Lentopelko iski matkustajana – Entinen lentoemäntä Anna-Riikka kertoo muutoksesta: ”Pelkäsin, millainen lennosta tulee ja pysytynkö hallitsemaan pelkoani”
Lentoilo vaihtui lentopeloksi, kun Anna-Riikka Rasa jätti taakseen lentoemännän työn ja muuttui tavalliseksi matkustajaksi.
Anna-Riikka Rasa on saanut lentopelkonsa hallintaan terapian ja harjoitteiden avulla.
Anna-Riikka Rasa, 42, työskenteli lentoemäntänä kymmenisen vuotta ennen kuin hän vaihtoi alaa suomen kielen opettajaksi. Lentoemäntävuosinaan hän rakasti lentämistä ja häntä kiinnosti valtavasti myös lentokoneiden tekniikka.
Kolmisen vuotta lentoemännän uran lopettamisen jälkeen jokin muuttui. Lennoilla koettu ilo katosi ja lomalennoista tuli yhtä piinaa. Lentopelko iski.
Lentopelko ja ahdistus kalvoivat jo kuukautta ennen lentoa
”Aloin jännittää ja pelätä lentämistä erityisesi etukäteen. Alussa jännitin ehkä viikon ennen lentoa, mutta kohta pelkoa ja ahdistusta kesti kuukaudenkin. En pelännyt koneen tippumista tai onnettomuutta noustessa tai laskeutuessa, kuten monet muut, vaan pelkäsin sitä, millainen lennosta tulee ja pysytynkö hallitsemaan pelkoani.
Se oli epämääräistä ahdistusta, joka saattoi juuri ennen koneeseen astumista kärjistyä ajatukseen, että käännyn kannoillani enkä menekään lennolle.
Fyysisiäkin oireita oli – sydän tykytteli ja kädet hikosivat. Yleensä olo helpottui lennon aikana.
Viime kesänä edessä oli lomamatka äidin kanssa. Ahdistus iski jo kuukautta ennen lentoa ja jatkui koneessa. Silloin minulla tuli mitta täyteen: otin nettiyhteyden koneesta saman tien, löysin terapeutin, joka auttaa lentopelkoisia ja varasin ajan vastaanotolle.”
Lentopelko voi olla yhdistelmä eri pelkoja
”Minulla oli kova motivaatio saada lentopelkoa lievennettyä, sillä rakastan matkustamista. Terapeutin vastaanotolla keskustelimme lentopelkoni taustasta.
Tulimme siihen tulokseen, että minun lentopelkoni oli yhdistelmä hallinnan menettämisen pelkoa ja aikuisiällä tullutta korkean paikan kammoa, vähän myös suljetun paikan kammoa.
Hallinnan menettämisen pelkoni ei liittynyt siihen, etten olisi tiennyt riittävästi lentämisestä vaan siihen, että en enää saanutkaan samalla tavalla tietoa esimerkiksi lentoreitistä ja lentosäästä kuten aiemmin. Olin aivan uudessa roolissa.”
Terapeutti ja omatoimiset harjoitteet auttoivat
”Pelkoa työstettiin terapeutin vastaanotolla ja omatoimisilla harjoitteilla.
Aloin tehdä mielikuva- ja hengitysharjoituksia, joilla pyrin rentoutumaan ja pysäyttämään negatiivisten ajatusten kierteen. Loin mielessäni kuvia hyvin sujuvasta lennosta ja suunnittelin, mitä tekisin lennon aikana, jotta pysyisin rauhallisena. Pyrin keskittymään positiivisiin ajatuksiin.
Korkean paikan kammoa selätin siedättämällä eli yksinkertaisesti menemällä korkeisiin paikkoihin. Istuin Linnanmäen maailmanpyörässä niin kauan, että jännitys lievittyi ja minuun laskeutui rauha.
On tärkeää valmistautua lennoille ajoissa: pakata laukut ja suunnitella aikataulut etukäteen. Näin vältän viime hetken matkastressin ja pystyn lähtemään lennolle hyvin nukkuneena ja rauhallisena.”
”En voi sanoa, että olisin täysin selättänyt pelkoni”
”Olen lentänyt kaksi kertaa terapian aloittamisen jälkeen ja molemmat lennot ovat menneet hyvin. Koneessa pidän itseni kiireisenä. Varaan paljon tekemistä, jotta minulla ei ole aikaa kuulostella itseäni.
Minulla on mukana kuvioneule, joka vaatii keskittymistä. Saatan samalla jopa katsoa tabletilta jotain elokuvaa. Teen myös ristikoita. On tärkeää, että käsillä on tekemistä. Jos vain lukisin kirjaa, ajatukseni lähtisivät harhailemaan.
Otan myös tilan haltuun: käveleskelen koneessa ja juttelen lentoemäntien kanssa.
En voi sanoa, että olisin täysin selättänyt pelkoni, mutta hallitsen sitä. On tärkeää olla itselleen armollinen – en kuvittelekaan, että palaisin entiseksi huolettomaksi Anna-Riikaksi.
Olen hävennyt pelkoani ja minulle on iso asia, että uskallan sanoa sen ääneen. Mutta vieläkään en uskalla mainita pelosta lentoemännille. Se on seuraava tavoitteeni.”