70 vuotta naimisissa - kuningatar Elisabet ja prinssi Philip ovat verraton voimakaksikko

Kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin 70 vuotta kestänyt avioliitto on suuri rakkaus- ja menestystarina. Rakkaus ja kunnioitus ovat olleet suhteen peruskiviä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip ovat kulkeneet rinta rinnan 70 vuotta – prinssi tosin aina askeleen jäljessä.

Kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin 70 vuotta kestänyt avioliitto on suuri rakkaus- ja menestystarina. Rakkaus ja kunnioitus ovat olleet suhteen peruskiviä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Marja-Terttu Yli-Sirniö

He olivat kaksi nuorta eurooppalaista kuninkaallista ja jopa etäisesti sukua toisilleen, mutta heidän elämänpiirinsä olivat silti täysin erilaiset.

Philip syntyi Korfulla 10. kesäkuuta 1921. Hänen isänsä oli Kreikan kuninkaan poika prinssi Andreas ja äitinsä saksalaissyntyinen Battenbergin prinsessa Alice.

Perhe oli pariinkin otteeseen maanpaossa muun muassa Sveitsissä ja Ranskassa. Vähitellen vanhemmat myös erkaantuivat toisistaan. Philip kävi koulua sisäoppilaitoksessa ja vietti lomat sukulaisten hoivissa.

Kun Philip oli 16-vuotias, hän olisi voinut palata Ateenaan yhdessä äitinsä kanssa. Nuori prinssi oli kuitenkin toiminnan mies, ja valitsi sotilasuran. Hän suoritti asepalveluksen Kuninkaallisessa laivastossa Britanniassa.

Elizabeth syntyi 21. huhtikuuta 1926 aivan tavalliseksi ja huolettomaksi prinsessaksi brittihoviin. Hänen elämänsä keikahti aivan uudelle uralle, kun hän oli kymmenenvuotias.

Vuonna 1936 setä, kuningas Edvard VIII, luopui vallasta, isästä tuli kuningas Yrjö VI ja Elizabethista kruununprinsessa.

Ehti kulua vain kolme vuotta, kun ujo 13-vuotias kruununprinsessa oli vierailulla laivaston koulutuskeskuksessa. Siellä hän tapasi itseään viisi vuotta vanhemman komean kreikkalaisen prinssi Philipin.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Kuva takanreunalla

Onnellinen kihlapari kesällä 1947. Philip ja Elizabeth polveutuvat molemmat kuningatar Viktoriasta. ©MVPHOTOS

Elettiin kesää 1939, ja maailmansota kolkutteli Euroopan ovilla.

Sodan syttyessä alle parikymppiset Elizabeth ja Philip hoitivat tahoillaan velvollisuuksiaan, mutta eivät unohtaneet toisiaan. Ensitapaamisen jälkeen he ryhtyivät kirjeenvaihtoon.

Prinsessa säilytti sodan ajan prinssinsä kuvaa takanreunuksella.

Rakkaus kesti pitkän eron, ja vuonna 1946 Philip pyysi prinsessan kättä.

Prinssi Philip ei aluksi suinkaan ollut kuningas Yrjön ja kuningatar Elisabetin mieleinen vävy. Erityisesti brittihovia närästi se, että prinssin neljä sisarta oli naimisissa saksalaisen kanssa, ja kolmella heistä oli natsiyhteyksiä.

Tarina kertoo, että Elizabeth ja Philip olisivat menneet salakihloihin jo kesällä 1946.

Virallisesti luutnantti Philip Mountbattenin ja kruununprinsessa Elizabethin kihlaus julkaistiin 10. heinäkuuta 1947.

Platinaisessa kihlasormuksessa oli neliönmuotoinen timantti. Sulhanen oli teettänyt sen äitinsä aikanaan käyttämästä tiarasta.

Kuninkaallinen perhe

Hääpäiväksi määrättiin 20. marraskuuta 1947 ja vihkikirkoksi Westminster Abbey Lontoossa.

Morsian oli 21-vuotias, sulhanen 26.

Häät pidettiin vuoden pimeimpään aikaan toisin kuin nykyään, jolloin kuninkaallisten häiden halutaan olevan myös suuria kansanjuhlia ja vastanaineet voivat tervehtiä katujen varsille kerääntyneitä alamaisia.

Kuningas myönsi tuoreelle vävylleen Edinburghin herttuan arvonimen. Ennen häitä sulhanen oli luopunut Kreikan kansalaisuudesta ja otti Britannian kansalaisuuden. Tällöin hän menetti myös prinssin arvon.

Kuningatar, oma vaimo, myönsi hänelle prinssin arvon takaisin vuonna 1957.

Vain kolme kuukautta häiden jälkeen Elizabeth oli raskaana. Kruununprinssi Charles syntyi miltei päivälleen vuosi häiden jälkeen 14.11.1848. Monarkian jatkuvuus oli taattu.

Kuninkaallisen perheen lapset syntyivät kahdessa erässä. Tässä koko perhe kuopuksen vaunujen äärellä vuonna 1965. Prinsessa Anne, Elisabet, prinssi Charles, Philip, prinssi Andrew ja vaunuissa prinssi Edward. ©MATT DUNHAM/WPA POOL/GETTY IMAGES

 

Kaksi vuotta myöhemmin elokuussa 1950 syntyi tytär, prinsessa Anne.

Philipille kaksi lasta olisi riittänyt. Mutta kuinka ollakaan: kului kymmenen vuotta, ja Elisabet odotti jälleen.

Prinssi Andrew syntyi 19. helmikuuta 1960. Tästä neljän vuoden kuluttua, 10. maaliskuuta 1964 syntyi kuopus, prinssi Edward.

Kuninkaallisten lasten sukunimeksi tuli äidin nimi Windsor, vaikka Philip olisi halunnut heille oman sukunimensä Mountbatten.

Philip sai nyt kokea, että kuningattaren puolisona hän joutui taipumaan tämän tahtoon.

Uusiin asemiin

kuningatar Elisabet ja prinssi Philip

Nuori kuningatar ja prinssipuoliso. Elisabet on nyt maansa pitkäaikaisin hallitsija ja Philip pisimpään palvellut prinssipuoliso. ©MATT DUNHAM/WPA POOL/GETTY IMAGES

Helmikuussa 1952 tapahtui se, mitä kaikki osasivat odottaa, mutta joka silti tuli yllätyksenä. Kuningas Yrjö VI kuoli ja oli Elisabetin vuoro astua valtaistuimelle.

Kruunajaisia vietettiin kesäkuussa seuraavana vuonna. Kruunajaisia valmistelevaa komiteaa johti prinssi Philip.

Elisabetin tahdosta kruunajaiset televisioitiin. Kruunajaiset olivat myös ensimmäiset, jotka televisioitiin koko maailmalle.

Kun Elisabetista tuli kuningatar, Philipistä ei tullut kuningasta. Britannian lainsäädännön mukaan nimittäin nainen saa automaattisesti miehensä arvonimen naiselle tarkoitetun tittelin, mutta samä ei päde miehiin.

Elisabetin nousu valtaistuimelle muutti pysyvästi Philipin ja Elisabetin elämän avioparina. Kun Philip palveli laivastossa 1940-luvun lopulla Maltalla, nuori vaimo vietti paljon aikaa hänen luonaan. Elisabet on jälkeenpäin todennut, että tuolloin hänen oli mahdollista lyhyen aikaa viettää aivan tavallista elämää.

Nyt velvollisuudet astuivat kaiken edelle.

Täydellinen yhteistyö

Avioliiton alkuaikoina puolison rooli oli Philipille vaikea. Hän valitti usein, että on jatkuvasti vaimonsa varjossa ja joutuu kulkemaan askeleen tämän jäljessä.

Silti työnjako on ollut alusta asti selvä. Philip kertoi sodanaikaiselle ystävälleen Michael Parkerille hieman ennen kihlausta, että prinsessa oli hänen kohtalonsa ja hänen tehtävänsä oli ”tukea vaimoani siinä, mitä hänen eteensä oli tuleva.”

”Minun ensimmäinen, toinen ja viimeinen tehtäväni on, etten koskaan petä kuningatarta”, Philip on sanonut.

Elisabet ja Philip ovat sekä työpari että aviopari. Heidän täytyy viihtyä keskenään, sillä he viettävät suuren osan ajasta yhdessä.

Öisin he tosin yläluokkaiseen tapaan nukkuvat omissa makuuhuoneissaan.

Heidän suhteensa perustuu rakkauteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Lisäksi heillä on samanlainen huumorintaju.

Mutta toki he ovat myös aivan tavallinen aviopari, ja kuningatar saattaa aviovaimojen tapaan komentaa miestään.

On sanottu, että Philip on ainoa mies maailmassa, joka kohtelee kuningatarta kuin toista tavallista ihmistä, ja että kuningatar nauttii tästä.

Takavuosina kuningatar saattoi joskus myös arvostella miehensä ajotapaa, mutta on yksi asia, jolle edes kuningatar ei ole mahtanut mitään: miehen flirttaileva käytös.

Vaikeudet yhdistävät

Philipin naissuhteista on juoruiltu vuosien varrella. Vielä aivan viime aikoinakin hänet on yhdistetty näyttävään, 30 vuotta itseään nuorempaan aristokraattiin lady Penny Brabourneen.

Philipin naissuhteista on supistu. Vielä viime aikoina hänet on yhdistetty kauniiseen vaaleaverikköön, lady Penny Brabourneen, jonka aviomies on Philipin serkku. ©INDIGO/GETTY IMAGES

Kuninkaallisen avioliiton julkisivu on silti säilynyt puhtoisena 70 vuotta.

Vaikeuksia ja murheita pitkään avioliittoon on varmasti mahtunut enemmän kuin julkisesti edes tiedetään. Niistä aviopuolisot ovat todennäköisesti kärsineet yhtä paljon, mutta Elisabet on hallitsijana se, joka on julkisesti kantanut vastuun.

Näin kävi esimerkiksi vuonna 1982, kun Elisabet joutui tekemään raskaan päätöksen lähettää poikansa Andrew Falklandin sotaan. Sodan käyneelle Philipille se oli taatusti vaikea paikka.

Vuonna 1992 kuninkaalliselle perheelle tapahtui niin paljon ikäviä asioita, että kuningattaren omin sanoin se oli annus horribilis, hirveä vuosi. Tuohon vuoteen kasaantuivat muun muassa lasten avioerot – ja ne ovat takuulla koskettaneet syvältä myös isää.

Voisi tietysti kysyä, mitä on tapahtunut, kun vanhempien pitkä avioliitto ei ole toiminut mallina perheen lapsille?

Elisabetin sympatioista ja empatioista lastensa puolisoiden suhteen tiedetään vähän. Sen sijaan Philipillä on ollut perheessä yksi inhokki: hän ei ole koskaan voinut sietää Andrew’n ex-vaimoa Sarah Fergusonia.

Voimakaksikko

Elisabet, 91, ja Philip, 97, ovat vanhoja, todella vanhoja.

Elisabetilla on kunnia olla maansa pitkäikäisin hallitsija, ja Philip taas on Britannian pisimpään palvellut prinssipuoliso.

Vuosien kuluessa Elisabet on muuttunut yhä tyynemmäksi ja vähäeleisemmäksi. Myös nuorena arrogantti ja leukaileva prinssi on myöntynyt iän vaatimuksiin ja jättänyt edustustehtävät.

70 vuotta kestänyt avioliitto on suuri menestys- ja rakkaustarina. Pariskunta on onnistunut luomaan itsestään harmonisen ja yhteen hiileen puhaltavan voimakaksikon.

Kuningattarelta irtoaa harvoin sitaatteja. Ehkä osuvin kuvaus prinssi Philipin merkityksestä pariskunnan yhteiselämälle saatiin 20 vuotta sitten, kun pariskunta vietti kultahäitään. Kuningatar kehui prinssiään:

”Hän on kerta kaikkiaan ollut minun tukeni ja turvani kaikki nämä vuodet.”

Prinsessana nimi kirjoitettiin Elizabeth, kuningattarena hän on Elisabet.

Lue myös:

Kuningatar Elisabet viihtyy huivissa ja kumisaappaissa – ja pysyy sitkeästi vallassa

Kuningatar Elisabet täyttää 90 vuotta – katso komea kuvakavalkadi!

X