Kyllikki Forssell tottui kansainväliseen ruokakulttuuriin jo lapsena – Katso resepti! Burgundinpata on klassikko, jota teatterineuvos valmisti

Teatterineuvos Kyllikki Forssell syntyi Helsingissä vuonna 1925 tsaarin armeijassa palvelleen ratsuväen everstin ainoaksi lapseksi. Ulaanirykmentin upseerin perheessä puhuttiin suomea, mutta sukulaisten kanssa seurustellessa käytettiin ruotsia.
Äidin kanssa Kyllikki harrasti jo lapsena ranskaa ja ranskalaista tapakulttuuria. Koulunkäyntinsä hän aloitti Helsingin Saksalaisessa koulussa. Ei siis ihme, että näyttämörooleistaan tunnettu Kyllikki Forssell tutustui jo lapsena kansainvälisen keittiön antimiin.

Kyllikki Forssell tutustui kansainväliseen ruokakulttuuriin jo varhain. © Antti Taskinen
Kyllikki Forssell herätti hämmennystä ja hilpeyttä
Näyttelijä Maija Karhi kertoo muistelmissaan, kuinka Kyllikki herätti teatterikoulun oppilaissaan hämmennystä ja hilpeyttä. Hän opetti näyttelijäopiskelijoille eri aikakausien tapakulttuuria:
”Muistakaa, että hummerihaarukka on kahdeksas vasemmalta.”
Pula-ajan nuoret ihmettelivät, mikä se sellainen hummeri on.
Vieraillessaan 1990-luvun alussa television suositussa ohjelmassa Teijan keittiössä teatterineuvos valmisti burgundinpataa. Jo keskiajalta tunnettu ruokalaji on ranskalaisen keittiön klassikoita.
Padan jälkiruoaksi Kyllikki suositteli sokeriliemessä liotettuja hedelmiä. Kyllikillä oli tällaista lientä aina valmiina jääkaapissa.
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti