Tangolaulaja Reijo Taipaleen sotien aikaan alkanut elämäntarina on yhtä komea kuin Suomen
Niin Suomen kuin Reijo Taipaleen tarinoissa tehdään kovaa työtä, muutetaan maalta kaupunkiin, noustaan äärimmäisestä köyhyydestä armottomalla työnteolla ja omilla lahjoilla.
Taipale lauloi keikallaan aina Satumaan sen jälkeen, kun levytti kappaleen 1962. Kuva Seinäjoen Tangomarkkinoilta 1995.
Tangolaulaja Reijo Taipale kuoli muistisairauteen huhtikuun 27. päivänä.
Hänen kuollessaan menetimme osan aikakautta, joka ei enää palaa.
Reijo Taipale esiintyi tanssiorkesterien solistina jo 12-vuotiaana, mutta varsinaisesti hänen uransa ponkaisi lentoon parikymppisenä 1960-luvun alussa, kun hän muutti Helsinkiin ja vakuutti tuotantopäällikkö Jaakko Salon valmiilla äänellään. Salo poimi hänet Scandia-levy-yhtiön leipiin. Yhtenä ensimmäisistä kappaleistaan Taipale levytti Unto Monosen tangon Satumaa syksyllä 1962.
Loppu on historiaa.
”Taipaleen kohdalla menestysresepti löytyi varhain. Hän sai levytettäväkseen Monosen kosmista surua huokuvia tangoja. Satumaan lisäksi niitä olivat esimerkiksi Yön tummat siivet ja Tähdet meren yllä. Ohjelmisto oli järisyttävä, kun siihen yhdistyi Taipaleen koruton ja konstailematon ääni”, musiikkitoimittaja Pekka Laine sanoo.
Taipaleen uran alkuun osui voimakas tangobuumi, jota yhtenä tekijänä nostatti yhteiskunnan voimakas muutos.
Sotien jälkeen maatalousvaltainen Suomi teollistui. Ihmiset muuttivat kaupunkiin, etelään ja Ruotsiin. Synnyinmökkien ikkunoihin naulattiin laudat, opeteltiin asumaan lähiöissä. Tuli paljon tarvetta kokoontua yhdessä tanssimaan, syntyi syitä kaipuuseen ja nostalgiaan.
”Taipale oli tämän ajanjakson keskeinen musiikillinen hahmo. Hänessä oli majesteetillista arvokkuutta, mutta suomalaisen koruttomalla ja karhealla tavalla. Reijo Taipaleen tulkitsemista tangoista tuli symbolinen agraari-Suomen soundtrack”, Laine sanoo.
Reijo Taipale oli 22-vuotias, kun hänestä tuli suosittu laulaja. 1960-luvun alussa hän kuljetti keikoilla mukanaan matkalevysoitinta. Sillä hän soitteli yleisölle levyjä orkesterin tauolla. FOTO-JATTA / Skoy
Kuin Suomen tarina
Taipale tulkitsee lauluilla yhteistä historiaamme, mutta myös hänen oma henkilöhistoriansa on kuin Suomen tarina.
Niin Suomen kuin Reijo Taipaleen tarinoissa tehdään kovaa työtä, muutetaan maalta kaupunkiin, noustaan äärimmäisestä köyhyydestä armottomalla työnteolla ja omilla lahjoilla. Ja tuetaan vielä kaveria matkan varrella.
Reijo Taipale syntyi 9. maaliskuuta 1940 eli talvisodan viimeisellä viikolla Miehikkälässä, jälkimmäisenä kaksosista ja kätilön mukaan sellaisena rääpäleenä, että sormetkin olivat kuin sukkapuikot.
Perheessä oli lapsia yhteensä kymmenen, sillä kaksosilla oli kahdeksan vanhempaa sisarusta.
Kotitalossa oli tupa ja kaksi kamaria, kolme hehtaaria kivistä peltoa ja kallioista metsää.
”Se oli sellainen tila, jossa ei elä eikä kuole”, Taipale kuvaili Seuran haastattelussa viisi vuotta sitten.
Juuri kun sodista oli selvitty, perhettä kohtasi uusi isku. Reijo-poika oli kolmevuotias, kun hänen raskasta työtä tehnyt isänsä tuli rahtiajosta kotiin lepuuttamaan hevosta ja syömään lounasta.
Ennen kuin isä ehti pöytään, hän kaatui saappaat jalassa tuvan lattialle ja kuoli siihen, 39-vuotiaana. Sydän petti.
