Haluatko maistaa teräksistä pesäpallomailaani?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Kiinassa on avattu raivohuoneita, joissa ihmiset voivat käydä itsenäisesti hoitamassa päätään. Se onkin ihan paikallaan maassa, jossa on vain kaksi psykiatria sataatuhatta kiinalaista kohti. Suomen väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaisi, että alle 100 psykiatria yrittäisi pitää meikäläisten kypärät kunnossa.

Jotta saisi konkreettisemman kuvan kiinalaisten psykiatrien työkuormasta, niin pekingiläisessä mielisairaalassa yhden työvuoron aikana yksi psykiatri hoivaa 60 potilasta. Jos työvuoro on kahdeksan tuntia, kukin heistä saa hullunkuriselta kuulostavat kahdeksan minuuttia hoitoaikaa. Siinä ajassa ei paljon lapsuuden traumoja availla puhumattakaan niiden sulkemisesta. Tämän takia Kiinassa on toteutettu myös itse- ja perhehoitomallia. Yksi veli esimerkiksi hoiteli 42-vuotiaan siskonsa mielenterveyttä sulkemalla tämän ulos kyhättyyn häkkiin, ja toisessa tapauksessa 7-vuotias kiinalaispoika sidottiin puuhun. Että sellaista ulkoistettua pakkohoitoa.

Olen aina ihaillut aasialaisten mielentyyneyttä, mutta kaivellessani tietoa raivohuoneesta Kiinassa, naamalleni ropisi kuin kuuro bukkake-pilvestä levollisen mitalin loisteettomampi puoli. Aasiassa kasvojen säilyttäminen on kunnia-asia. Vaikka riisikupista pohja putoaisi, niin asioiden esitetään olevan kunnossa. On olemassa kiinalainen sanontakin: kerro hyvät uutiset, älä huonoja. Nyt ymmärrän hyvin, miksi Hyvät ja huonot uutiset -ohjelman suosio ei ole levinnyt Ilomantsia idemmäs.

En siis yhtään ihmettele, miksi raivo- tai vihahuoneeksi ristitty paikka on Kiinassa niin suosittu. Siellä saa luvan kanssa päästää paineet pihalle. Ei muuta kuin kypärä ja suojalasit päähän ja riehumaan. Yksi nainen oli tuonut mukanaan kaikki hääkuvansa, jotka olivat saaneet maistaa oikein ex-rouvan kädestä. Toisessa erotapauksessa mies kiikutti paikalle mallinuken, jonka hän repi sanan kaikissa merkityksissä tuhannen pillun päreiksi. Tämä on kuitenkin paljon terveempi tapa purkaa pettymystään kuin karauttaa suoralla tiellä vaimo pelkääjän paikalla rekan keulaan, mikä on yksi suomalainen tapa päättää kertarysäyksellä yhteisen polun kulkeminen.

Ehkä erikoisin tapaus oli pariskunta, joka oli varannut huoneen puoleksi tunniksi ja yhdessä tuumin pieksi vähän isompaa pintaremonttia kiukkukamarin kalusteille. Hikisen mättösession jälkeen tämäkin pariskunta oli paljastanut, että oli juuri eronnut. Tietämättä mikä on ollut parisuhteen kariutumisen perimmäinen syy, nostan miehelle suojakypärää, sillä Smash-nimisen raivohuoneen kiistatta suosituin kapine on teräksinen pesäpallomaila. Ajatus siitä, että minä päätyisin puoleksi tunniksi suljettuun huoneeseen naisen kanssa, joka on totaalisen pettynyt kaikkiin miehiin ja jolla on kourassaan teräksinen pesäpallomaila ja lupa purkaa kaikki patoutumansa, ei oikein iske. Ei, vaikka paikan perustaja Jing Meng on hartaasti luvannut, ettei huoneessa kukaan kysy kysymyksiä eikä kukaan tuomitse. Sen minäkin uskon, ettei siellä minulta mitään kyseltäisi, mutta tuosta tuomitsemisesta en menisi panemaan päätäni yhdenkään maljakon viereen.

Bangladeshin pääkaupunkiin Dhakaan on kuulemma rakenteilla kokonainen vihanhallintapuisto. Se toimii päinvastaisella periaatteella kuin Kanadasta alkunsa saaneet raivohuoneet, joissa on tarkoitus piestä vähän kuin humalainen suomalainen saunassa vihdalla itsestään vitutusta ulos. Tässä puistossa tulee olemaan lampia, metsää ja rauhallisia polkuja, joissa ihmisen on hyvä rauhoittua eikä suinkaan lietsoa itseään vieläkin villimpään vimmaan. Sille kuitenkin pelätään käyvän kuten muillekin Dhakan puistoille: että kukkasten sijaan siellä alkaa kukkia prostituutio ja huumekauppa. Ja tietäähän sen mitä siitä seuraa, kun yhdistää pirin ja huoran. Vaikka vain yhteen kirjoittamalla.

Suomeen on avattu jo kolme raivohuonetta. Tampereelle, Jyväskylään ja Seinäjoelle. Neljäs avautuu heti vaalien jälkeen Helsingissä. Sen nimi on eduskuntatalon istuntosali.

MAINOS Kaikkien verkkokirjakauppojen MILF, eli Diktaattori.fi tarjoaa tämän kolumnin lukijoille 25 % alennuksen koko Juha Vuorisen tuotantoon. Kompuroi TÄNNE ja kirjoita koodikenttään sana SEURA. Ja luukkuusi alkaa kolista tavaraa ilman toimituskuluja.

X