre joutui luopumaan veneilystä. Sen sijaan vuokrasimme kesiksi maalta paikan, jonne otimme lapsenlapset mukaan. Lasten kaverit olivat myös tervetulleita, joten välillä kaitsettavia oli kahdeksankin.

Pinja: Ensimmäiset muistikuvat minulla on Askolasta Torpaksi kutsutusta paikasta. Siellä oli vasikka, pässi, kääpiökanoja, kukkoja, ankkoja ja sorsia. Saunassa mumma laittoi meidät riviin ja pesi juuriharjalla. Sen jälkeen hän teki tyttöjen hiuksiin kireät letit.

Anja: Kesälomat olivat pitkiä ja välillä rahat loppuivat. Siihen aikaan näyttelijät takasivat toisilleen vekseleitä. Kerran pohdimme kollegan kanssa, maksammeko vekselin pois vai teemmekö uuden. Silloin vajaa viisivuotias Pinja tokaisi: ”Kyllä köyhän elämä tulee kalliiksi.” Pinja oli oppinut lausahduksen Trivial Pursuit -pelistä, jota pelasimme usein lasten kanssa. Hänellä oli jo pienenä erittäin hyvä muisti.

Pinja: Taisin harrastaa niitä tokaisuja enemmänkin. Vaarin veljen hautajaisissa aloin laulaa ”käymään vaan tänne tullaan eikä olemaan”.

Suloisia lapsuusmuistoja

Anja: Kesän lopulla syötiin rapuja. Lasten iloksi ne laitettiin mönkimään pöydälle ennen kuin keitin ne. Lapset katselivat rapujen kiehumista ja huusivat, että ”mumma on raaka ihminen”. Söivät silti mielellään. Aterian jälkeen Pärre tanssitti jokaista tyttöä.

Pinja: Jo lapsena totuin erilaisiin makuihin. Yhä jonkun ruoan tuoksu voi laukaista lapsuudenmuiston. Vaari teki ihania olutpatoja ja liharuokia.

Anja: Ulkomailta toimme tuliaisiksi mausteita. Kotiin palattuamme Pärre kutsui kaikki perheenjäsenet syömään.

Pinja: Sitä perinnettä jatkamme. Kokoonnumme sisaruslounaille pari kertaa kuukaudessa, vuorotellen jokaisen kotiin.

Anja: Joulut vietimme yleensä yhdessä. Annoimme Pärren kanssa jokaiselle lapsenlapselle lahjaksi kirjan ja yöpuvun. Nyt minulta saavat joululahjaksi kirjoja lapsenlapsenlapset.

Anja: Luin lapsenlapsille iltaisin kirjoja tai kerroin satuja. Yhtenä kesänä luin Aleksis Kiven romaania Seitsemän veljestä. Se jäi kesken. Kiven kieli on niin erilaista, että vähän väliä piti selittää, mitä ilmaisut tarkoittivat. Kävimme yhdessä myös museoissa ja taidenäyttelyissä.

Pinja: Kuuntelin pienestä pitäen, kun mumma ja vaari harjoittelivat roolejaan, välillä öisinkin. Lapsuuteni oli kielellisestikin valtavan rikasta aikaa. Elin mukana klassikkonäytelmissä. Sain sitä kautta yleissivistystä, jonka merkitys on korostunut kuluneena Suomi 100 -vuotena. Taiteen näkeminen ja kokeminen sen monissa muodoissa jättivät pysyvän jäljen. Olen siitä äärettömän kiitollinen.

Pinja Rautio ja Anja Pohjola

Sukupolvien ketju: Anja, Pinja, Pinjan tytär Aava ja äiti Isa Hanski. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Mummarinki vierailee Lallukan taiteiljakodissa

Anja on asunut Lallukan taiteilijakodissa lähes 30 vuotta. Hän on edelleen kiinteä osa lastenlastensa elämää.

Pinja: En osaa enkä halua ajatella elämää ilman mummaa.

Anja: Elämäni olisi yksinäistä ilman lapsenlapsia. Olin jokin aikaa sitten operaatiossa. Sen jälkeen luonani kävi fysioterapeutti, mutta kaikki muut askareeni hoitivat lapsenlapset vuorollaan.

