Tero Pitkämäki ei romahtanut syviin vesiin urheilu-uran päätyttyä: ”Minulla on paljon suojaavia tekijöitä”
Kun urheilu-ura päättyi, Tero Pitkämäki vältti perheensä ansiosta putoamisen tyhjyyteen. Nyt hän mielii valmentajaksi.
Ei enää kilpakenttiä. Keihäänheiton maailmanmestari Tero Pitkämäki sanoo jättävänsä urheilu-uransa hyvillä mielin, sillä hän on saavutuksiinsa erittäin tyytyväinen.
Keihäänheiton maailmanmestari ja moninkertainen arvokisamitali Tero Pitkämäki, 37, on nyt entinen urheilija.
”Toisinaan huomaan haaveilevani vielä pitkästä heitosta. Se on kaunis ajatus, mutta todellisuudessa ymmärrän, ettei se enää toteudu”, Tero Pitkämäki sanoo.
Rento ja helpottunut keihäsmies
Keskelle syyskuuta on sattunut poikkeuksellisen aurinkoinen päivä, kun Pitkämäki antaa Olympiastadionilla haastatteluja ja markkinoi samalla 20. syyskuuta ilmestynyttä Keihäsmies-elämäkertaansa, jonka on kirjoittanut MTV3:n uutisankkurina tunnettu Keijo Leppänen.
Juuri nyt mies on rento ja helpottunut. Heittoura päättyi viime lokakuussa, kirja on painettu ja uusi työ valmentajana on aluillaan. Aurinko paistaa niin kirjaimellisesti kuin vertauskuvallisestikin.
Tero Pitkämäki on tyytyväinen elämäkertaansa. Teos on kuvaus keihäsammattilaisen harjoittelusta, kilpailuista ja loukkaantumisista, mutta kirja esittelee myös aiempaa rennomman Tero Pitkämäen. Sellaisen, jolle viinakin maistuu, kun on juhlan paikka.
”Halusin kertoa asioista avoimesti. Että on tässä juopoteltukin, eikä vain seisty asennossa”, hän sanoo nyt.
Mitään huolestuttavaa ei alkoholinkäytöstä ole aikakirjoihin merkitty, mutta sen verran useita illanistujaisia kirjassa on, että lukija ymmärtää, ettei lasiinkaan ole syljetty.
”Jollain tasolla pelkäsin lopettamista”
Urheilu-uran lopettamisesta Tero Pitkämäki ilmoitti lokakuussa 2019 harkittuaan päätöstään ensin muutaman kuukauden. Elämänmuutosta urheilusankarista tavallisten kansalaisten joukkoon ei ole Pitkämäen mukaan tarvinnut katua.
”Jollain tasolla pelkäsin lopettamista, sillä olin kuullut muilta ex-urheilijoilta, kuinka vaikeaa se voi olla. Ymmärsin, että onnistuakseni siirtymässä, se täytyy käsitellä kunnolla.”
Pitkämäki sanoo siviilielämän alkaneen mukavasti, vaikka urheilun lopettaminen on luopumista jostakin sellaisesta, jota ei saa enää koskaan takaisin.
”Normaalielämässä ei saa mistään sitä samaa euforista tunnetta, kun keihäs lähtee hyvin kädestä, liitää taivaalla ja yleisö huutaa. Sen asian hyväksyminen ja kilpailijaluonteen pehmittäminen on vähän hankalaa.”
”Halusin kertoa asioista avoimesti. Että on tässä juopoteltukin, eikä vain seisty asennossa.”
Lopettamisilmoituksen jälkeen kuukausi tai kaksi meni tyhjyydessä.
”Ammattilaisurheilija tipahtaa lopettaessaan syvälle, etenkin jos on ollut lajissaan maailman paras.”
Pitkämäen mukaan urheilijalla ei usein ole juuri muita osaamisalueita kuin oma laji. Urheilija tietää aina tekevänsä töitä seuraavia arvokisoja varten, mutta uran jälkeen voi olla hakusessa, että mitä kohti mennään.
Moni entinen urheilija tarttuu siinä vaiheessa pulloon.
”Itse pääsin siitä vaiheesta hyvin nopeasti eroon, koska minulla on paljon niin sanottuja suojaavia tekijöitä.”
Pitkämäkeä auttoi se, että hän oli uraansa tyytyväinen. Jossiteltavaa ei jäänyt.
