Virpi Kätkä ei pelkää, vaikka terveyshaasteet ovat pysäyttäneet: ”Vastauksia on alkanut löytyä – ja uskon, että niitä löytyy vielä”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Virpi Kätkä
Virpi Kätkä on palannut koulun penkille. © Tommi Tuomi
Laulaja Virpi Kätkä on kokenut suuria terveyshaasteita mutta ei ole joutunut niiden vuoksi paniikkiin. Vahva johdatuksen tunne on vienyt hänet uudelle opintielle.

Virpi Kätkä ajattelee, että kaikilla asioilla on tarkoituksensa.

”Minulla on ollut viime aikoina ääneni kanssa paljon ongelmia, ja lopulta tunne johdatuksesta, tarkoituksesta suunnata teologian opiskelujen pariin, oli todella vahva. Päätös tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Minulla on filosofian maisterin paperit musiikista, ja nyt opiskelen teologiaa. Sain suoritettua appron maaliskuussa, ja olen edennyt aineopintoihin.

Alussa opiskelu oli raskasta, kun en ollut kirjoittanut 20 vuoteen mitään. Koen, että elämänkokemuksesta on ollut suuresti apua opiskelussa nyt vanhemmalla iällä. Teologiassa on vain hyvä, jos on ikää ja on nähnyt elämää.

Teologia on nykyään tieteellistä tutkimusta, eikä siinä tunnusteta mitään uskontoa. Urakkaa on helpottanut, että minulla on samat tutkimusmetodit käytössä kuin musiikkitiedettä opiskellessa.”

Terveys vaivaa, muttei huoleta

”Nyt laitan kropan järjestykseen ja opiskelen. Lauluääneni alkoi kärsiä viime vuoden aikana, mutta nyt puheäänen kanssa alkaa myös olla vaikeuksia. Vatsavaivojeni vuoksi en saisi käyttää niin vahvoja lääkkeitä kuin käytän.

Vähensin lääkitystä tänä kesänä ja huomasin heti, että puheääneni meinasi mennä. Lääkkeet eivät tee vatsalle pidempiaikaisesti käytettynä hyvää, ja siksi olen yrittänyt pärjätä vähän vähemmällä.

Olen jo käynyt kaikenlaisissa tutkimuksissa, mutta vielä riittää selvitettävää. Minulla on refluksi, ja sen lisäksi mahalaukkuni limakalvot ovat surkastuneet. Uutena vaivana on tullut myös kurkkukipu. Seuraavaksi minun pitää selvittää, miksi minulla ei imeydy rauta eikä B12-vitamiini muuten kuin piikillä ja infuusiolla.

En pelkää terveyteni puolesta. Olen helpottunut siitä, että yksi toisensa jälkeen vastauksia on alkanut löytyä, ja uskon, että niitä löytyy vielä. Ei minua huoleta mikään. Luotan, että kaikki voidaan korjata ja asiat järjestyvät. Otan vakavasti terveyteni, mutta en stressaa siitä.

Koen, että ylhäältä käsin minut nyt hetkeksi vaimennettiin ja pistettiin takaisin koulunpenkille, kun ei blondi muuten olisi sitä ehkä itse ymmärtänyt!”

Virpi Kätkä sijoittui neljänneksi ensimmäisellä Selviytyjät-kaudellaan. © Tommi Tuomi

Virpi Kätkä sijoittui neljänneksi ensimmäisellä Selviytyjät-kaudellaan. © Tommi Tuomi

Halu auttaa

”Kun kroppani on saanut huoltoa, jatkamme CatCatin kanssa taas talvikauden jälkeen. Toivottavasti olisin papin virassa viimeistään sitten, kun pääsen eläkkeelle.

Toivon kyllä pääseväni tekemään nuorten kanssa töitä jo aiemmin. Nuorilla on nyt hätä. Kaikenlaista mielenterveysongelmaa riittää, ja minulla on hirveä hinku päästä auttamaan nuoria.

Olen jo ollut mukana ruoka-avussa, mutta haluaisin työskennellä vielä tiiviimmin nuorten kanssa. Toiveena olisi päästä rippikouluihin, koska koen olevani nuorten kanssa hyvä. Hävikkiruokia kuskatessa en ole sillä tavalla ihmisten kanssa yhteydessä kuin toivoisin.

Olen asettanut itselleni tavoitteen valmistua kymmenen vuoden päästä. Löysä aikataulu toimii hyvänä kannustimena, mutta toivon pääseväni seurakunnalle töihin jo ennen sitä.”

Lue myös: Virpi Kätkän iltatyttökuvista alkoi CatCatin ura: ”Käymme Katjan kanssa henkioppailla – Ajattelen, että meitä ohjeistetaan tuolta ylhäältä käsin kunhan vain kuuntelemme”

Katja ja Virpi Kätkä

Laulajat Katja Kätkä ja Virpi Kätkä. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Sydän kirkastaa

”Luotan kaikissa elämän haasteissa, niin pienissä kuin isoissakin siihen, että kun laitan kädet ristiin ja pyydän vastausta yläkerrasta, sen myös saan. Näin on tähän päivään asti käynyt.

Olen aina mennyt sydän edellä, olipa sitten kyseessä rakkaus- tai työasiat. Järki opastaa usein oikeaan suuntaan, mutta sydän kirkastaa sitten sen itse kohteen. Lopulliset päätökset olen aina tehnyt sydämellä. En kadu menneistä mitään, en rakkaus- tai työrintamallakaan. Kaikki on kannattanut käydä läpi.

Terveyshaasteet ovat olleet ihan hyvä pysäyttäjä. Muuten olisin ehkä vain puuskuttanut eteenpäin kuin juna.

Kroppani kesti tällä kertaa myös Selviytyjissä paremmin kuin viimeksi, jolloin sain bakteerin. Olen absolutistista seuraava eli en periaatteessa juo laisinkaan, mutta luotin tällä kertaa reissussa konjakin parantavaan voimaan. Kun palasin saarelta, suojasin vatsani ottamalla heti kaksi pientä konjakkipulloa – eivätkä bakteerit iskeneet!”

X