Pinja: Meillä on mummaa varten rinki whats up -sovelluksessa. Siihen kuuluvat kaikki lapsenlapset puolisoineen. Sen avulla sovimme, kuka milloinkin käy mumman luona.

Anja: He auttavat monissa käytännön asioissa. Tarvitsen jonkun mukaan esimerkiksi silloin, kun nostan automaatilta rahaa. Toistaiseksi Anna on hoitanut verkkopankissa asioitani. Kai se on pakko hankkia tabletti ja älypuhelin.

Ajassa kiinni

Pinja on levyttänyt jo 90-luvulla ja esiintynyt myöhemmin myös sisarustensa Annan ja Januksen kanssa. Päätyö on silti ollut animaatioiden dubbausten tuottajana.

Pinja: Olen esiintynyt laulunäytelmissä ja kesäteattereissa, mutta jo pienenä minua kiinnostivat asiat teatterilavan takana. En ole kaivannut parrasvaloihin. Isän ammatin vuoksi lapsuudessa oli epävarmuutta. Ehkä olen kaivannut päinvastaista elämäntapaa.

Anja: Pinja ei ole koskaan keskustellut valinnoistaan kanssani etukäteen. Ei hän muutenkaan kerro elämästään kaikkea, mutta ei tarvitsekaan.

Pinja: Sukupolvien välistä kuilua ei ole ollut missään vaiheessa. Mumma on ollut aina kiinni tässä päivässä, koska on tehnyt työtä eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa. Hän on iätön.

Anja: En koskaan sanonut suoraan mielipidettäni, kun Pinja esitteli poikaystäviään. Olen oppinut olemaan sanomatta myös, että mitäs minä sanoin.

Pinja: Otit avoimesti vastaan kaikki, mutta tunnen mumman niin hyvin, että näin hänen mielipiteensä sanomattakin. Jälkeenpäin on ollut pakko myöntää, että oikeassa hän oli.

Pinja Rautio ja Anja Pohjola

Anjalla on nykyään tapana valvoa yöllä ja nukkua aamulla. ”Rakastan teatteria ja mielelläni näyttelisin, mutta ne aamut…” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Tärkein perintö on rakkaus

Pinja osui sattumalta Saloon Boys of the Band -nimisen yhtyeen keikalle 18. huhtikuuta 2009. Keikan jälkeen hän kätteli bändissä soittaneen Pekka Raution kanssa. Kahden kuukauden kuluttua Pinja odotti yhteistä Felix-poikaa. Naimisiin he menivät vuonna 2011.

Pinja ja Pekka tekevät musiikkia ja keikkailevat yhdessä. Pariskunnan neljäs single ilmestyy keväällä.

Pinja: Olin vasta alkanut seurustella Pekan kanssa, kun menin mumman, äitini ja tyttäreni kanssa viettämään juhannusta Pärnuun kylpylään. En uskaltanut kertoa heille, mutta tein siellä raskaustestin.

Anja: Aavistimme äitisi kanssa raskauden. Luotin, että kaikki menee hyvin. Keskinäinen kemianne näytti heti sellaiselta.

Pinja: Olin 12-vuotias, kun vaari kuoli. Vasta nyt ymmärrän, kuinka suuri mumman ja vaarin keskinäinen rakkaus oli. Osaan arvostaa omaa onneani.

Anja: Olen ollut leski 30 vuotta. Pärre oli niin suuri rakkaus, etten ole ajatellutkaan ketään muuta elämääni hänen jälkeensä. Jokainen arkipäivä oli elämää täynnä. Vaivoineen, sairauksineen ja erimielisyyksineenkin Pärre tuli aina vain rakkaammaksi.

Lapsenlapsille haluan jättää perinnöksi ennen kaikkea rakkauden. Toivon, että se kasvaa heissä kuten se kasvoi kasvamistaan minussakin.

Kuvausvaatteet: Anjan pusero Stockmann, neuletakki Samsoe & Samsoe. Pinjan samettimekko Samsoe & Samsoe.

Juttu on julkaistu Viva-lehdessä 12/2017.

X