Lisäksi perhe-elämä puolison ja kolmen pienen lapsen kanssa piti kiireisenä ja miehellä on muistissa yhä nuorena hankittu sähköinsinöörin koulutus.
”Ja talous oli sillä lailla kunnossa, että velkaa ei ollut.”
Tero Pitkämäki tuttu potilas leikkauspöydällä
Kun ammattilaisura on takana, voi urheilijan kehokin kumma kyllä paremmin. Tero Pitkämäki sanoo, että ihmiskehoa ei ole tehty huipputason keihäänheittoa varten.
Hän itse heitti noin 40 prosenttia kisoistaan siten, että kehossa oli jonkinlaista kremppaa.
”Kropalla on kestämistä, mutta sellainen tämä laji on. Kun heitetään pitkiä siivuja, niin kyllä se aina jossakin tuntuu. Jokainen huipputason heittäjä joutuu sen vuoksi jollain lailla jarruttelemaan harjoittelun kanssa.”
Vaikka leikkauspöytä ja monenlaiset vammat tulivat urheilu-uralla tutuiksi, oli niiden tuominen esiin Pitkämäen mukaan kaksipiippuinen juttu. Suomessa vaivoista mainitseminen tulkitaan usein selittelyksi, jos urheilija jää mitalien ulkopuolelle.
”Heitin kolmetoista vuotta putkeen 85 metriä. Kyllä jo se kertoo, että vältin isommat loukkaantumiset, mutta häiritseväthän ne pienemmätkin.”
Motivaatio kellarissa
Monella kaudella erilaisten vaivojen mukanaan tuoma tulostason lasku sai heittäjän välillä pohtimaan tosissaan, kuinka kauan urheilemista kannatti vielä jatkaa.
Aivan vakavissaan Tero Pitkämäki harkitsi lopettamista ensimmäisen kerran Lontoon olympialaisten jälkeen vuonna 2012.
Jo muutama vuosi ennen olympialaisia menestys oli ollut keskinkertaista. Olympialaisissa mies jäi mitalien ulkopuolelle.
”Sillä kunnolla olisi pitänyt pystyä kirkkaimpiin mitaleihin. Harmitti kovasti. Siinä vaiheessa oikeasti pitkistä heitoista oli jo aika kauan aikaa ja se veti motivaation kellariin.”
Lontoosta kotiin päästyään heittäjä päätti irtautua vähäksi aikaa urheilusta ja tehdä jotain ihan muuta. Mies pakkasi perheensä asuntoautoon, jolla lähdettiin kiertämään Lappia ja Norjaa.
”Reilun kuukauden kuluttua ryhdyin taas ajattelemaan keihäänheittoa. Heräsi vielä halu jatkaa mutta uusin kuvioin.”
Nyt hän halusi ottaa merkittävästi suuremman osan harjoittelun suunnittelusta omiin käsiinsä.
Se toimi.
”Muutamassa kuukaudessa olin aivan huippukunnossa ja kevättalvella heitin jo harjoitusennätykseni.”
Ikävä kyllä heti ensimmäisessä kisassa tuli loukkaantuminen, eikä kaudella myöhemminkään irronnut aivan yhtä hyvin kuin kevään harjoituksissa.
”Mutta itselleni oli tosi tärkeää huomata, että vielä keihäs lentää.”
Kohtalokas kisamatka
Jo urheiluaikoinaan Tero Pitkämäki oli läsnäoleva isä, jolle perheaika oli paras tapa palautua harjoituksista ja kilpailuista. Nyt hänellä on perheelle entistä enemmän aikaa.
Pitkämäen avopuoliso Niina Kelo on itsekin olympiaurheilija. Pariskunnalla on kolme alle kouluikäistä lasta. Tuoreen kirjan mukaan Kelolla on peräti 158 SM-mitalia eri yleisurheilulajeista. Parhaimmin hänet muistetaan uraltaan seitsenottelijana, mutta hän on kilpaillut runsaasti myös yksittäisissä heittolajeissa.
Pari tutustui ja ihastui yleisurheilumaajoukkueen kisamatkalla Ruotsissa 2005. Lopullinen lähestyminen tapahtui laivan diskossa Metallican hidasta kappaletta tanssien. Laivamatkan päättyessä pari sopi treffit viikon päähän Kuortaneelle, jossa kumpikin kilpaili juhannuskisoissa.