Tästä tapahtumasta Reijo Taipaleella ei kuitenkaan ollut omia muistikuvia.
Hänen ainoa muistikuvansa isästä oli suojeleva:
Pieni Reijo oli putoamassa heinäkuorman päältä. Viime hetkellä isä nappasi pojasta kiinni ja sanoi: ”Istu ylemmäs, ettet putoa.”
18-vuotias Reijo Taipale Lappeenrannan iskelmälaulukilpailussa 1958, jossa hän tuli toiseksi hanuristi Kalevi Nyqvistin säestämänä Kuvapaja/EKM / Lappeenrannan museot
Työ teki mieheksi
Seuraavana vuonna puhkesi jatkosota ja äiti Ida Taipale joutui viemään kymmenen lastaan evakkoon. Sodan jälkeen perhe palasi Miehikkälään.
Leipä oli äärimmäisen tiukassa ja Reijo tottui työntekoon nuoresta pitäen.
Hänellä oli myös lukupäätä, vaikka koulua oli hankala käydä talvella, koska kenkiin ei ollut rahaa.
Oppikoulu oli pois laskuista köyhyyden takia. Ida-äiti ei uskaltanut anoa köyhille tarkoitettuja avustuksia, jotta perheen ahdinko ei olisi paljastunut kunnan päättäjille.
Äiti pelkäsi, että kaksoset otettaisiin huostaan, ja lapsista luopuminen olisi ollut paljon köyhyyttä pahempaa.
Reijo teki lapsesta asti mitä töitä ikinä oli tarjolla: peltotöitä, metsätöitä, paimensi karjaa, keräsi käpyjä.
Poika oppi, että jos jotain halusi, rahat piti ansaita työllä.
Reijon lauluääni laitettiin merkille jo varhain. Tämä lauloi kouluun kävellessään, työtä tehdessään. Kerran hän hänen laulunsa kantautui järven yli. Kun poika lopetti, järven toiselta laidalta huudettiin: ”Lisää!”
Toisella kymmenellä, päästyään esiintymään tanssipaikoilla, Reijo päätti, että hänen tulevaisuutensa olisi siellä. Hän menisi askel askeleelta kohti unelmaansa ja oli valmis tekemän väsymättömästi työtä sen eteen.
Tästä taustasta nousi laulaja, joka ajoi keikkamatkoilla viisi miljoona kilometriä ja lauloi Satumaa-tangon 7 000 kertaa.
FOTO-JATTA / Skoy
Liiankin vaatimaton
Viime aikoina lukuisat artistit ovat muistelleet Reijo Taipaletta. Kaikki kuvaavat häntä vaatimattomaksi kansan mieheksi. Taipale oli kiistattomasti tähti, mutta ei itse pitänyt tästä nimityksestä.
”Hän oli joskus liiankin vaatimaton”, 1960-luvun alusta asti samoja lavoja kiertänyt laulajakollega Eino Grön sanoo.
”Taipale teki käsittääkseni mukisematta sen mitä tarjottiin. Hänellä oli hyvät tuottajat, musiikkivalinnat olivat hyviä. Ohjelmistoon oli helppo tykästyä, se oli faneille tuttu ja turvallinen.”
Eino Grön, entinen painija, ja Reijo Taipale, entinen metsuri, kiersivät samoja lavoja yli 50 vuotta vailla kilpailuasetelmaa, jota heidän välilleen aika ajoin yritettiin luoda. PEKKA NIEMINEN / SKOY
Grönin mielestä Taipaleesta tuli yksi suurista tangotulkeista, koska hän oli luonnonlahjakkuus. Mutta se ei yksin riittänyt.
”Hänellä oli luonnostaan komea ääni, kaunis äänen väri ja oikea laulutapa. Silti hän vaali ja kehitti ääntään jatkuvasti, koska pelkät lahjat eivät riitä. Työnteko teki hänestä sen, mikä hän oli. Hän oli ahkera”, Grön sanoo.
Vuosien varrella miehet olivat paljon yhteydessä. Tärkein kaikista kohtaamisista Grönille on kuitenkin se, joka tapahtui pari vuotta sitten ja jäi viimeiseksi. Miehet tapasivat tuolloin poikkeuksellisesti Floridassa.
”Reiska ajoi toiselta puolelta osavaltiota varta vasten tapaamiseen. Siinä oli hyvästelyn tunnelmaa, sillä hänellä ei ollut enää terveys kohdallaan. Hän jätti kyllä ison aukon.”
