Lauluntekijä Samuli Putro kurkistaa arkistojensa aarteisiin – Vanhoja sanoituksia sisältävästä muovipussista käteen osuu kevätkappale vuosien takaa

Laulaja-lauluntekijä Samuli Putro kertoo sanoitusten kirjoittamisesta – ja siitä, miltä tuntuu palata vuosia sitten paperille kirjoittamansa kappaleen lyriikan alkulähteille.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Samuli Putro kirjoittaa tekemäänsä levyä kohden 50–70 kappaletta. Myös muovipussien arkistoihin lyriikoita kätkeytyy valtava määrä.

Laulaja-lauluntekijä Samuli Putro kertoo sanoitusten kirjoittamisesta – ja siitä, miltä tuntuu palata vuosia sitten paperille kirjoittamansa kappaleen lyriikan alkulähteille.
(Päivitetty: )
Teksti:
Juha Pippuri

Samuli Putro, 52, säilyttää kaikki paperille kirjoittamansa kappaleiden sanoitukset muovikasseissa, jotka on pinottu hyllyyn. Nykyään hän kirjoittaa myös tietokoneella, mutta kynä ja paperi ovat laulajan mieluisimmat välineet luoda sanoituksia.

Levyjään varten Putro kirjoittaa vähintään viisikymmentä kappaletta. Muovikasseja onkin vuosien varrella kertynyt runsaasti. Hän ei silti ole aikaisemmin avannut ja tutkinut niitä.

Seura pyysi Putroa ottamaan yhden sanoituspussin mukaan haastatteluun.

Muovipussista paljastui keväinen Ilmasta tehtyjä -kappale

Lauluntekijän mukaan valikoitui muovipussi, josta käteen tarttui ensimmäisenä Ilmasta tehtyjä kappaleen C-osan sanoituksia. Se on kevätkappale, jossa kerrotaan pahimpaan kevään synkkyyteen ajoittuva tarina ystävyydestä.

”En muista kappaleen kirjoitushetkeä tarkkaan, mutta oman kädenjälkeni kyllä tunnistan. On outoa nähdä sellaista, mitä ei muista tehneensä, mutta tietää tehneensä. Tilanne on kuin kaksoisvalotus valokuvassa”, Samuli Putro tunnustaa tutkiessaan kappaleen sanoituksia.

Kun kevättä ennen on pitkä ja mieltäsi painava jakso. Niin ota sun lämpimin takki, ja huivi, ja halkaise pimeä. Tulen sua vastaan, näet mut kaukaa, tunnistat hattuni. Minua halaat, alat jo palata elävien kirjoihin.”

Näin alkavaa Ilmasta tehtyjä -kappaletta kirjoittaessaan Putro muisteli vuosia aikaisemmin tapahtunutta keväistä kohtaamista läheisen ystävän kanssa Kumpulassa.

”Näin kaukaa, kun ystäväni käveli minua vastaan Intiankatua pitkin ja tunnisti minut. Tapasimme leikkipuiston kohdalla, jossa oli aikoinaan tussilla töhritty puinen kyltti.”

Tämä oli alkukuva, jonka ympärille Putro alkoi rakentaa sanoitusta.

Aloituslause avain Samuli Putron sanoitustyössä

Samuli Putron sanoitusprosessi alkaa aloituslauseen oivaltamisella. Useimmiten hän joutuu keksimään monta aloituslausetta, ennen kuin lause vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, että sitä kannattaa jatkaa kokonaiseksi kappaleeksi.

Hyvä aloituslause kertoo jo, että kuka tekee mitä, missä ja miksi. Sellaisen aloituslauseen jälkeen kappaleen loppuun kirjoittaminen on nopea prosessi.

”Ehkä noloa tunnustaa, mutta kappale saattaa olla tehty 25 minuutissa.”

Usein alun löytäminen vie silti ajallisesti suurimman osan työpäivästä. Onnistunut ja kiva kirjoituspäivä on sellainen, jossa pari aloituslausetta syntyy ensimmäisellä yrittämällä.

Tanssilattialla on tungos on yksi uuden Ikävä mummoa -levyn helpoimmin syntyneistä sanoituksista. Ensimmäinen lause ”Kuutoskannella alkaa oksettaa” kertoo jo selkeästi, mistä on kyse.

”Kappale jatkuu ja hahmo muotoutuu sen tarinan aikana. Se on vain kirjoittamista. Mutta siinä ajatuksessa, että ollaan risteilyaluksella, on jo rajattu miljoona vaihtoehtoa pois”, Putro sanoo.

