Sami Saikkonen selvisi lentoturmasta: ”Elämäni nollaantui – kaikki arvot menivät uusiksi”
Lentoturmasta selviytyminen purki näyttelijä-ohjaaja Sami Saikkonen lapsuudenmuistot, joista löytyi syy myös taiteesta kiinnostumiseen.
Tanssija-koreografi Sami Saikkonen esiintyy Ylen ja Netflixin yhteistuotannossa Dance Brothers.
Elämässäni tunne voittaa järjen lähes aina, sanoo Sami Saikkonen. Hänellä on järkevä lentäjän pää ja tunteella elävä teatteripää.
”Innostuin lentokoneista, tanssista ja teatterista jo pikkupoikana, ja niiden pariin hakeutuminen on ollut pelkkää suurta tunnetta. Elämässä on joskus uskallettava tehdä päätöksiä, jotka ovat muiden mielestä järjettömiä.
Syksyllä 2021 olin lento-onnettomuudessa, ja elämäni nollaantui. Kaikki arvot menivät uuteen järjestykseen. Onnettomuus keikautti maailmaani siten, etten enää jaksa riidellä. En halua käyttää aikaani mihinkään negatiiviseen.
Palasin lentokoneen ohjaamoon puoli vuotta onnettomuuden jälkeen, vaikka se saattoi tuntua järjettömältä. Halusin kokeilla, oliko lentämisestä tullut minulle mörkö. Onneksi niin ei ollut.
Lentoturma ja siitä selviäminen purkivat ajatukseni, jotka alkoivat printtaantua kuin 3D-printterillä. Purkautuneista muistoista löytyi syy siihenkin, miksi kiinnostuin taiteesta.”
”Olen hyväksynyt kaikki tunteet”
Syy kumpuaa surullisesta lapsuudestani, johon kuului turvattomuuden tunne. Nyt kun äitini muistisairaus on pahentunut, lapsuuden turvattomuuden tunne on välillä vallannut mieleni.
Minun on pitänyt sanoa itselleni: ”Hei Sami, et ole enää se 11-vuotias lapsi, joka ei selviä ja jolla ei ole rahaa, olet aikuinen mies ja pystyt hoitamaan tämän.”
Onnettomuuden jälkeen olen hyväksynyt kaikki tunteet, myös tämän pienen Samin äänen. Olen antanut kaiken tulla läpi ja yrittänyt olla epäjärkevä, noudattaa tunnetta enemmän ja rohkeammin.
Aina kun teen, miten minusta tuntuu, asiat menevät parhaiten. Tässä järkiyhteiskunnassa se on haastavaa. Suomessa tunnetta vähätellään sanomalla, että ”sinusta vain tuntuu siltä” tai ”se on vain tunne”.
Tunne on se, joka erottaa meidät koneista. Nykyaikaisessa liikennelentokoulutuksessa puhutaan paljon ihmisyydestä ja tunteesta, ja siellä tiedostetaan ihmisen virheellisyys.
On hienoa, kun kone, ohjaamo- ja kabiinimiehistö voivat hyvin. Lentokone kommunikoi pilotin suuntaan koko ajan ja onnettomuuksia on sattunut, kun pilotit eivät ole ymmärtäneet, mitä kone kertoo.
Aivan romuna
Onnettomuuden jälkeen mieleeni tuli ensin tanssi ja sitten näytteleminen, johon olen satsannut nyt viimeiset seitsemän vuotta lentämisen ohella.
Onnettomuuden jälkeen uskoin vielä lentäväni, mutta tanssin ja näyttelemisen pariin palaaminen oli yllätys, koska onnettomuuden jälkeen minun oli pakko hyväksyä ensin se, että olin aivan romu.
Elämässä voi ainoastaan olla valmis asioihin. Voi olla innostunut, kiinnostunut ja rakastunut juttuihin, joita tekee ja paneutua niihin. Sitten tulee joku muu, joka pyytää mukaan. Antaa tilaisuuden.
Tuolla on monia ihmisiä, jotka eivät vain ole koskaan saaneet tilaisuutta, vaikka olisivat helvetin paljon parempia kuin ne, jotka ovat näkyvissä saadun tilaisuuden ansiosta.
Olin valtavan innoissani kun pääsin Dance Brothers -sarjaan ja tutustuin sen myötä hienoon, nuoreen porukkaan. Olen alkanut tuntea kiitollisuutta kaikesta uudesta, mitä elämääni tulee, kuten taidealan töistä.
On uskomatonta, että olen päässyt mukaan projekteihin, joissa pääsen esiintymään näyttämölle, ja minulle vielä maksetaan siitä.
”Olin itselleni todella ankara”
Olen alkanut arvostaa omaa menneisyyttäni ihan toisella tavalla. Ennen onnettomuutta minulla riitti tietämättömyyden tuomaa täydellistä itsevarmuutta, se oli hurmaavaa, kun fyysinen suorittaminen oli itsestään selvää. Katson omaa lajiani eli tanssia todella armottoman kriittisesti. Muuten olen elämässäni armollisempi.
Minulla ei ole oikeastaan eksakteja muistikuvia onnettomuudesta. Olen saanut helpotuksen tapahtuneesta, mutta olin itselleni alussa todella ankara.
Kaverit, joilla oli kokemusta lentokoneella putoamisesta, avustivat minut pois ankaruudesta. Syytin itseäni siitä, miksi en huomannut lentäjän sairaskohtausta.
”Kaikki on lopulta vain suurta tunnetta ja sattumaa”
Olen palannut myös ohjaamiseen. Seuraavaksi ohjaan taikuri Henri Kemppaisen taikashow’n, jonka ensi-ilta oli alun perin viikon päästä siitä, kun putosin lentokoneella. Vaimoni Sonja pelasti silloin tuotannon ja ohjasi show’n loppuun maatessani sairaalassa.
Olen helpottunut, että intohimoni taiteeseen on oikeastaan vain vahvistunut. Olen kuin vasta kävelemään oppinut puolitoistavuotias, joka ihmettelee innoissaan tätä maailmaa ja miettii, miten kaikki on lopulta vain suurta tunnetta ja sattumaa.