Rupea poika reenaamaan
Miehikkäläläinen tangokuningas Jukka Hallikainen pitää Taipaletta oppi-isänään ja suurmestarina.
He esiintyivät ensimmäisen kerran samoissa tansseissa kymmenisen vuotta sitten, pian Hallikaisen kruunauksen jälkeen. Taipale oli heti tuoreeltaan huomioinut Hallikaisen voiton lähettämällä onnittelusähkeen. Se teki vaikutuksen, ja nyt, yhteisellä keikalla sukupolven verran Hallikaista vanhempi Taipale teki eleen, joka kosketti vielä enemmän.
”Suurin osa yleisöä oli tietenkin tullut kuuntelemaan Reijoa. Reijo kuitenkin sanoi, että minä olen oikea tangokuningas, joten hän aloittaa, koska haluaa spiikata minut lavalle. Ele tuntui upealta. Hän antoi tulokkaalle tilaa ja kunnioitti.”
Reijo Taipale säilytti yhteyden Miehikkälään koko elämänsä, Helsinkiin muuton jälkeen mökkiläisenä.
Kun Hallikainen kesällä 2011 rakensi kuntaan taloa, Taipale tuli usein työmaalle juttelemaan ja katsomaan, miten työt edistyvät.
”Sellainen hän oli. Lämmin ja kiinnostunut muiden ihmisten asioista.”
Hallikainen oli aiemmin sanonut, että ei aio esittää Satumaata, koska Taipale teki sen niin ylittämättömästi. Siinä työmaan laidalla Hallikainen kuitenkin kysyi Taipaleelta lupaa sen esittämiseen.
”Juu. Pitäähän jonkun osata se, kun minä 40 vuoden päästä lopetan laulamisen. Rupea, poika, reenaamaan”, Taipale oli vastannut.
Kari Tapio oli Reijo Taipaleen paras muusikkoystävä. Miehiä yhdisti työn ohella samanlainen huumorintaju ja syvä ymmärrys perheen tärkeydestä keikkamiehelle. JORMA POUTA / SKOY
Toista ei tule
Myös tangokuningatar Heidi Pakarinen sai Taipaleelta onnittelusähkeen voittonsa jälkeen.
”Olit ehdottomasti paras. Parhain terveisin, Reijo Tapaile, tangolaulaja,” sähkeessä luki.
Sanat osuivat sydämeen ja itkettivät Pakarista niin silloin kuin nytkin.
”Että minulle niin merkityksellinen ihminen teki näin. Hän huomioi, kannusti ja kunnioitti kaikkia”, Pakarinen sanoo.
Pakarinen on sitä mieltä, että Taipaleella oli paljon enemmän kuin laulun lahja.
”Hän oli maanpäällinen enkeli. Sellainen, joka kohtaa toiset ihmiset, huomio heitä ja arvostaa.”
Toista Reijo Taipaletta ei Pakarisen mielestä tule. Ei edes manttelinperijää.
”Reijon saappaita ei voi täyttää. Hän oli ainutlaatuinen. Ei kukaan voi mennä hänen jalanjälkiään tai elää hänen historiaansa”, Pakarinen sanoo.
Takahuoneet tulivat tutuiksi miehelle, joka myi miljoona levyä ja ajoi keikkamatkoilla viisi miljoonaa kilometriä. PEKKA KUPARINEN / SKOY
Tähti kuin me itse
Uutta Reijo Taipaletta ei synny, koska sitä yhtenäiskulttuuria, joka synnyttää hänen kaltaisiaan koko kulttuurin lävistäviä tähtiä, ei enää ole.
”Nykyisin voi nousta hetkeksi tämän tyyppisen tähden asemaan median rummutuksella, mutta kun möly hiljenee, kaikki ihmettelevät, että kukas tuo olikaan. Toisaalta uutta Taipaletta on turha haikailla. Se on vähän kuin haikailisi uutta Mikael Agricolaa tai Paavo Nurmea. Historia tuottaa omanlaisensa sankarit ja kulttuuriset ilmiöt”, Pekka Laine sanoo.
Vaikka kulttuuri on muuttunut, Taipaleen maanläheisessä tähtilaadussa on kuitenkin jotain pysyvää.
”Tässä mielessä Taipaletta muistuttavia tähtiä tulee jatkossakin. Me suomalaiset emme me halua Liberachen tai Elviksen tyyppisiä tähtiä, jotka ovat todellisuudesta irrallaan. Me pidämme tähdistä, jotka ovat niin paljon kaltaisiamme, että heille voi mennä tarjoamaan huikkaa.”