Samuli Putro

Jos Samuli Putro saisi ehdottaa uudistettavaan virsikirjaan omaa kappalettaan, olisi se hänen ensimmäisellä soololevyllään Elämä on juhla oleva kappale Tuhkaa korulippaassa. ”Siinä kerrotaan siitä, kuinka on hyvin vaikea olla uskomatta jonkinsorttiseen jumalaan. Mielestäni meillä jokaisella on oikeus omaan jumalaan ja jumalakäsitykseensä.” © Tommi Tuomi

Sadoittain levyttämättömiä kappaleita

Samuli Putro kirjoittaa tekemäänsä levyä kohden 50–70 kappaletta. Tämä antaa artistille mahdollisuuden roiskia menemään.

”Ei tarvitse pitää rimaa kauhean korkealla, koska päiväkohtaisen kappaleen ei tarvitse onnistua. Jos siitä tulee huono, niin seuraavana päivänä voi yrittää tehdä paremmin.”

Kun Putro ei alistu kyseenalaistamaan jokaista sanaa ja näkökulmaa, sanoitusten kirjoittaminen pysyy rentona ja nautinnollisena. Hän kirjoittaa sanoituksia usein parin kuukauden pätkissä kirjoitusloman aikana. Tämä on hänelle myös tapa ottaa lomaa omasta elämästään, sillä ystävät ja levy-yhtiöväki antaa artistille yleensä kirjoitusrauhan.

”Kirjoittaminen on kivaa. Se alkaa tuntua työläämmältä vasta viidennen viikon kohdalla.”

Elämä on kirjoittaessa melko säntillistä, jopa toimistotyömäistä. Syksyllä 2022 hän oli kirjoittamassa Espanjassa Alicanten lähellä.

”Heräsin yhdeksältä. Kymmeneltä aloin kirjoittamaan. Kahdeltatoista kävin meressä uimassa. Sitten jatkoin kirjoittamista kolmeen tai neljään. Lopetin työpäivän käymällä toisella rannalla uimassa.”

Paluu nuoruuden soundimaailmaan

Maaliskuussa 2023 julkaistulla Ikävä mummoa -levyllä on aiemmasta erottuva äänimaailma. Samuli Putro odotti kiinnostuneena, miten fanit suhtautuvat uudistuneeseen soundiin.

”Muutoshan on tavallaan aina riski, mutta ihminen joka ei koskaan muutu, päätyy olemaan aika tylsä.”

Levyllä kuultava äänimaailma syntyi hyvin luonnollisesti bändin jäsenten kokeillessa uusia soittimia treenikämpällä. Bändikaverit toivat hänelle Prophet-syntetisaattorin ja käskivät testata sitä.

”Ensimmäisissä harjoituksissa oli ytyä! Miikka Heikkinen soitti rumpukonetta ja minä sekä Tenho Mattila syntetisaattoreita. Ensimmäisen kahden päivän harjoituksissa teimme sovitukset kappaleisiin Kakarat, Tanssilattialla on tungosta ja Muuttolaatikot.”

Levyn tuottajalta Riku Mattilalta tuli vastaus uudesta materiaalista alle puolessa tunnissa: ”Hyvä meininki. En tiedä, mitä teette siellä, mutta jatkakaa juuri tuolla tavalla.”

Sattumanvaraiselle kokeilulle saatu hyväksyntä antoi bändille positiivista energiaa jatkaa samalla linjalla. Loputkin levyn sovitukset syntyivät melko kivuttomasti.

”Minulla meni hetki aikaa ymmärtää, miksi syntetisaattorilla musiikin sovittaminen oli niin tuttua maastoa. Sitten muistin, kuinka aloin kuuntelemaan popmusiikkia hieman päälle kymmenvuotiaana. Se oli nimenomaan sellaista brittiläistä synapoppia, Duran Durania ja Human Leagueta.”

Muokkaus 1.4.2024 klo 15.25. Korjattu kielioppia. 

Lue myös: Lapsi horjutti Samuli Putron ja Susanna Kuparisen ystävyyttä – ”Teki mieli huutaa: Tämä on kaverin lapsi!”

Samuli Putro ja Susanna Kuparinen

Susanna Kuparinen on ohjaaja, toimittaja, käsikirjoittaja, äiti ja dokumenttiteatterin pioneeri. Samuli Putro on lauluntekijä, joka tykkää tupakista ja uimisesta. © Sampo Korhonen

X