Veera W. Vilo kärsi syömishäiriöstä kilpavoimistelijana: ”Nälkiintymisessä kroppa alkaa syödä itseään – tiesin luustoni kärsivän”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Veera W. Vilo
Veera W. Vilo päätti puhua julkisesti vaikeasta aiheesta, vaikka tiesi, etteivät kaikki tule ilahtumaan. © Tiia Ahjotuli
Entinen kilpavoimistelija, näyttelijä-elokuvantekijä Veera W. Vilo ei halua enää vaieta huippu-urheilun ongelmista.

Veera W. Vilo päätyi oman kilpavoimistelutaustansa vuoksi tekemään elokuvan naisurheilijoiden maailmasta, jossa tabuna pidetyt ja vaietut ongelmat jylläävät.

Free Skate -elokuvan käsikirjoittaminen ja siinä pääosan näytteleminen oli kokonaisuudessaan minulle hyvin tunnelähtöinen projekti, joka sai alkunsa jo vuonna 2010, kun kävin katsomassa Black Swan -elokuvan.

Tulin elokuvasalista fyysisesti pahoinvoivana ulos. Käteni vain vapisivat. Olin lopettanut voimistelun vuonna 2009, ja minulla riitti yhä työstämistä syömishäiriön jäänteissä ja pakko-oireilussa.

Leffa vaikutti minuun tosi syvästi, ja siitä jäi kipinä ja halu työskennellä itsekin elokuvan parissa. Kävin vuoden näyttelijän koulutuksen kurssin Suomessa, jonka jälkeen kouluttauduin kolmen vuoden ajan Briteissä.

Päätin tehdä urheiluelokuvan, kun venäläisen Bolšoin baletin tanssija Anastasia Volochkova väitti, että venäläiset primaballerinat ovat myös yötöissä eli toimivat eskorttina duuman jäsenille, koska Bolšoi tarvitsi rahaa.”

Voimistelun hurjat ulkonäkövaatimukset

”Oma lajini oli joukkuevoimistelu. Venäläiset olivat lajissa aina pahimpia vastustajia. Kun olimme Tšekin maailmancupin kisoissa, vessareissulla näin venäläisvalmentajan kahden todella pienikokoisen voimistelijatytön kanssa. Kaikki kolme menivät yhdessä vessakoppiin, ja hetken päästä sieltä alkoi kuulua yökkäilyä.

En silloin reagoinut siihen mitenkään. Olin niin sisällä siinä touhussa itsekin, että en osannut kyseenalaistaa mitään. Nyt tuntuu hurjalta, että näissä lajeissa täytyi olla niin timmissä kunnossa.

Syömishäiriössä tai oikeastaan nälkiintymisessä kroppa alkaa lopulta syödä itseään, ja tiesin itsekin oman luustoni kärsivän. Minulta myös loppui hormonitoiminta kolmeksi tai neljäksi vuodeksi. Halusin kuitenkin lapsia, joten ymmärsin, että sille pitäisi tehdä jotain.

Toivon, että näistä asioista puhuttaisiin jo lajien sisällä enemmän ja mukana olisi ravintoterapeutteja, joiden kanssa voisi suunnitella ruokavaliota eikä vain olla syömättä.”

Syy on kulttuurissa – ”Tiedostan ottavani riskin puhuessani tästä”

”Voimistelu, taitoluistelu ja baletti ovat kaikki lajeja, jotka olisi hyvä aloittaa neljävuotiaana. Sen ikäisenä lähtee hyvin selkä venymään ja lonkat aukeamaan. Itse olin voimistelun aloittaessani vanhus, noin yhdeksänvuotias. Nykytutkimusten mukaan vielä kuitenkin 12-vuotiaana voi kiriä rinnalle, jos motivaatiota riittää.

Taitoluistelussa olen tällä hetkellä eniten huolissani 15-vuotiaiden arveluttavista kohtaloista Venäjällä ja viime olympialaisissakin nähdyistä asioista. Mitä niille venäläisille 15-vuotiaille huippuluistelijoille tapahtuu sen jälkeen, kun he ovat saaneet yhden kullan, saatikka epäonnistuneet? Kukaan ei kuule heistä mitään.

Suomessa Taitoluisteluliitto ei ole ollut elokuvastani innoissaan, ja ymmärrän sen. Tiedostan ottavani riskin puhuessani tästä, mutta minusta vaihtoehtoa ei vain ole. En ole myöskään lyttäämässä yksittäisiä ihmisiä, vaan vika on kulttuurissa.

Entisen urheilijat ovat kyllä kiitelleet minua ja muutamat lähisuhdeväkivaltaa kokeneet yksityishenkilöt. Taitoluistelun suhteen olen saanut hirveästi ulostuloja ympäri maailman, muun muassa Ranskasta ja Jenkeistä.”

Täydellisyyden jäljillä – ”Pystyin pitämään syömishäiriöni aika pitkään piilossa”

”Minua huolestuttaa, että Venäjällä lapset laitetaan kisaamaan paremman tulevaisuuden, kunnian ja rahan vuoksi. Tukiverkko lopettamisen hetkellä voi olla olematon. Tiedän, että Suomessakin on vanhempia, jotka elävät omaa unelmaansa lapsensa kautta, mikä lisää painetta jatkaa harrastusta ja pärjätä siinä.

Itse saan kiittää lähipiiriäni siitä, että syömishäiriöstä tai pakko-oireista ei ole jäänyt jälkiä. Pystyin pitämään syömishäiriöni aika pitkään piilossa.

Pakko-oireilin olemalla perfektionisti. Lukiossa minua sanottiin kirjoituskoneeksi, koska käsialani oli kuin kirjoituskoneen tekstiä: niin tasaista ja pientä. Kaiken piti olla täydellistä. Pukuhuoneessa syömishäiriö näkyi niin, että herkuttelimme imeskelemällä korisjoukkueen lihaskramppeihin tarkoitettuja jääpaloja.

Myöhemmin pelkäsin, etten saisikaan omia lapsia, ja päätin ajoissa kokeilla. Ensimmäinen positiivinen raskaustesti oli helpotus. Ajattelin, että jes, kehoni pystyi ainakin tähän.

Nyt minulla on kolme lasta mieheni Roopen kanssa, joka myös ohjasi Free Skate -elokuvan. Hän on ollut minulle valtava voimavara tämän kaiken keskellä.”

X