Niistä tuli yhdet Pitkämäen ikimuistoisimmista kisoista.
Tero Pitkämäki tavoittelee nyt keihään lajivalmentajan työtä. Valmennukseen on hänen mukaansa syttynyt samanlainen palo kuin aiemmin heittämiseen. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Viidennellä kierroksella Tero käveli vauhdinottoradan päähän. Hän huomasi Niinan olevan juuri kuularingissä, ja vilkaisi naisen suuntaan muutaman kerran.
Sitten 22-vuotias keihäsmies lähti juoksuun, teki lopussa tutun sivuliikkeen vasemmalle ja kiskaisi niin rajusti kuin vain pystyi.
Kulma oli täydellinen, keihäs lensi vakaasti. Pitkälle, sen näkivät kaikki. Pitkämäki nosti kätensä pystyyn.
Kisakuuluttaja riehaantui täysin, kun mittamiehet saivat työnsä valmiiksi: 91,53 oli kauden kärkitulos koko maailmassa.
Voittaja sai kukkapuskan, mutta Tero ei jäänyt sen kanssa tuulettamaan, vaan nappasi kukat ja lähti juoksuun.
Kukat hän kuljetti elämänsä naiseksi osoittautuneelle Niinalle. Tero ojensi kukat hymyillen. Paikalla on tuhansia ihmisiä, jotka kaikki yllättyivät romanttisesta teosta.
Yllättyneisiin kuului myös Niinan isä, jolla ei ollut aavistustakaan alkaneesta rakkaustarinasta.
Lehdistötilaisuudessa keihäsmies ei kyennyt lopettamaan hymyilemistä. Oli uusi ennätys, oli tyttöystävä.
Parin urheilutausta näkyy arjessa yhä tänäkin päivänä kovana kilpailuhenkisyytenä.
”Jos meillä joku riidan aihe on, niin se on tullut jostain sellaisesta, että olen hävinnyt pingiksessä tai keilailussa enkä ole pystynyt sulattamaan sitä. Nykyään kyllä pystytään pelaamaan ihan sovussa, ja lautapelit häviän useimmiten.”
Keihäänheiton nykytila
Keihäänheitto on aina ollut Pitkämäelle suuri intohimo. Samanlainen palo on koronakevään aikana syttynyt valmentamista kohtaan.
”On mahdollista, että minut valitaan yhdeksi keihäänheiton lajivalmentajaksi syksyllä. Jos niin käy, laitan työhanskat käteen todella suurella innolla.”
Tero Pitkämäki on siis mainio henkilö vastaamaan siihen, miksi suomalaisten keihäsmiesten kaaret eivät enää muutamaan vuoteen ole kantaneet maailman huippujen tasolle?
”Viime vuonna Antti Ruuskanen heitti yli 85 metriä, ja Oliver Helander 87 metrin pintaan, eli hyviä tuloksia. Tänä vuonna kummallakin on ollut loukkaantumisia.”
Pitkämäki kuitenkin myöntää, että kovimman kärjen takana suomalaisten taso on laskenut.
”Yleistaso on tipahtamaan päin. Olemme liian harvan yksilön varassa.”
Pitkämäen mukaan sekä miehissä että naisissa on nousemassa kansalliselle huipputasolle lupaavia nuoria.
”Mutta aikaa ei ole hukattavaksi. Jokaiselle heistä tarvitaan terveitä harjoitusvuosia.”
Olosuhteet ja valmennus ovat Pitkämäen mukaan huipputasoa, joten siitä nuorten heittäjien nousu ei jää kiinni. Toinen asia on, kuinka moni saadaan ylipäätään jatkamaan huippu-urheilu-uralla.
”Nuoren urheilijan elämässä juuri ikävuodet noin 18–20 on hankala vaihe. Rahaa on vähän, eikä sitä urheilemalla tule lisää. On riski heittäytyä täysipainoiseksi urheilijaksi, koska ei voi tietää, onnistuuko se lopulta vai ei.”
Toisaalta Pitkämäki sanoo, ettei rahan takia kukaan voi ryhtyä urheilijaksi.
”Kaiken täytyy lähteä intohimosta lajia kohtaan. Sen mukana sitten ehkä jossain vaiheessa tulee rahaa. Mutta nuorillekin urheilijoille pitäisi saada varmistettua toimeentulo.”