Tähtikokki Hans Välimäki: ”Keskittyessäni olen kärttyinen”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Marjo Tynkkynen/Otavamedia
Tähtikokki Hans Välimäki, 47, palaa sapattivapaan jälkeen fine dining -kokkauksen pariin Ravintola Palacen keittiömestarina. Kotona huippukokki valmistaa perusruokaa kuten siskonmakkarakeittoa.

Syömme kotona tavallista ruokaa, jota tehdessä ei tarvitse käyttää kauheasti aivoja – esimerkiksi kala- tai siskonmakkarakeittoa, mistä kakarat tykkäävät. Teen kotona ruokaa melkein joka päivä, ja olemme pitäneet tiukkaan kiinni siitä, että syömme aina yhdessä. On tärkeää kuulostella siinä samalla lasten päivän rutiinit.

Inhoan sitä, kun käydään koko ajan jääkaapilla ronkkimassa. Kasvavassa iässä olevat lapsethan juoksisivat siellä viiden minuutin välein hakemassa pikku makkaravoikkaria tai jogurttia.

En ole ollut

koskaan millään dieetillä, mutta syömiseni on kääntynyt yhä enemmän vegepuolelle. Syön paljon kalaa ja äyriäisiä, mutta joskus lihaakin. Oloni on parempi, kun syön kevyemmin.

En pidä lihatonta lokakuuta tai mitään muutakaan. Mielestäni ihmisten pitäisi juoda ja syödä hallitusti. Tulee mieleen, että onko jengi ryypännyt niin paljon, jos täytyy pitää tipaton tammikuu.

Näen

työssäni sen, kun ollaan muodon vuoksi allergisia sille sun tälle. Minulle se ei enää hiustenlähtöä aiheuta, mutta se on aika haastavaa.

Suomalaiset reagoivat erilaisiin terveysbuumeihin ehkä hieman liikaa, mutta kaiketon-asiakkaisiinkin tottuu. Eiväthän he keittiössä mitään hurraa-huutoja aiheuta, mutta valmistaudumme jokaiseen tarjoilutilanteeseen mahdollisimman laaja-alaisesti.

Hankin

metsästysluvat yli kymmenen vuotta sitten. Alkuun hengailin mettäporukoitten mukana ajokoirana, sitten olinkin jo suorittamassa metsästäjän-tutkintoa.

Olen aina tykännyt olla metsällä. Se tuo minulle mielenrauhaa. Utsjoen jänkhällä ei kuulu kännykät eikä tarvitse miettiä sähköposteja. Päivät pitkät kävellään ja yritetään saada saalista. Jos ei saada, niin ei sillä niin väliä. Laitetaan sauna lämpöiseksi, syödään ja mennään nukkumaan – ja aamulla toistetaan sama juttu.

Tykkään

paineesta, mutta keskittyessäni olen kärttyinen. Kuppi menee kyllä nurin, jos olen väsynyt eikä viestini mene jakeluun. En myönnä, että olisin sortunut alatyylisiin ilmauksiin tai lähtenyt henkilökohtaisiin solvauksiin, mutta kyllä minä suoraan sanon. Jos ollaan vain laiskoja tai jos tekeminen ei kiinnosta, voi lähteä menemään.

Kuuntelen

nykyään enemmän vaimoni mielipiteitä, mutta aikanaan kuuntelin myös äitini näkemyksiä ja ohjeita. Emme ole olleet päivittäin tekemisissä enää pariinkymmeneen vuoteen, mutta soittelen äidille silloin tällöin, jos olen vaikka televisiossa haastateltavana.

Ensimmäinen virallinen televisioesiintyminen jännitti ihan sikana. Soitin äidille, että miten meni. Hän sanoi omaan suorasukaiseen tyyliin, että voisin artikuloida selvemmin ja että käteni näyttivät jäykiltä. Arto Nybergissä naamani näytti kuulemma futispallolta ja siltä, että olin edellispäivänä dokaamassa.

Olen tottunut palautteeseen ja mummoni oli vielä äitiäni pahempi. Sain hävetä silmät päästäni, kun hän sanoi suoria mielipiteitään ihan tuntemattomillekin. Itse olen yrittänyt edes vähän jalostaa sitä, mitä suollan suustani ulos.

Tarvitsen

lomia ja haluan hengata lasteni kanssa. Se on tärkeää. Lomilla voi myös tulla neronleimauksia ihan puskista. Jouluna lähdemme reissuun ja olemme poissa Suomesta. Viime jouluna olimme Italiassa laskettelemassa. Oli täysin sininen taivas, huippumestat, eikä ketään missään.

Käyn

salilla lääketieteellisistä syistä. Selkäni on niin huonossa kunnossa, että siihen on tehty oma jumppa. Tietysti liikun paljon myös töissä.

Urheilu on seurannut mukana koko ikäni. Minulla ei ole pakonomaista tarvetta urheilla, mutta tunnen kropassani, jos olen pari kolme päivää tekemättä mitään. Silloin tulee niin sanotusti levottomat jalat ja on pakko tehdä jotain.

Pahoitin

joskus mieleni kritiikistä, mutta on mielenkiintoista, jos joku pystyy kertomaan analyyttisesti, mikä on mennyt vikaan. Tarvitsemme sellaisia ihmisiä. Aiemmin saatoin mennä ravintolaan arvostelumielessä, mutta nykyään imponoidun muiden tekemisistä. Se on uusi mukava piirre, jonka olen löytänyt itsestäni.

Saan kicksejä, jos pääsen syömään huippuravintolaan.

Luin

Ravintola Palacen paluusta lehdistä ja parin kolmen päivän jälkeen sain puhelun, jossa kysyttiin, kiinnostaisiko Palace minua. Kyllähän minua kiinnosti! Ravintola on vaikuttanut ihan tavallisten suomalaisten elämään vahvasti vuodesta 1952 lähtien.

Ensimmäistä kertaa urallani olen töissä ravintolassa, jonka ravintolasalin ikkunoista on kaupungin parhaat, hulppeat näkymät.

Lue myös:

Tyylituomari: Hans Välimäki – lisää makua kokin kuteisiin!

X