Korona piinaa - Sebastian Rejman toivoo tyyneyttä: ”Ei pelleillä tämän jutun kanssa”

Koronavirus vaikutti myös Tuukka Temosen ohjaaman Aika jonka sain -kutsuvierasensi-iltaan Itäkeskuksen Finnkinossa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näyttelijä Sebastian Rejman satsaa kaiken aikansa näyttelemiseen ja musiikki on jäänyt taka-alalle. ”Ehkä joskus julkaisen vielä jotain, mutta antaa sen nyt hautua. Lapsille laulan todellakin.”

Koronavirus vaikutti myös Tuukka Temosen ohjaaman Aika jonka sain -kutsuvierasensi-iltaan Itäkeskuksen Finnkinossa.
Teksti: Linda Martikainen

Aika jonka sain -kutsuvierasensi-iltaan oli ensin tulossa tuhat ihmistä, mutta lopulta ensi-iltavieraiden lukumäärä kutistui uusien määräysten takia alle 500 henkilöön. Näyttelijä Sebastian Rejman oli jo ehtinyt käydä läpi kaupat ja apteekit.

”Varaudun pahimpaan, kun on kuitenkin kaksi pientä lasta. Toivon, että saamme tämän Italiaa paremmin haltuun”, Sebastian Rejman sanoo.

Rejman huolissaan isästään korona-aikana

Sebastian Rejman kantaa huolta myös yli 70-vuotiaasta isästään, joka on riskiryhmässä.

”Soitin faijalle ja sanoin, että pysyy himassa. Ei pelleillä tämän jutun kanssa. Toivoisin tämän keskellä myös tyyneyttä. Yritetään näyttää, miten hyvä Suomi maana on”, Rejman korostaa.

Lue myös: Lue ohjeet koronavirustaudin hoitoon – Näin lääkäri neuvoo toimimaan korkean kuumeen ja hengitystieoireiden hoidossa

Aika jonka sain -kutsuvierasensi-ilta

Olga Temonen ja elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen

Olga Temonen ja elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Pääosassa nähtävä Olga Temonen nautti kuvauspäivistä, vaikka kovillekin otti. ”Jotkin päivät olivat aika raskaita”, Olga kertoi vierellään aviomies, elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen.

Konsta Hietanen ja vaimo Aami Hietanen.

Konsta Hietanen ja vaimo Aami Hietanen. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Elokuvassa näyttelevä Konsta Hietanen on perhetuttu Temosten kanssa. ”Lapsiamme on samoissa päiväkodeissa ja kouluissa”, Hietanen naurahti vierellään vaimo Aami Hietanen.

Lue myös: Tenavatähdestä Salkkarit-tähdeksi – Viiden lapsen isä Konsta Hietanen, 35: ”Elämä on ollut meillä varsin vauhdikasta”

Lue myös: Muistatko nämä Suomi-filmien ”ulkomaiset” näkymät? Lavastajat loihtivat aavikon hiekkakuopalle ja Rion sataman Helsingin Liisankadulle

X